Vastuullinen ruoka historian opetuksessa

Yltäkylläisyyden ja niukkuuden vaihtelu on aiemmin ollut osa kaikkien arkea jo pitkän talven takia. Varsinkin köyhimmät kansanosat ovat ajoittain nähneet nälkääkin, viimeksi Suomessa on ollut suuri nälänhätä 1800-luvun lopussa. Sota-aikoinakin ruokaa on jouduttu säännöstelemään, jotta sitä olisi riittänyt kaikille. Ilmaisen kouluruuan, kotitalousopetuksen ja ravitsemusneuvonnan avulla Suomessa on ehkäisty nälkää ja opetettu kansalle selviytymiskeinoja hankalissakin olosuhteissa sekä tyydytetty varsinkin pula-ajan jälkeistä tarvetta kaikenlaiseen uuteen. Kansankoulun aikaan oli tavallista, että oppilaat osallistuivat sadonkorjuuseen yhdessä kouluruokalan henkilökunnan kanssa, jotta kouluruokaa oli tarjolla koko kouluvuoden ajan. 1900-luvun puolivälin jälkeen ruuan ajoittaisen niukkuuden muuttuminen jatkuvaksi yltäkylläisyydeksi on tuonut mukanaan ravitsemuksen toisen ongelmallisen kääntöpuolen: lihavuutta, sydän- ja verisuonitauteja, kolesteroliongelmia ja muita ravitsemuksellisia haasteita. 

Perunan käyttö yleistyi Suomessa 1700-luvulla. Sitä ennen syötiin lanttua ja naurista ja myös kalaa ja riistaa on syöty usein. Näitä perusraaka-aineita on aina ollut saatavilla ja ne ovat taanneet suomalaisille ravintoa hädänkin hetkillä. Vehnän, rukiin ohran ja papujen lisäksi kartanoiden ruoka-aitoista saattoi noihin aikoihin löytyä lisäksi sianlihaa, kuivattua suolalihaa, lampaan ja vuohen ruhoja, kuivattuja haukia ja voita tynnyrissä. Ruokajuomana käytettiin olutta. Runsas suolaus, jota tarvittiin ruuan säilyvyyden turvaamiseksi, tuhosi osan raaka-aineen mausta. Tuoretta ravintoa saatiin vain tiettyinä vuodenaikoina. 

Kahvi saapui Helsinkiin ilmeisesti 1720-luvulla samoihin aikoihin kun Ruotsin Itä-Intian komppania alkoi tuoda ylimystön käyttöön myös muita eksoottisia tuotteita: kauniita astiastoja, tekstiilejä, nautintoaineita ja mausteita. 

Ylimystöllä on ollut tärkeä rooli suomalaisen ruokakulttuurin kehityksessä. 1500-1700 -luvuilla linnoissa ja kartanoissa alettiin kiinnittää huomiota ruokailutapoihin, tarjoiluun ja esimerkiksi astioihin. Varallisuuden kasvaessa hovi ja aatelisto, suurmiehet ja diplomaatit eivät enää pyrkineet erottautumaan muista ruuan määrällä ja vatsan kylläisyydellä, vaan järjestämällä ruuat, aterioinnin ja pöytäkaluston luokkatietoisen mallin mukaan. 

Kaikissa ruokakulttuureissa on paljon samaa naapurimaiden ruokakulttuurien kanssa ja näin on Suomessakin. Esimerkkinä tästä käyvät vaikkapa Itämeren ympäristön ruokakultuureihin kuuluvat ruisleipä, hapankaali ja kalat, jotka kukin kansakunta valmistaa hieman toisistaan poikkeavalla tavalla. Sodan jälkeen ympäri Suomea asutettiin karjalaisia evakkoja, jotka toivat omat ruokaperinteensä uusille kotipaikoilleen. Läntinen ja itäinen ruokakulttuuri alkoivat sekoittua. Nykyään evakkojen mukanaan tuomat ruuat, kuten karjalanpaisti ja -piirakat ovat tunnetuimpia suomalaisia ruokia.

Ruokakulttuurimme on aina ollut jatkuvasti muuttuvaa, kiitos kansainvälisen kaupan, matkailun ja maahanmuuton. Olemme aina omaksuneet ruokakulttuuriimme myös ulkomaisia vaikutteita. Aikoinaan niitä hankittiin Ruotsin ja Venäjän hoveista ja myöhemmin pitsat, kebabit ja pastat ovat vaikuttaneet ruokatottumuksiimme. Italialainen risotto muuttuu suomalaisessa keittiössä ohratoksi ja kaupasta voi valita Suomessa valmistettua mozzarellaa. 

Se, missä vaiheessa tuontituotteita aletaan pitää osana suomalaista ruokakulttuuria, on kiinnostava keskustelunaihe. Osa kokee ruokakulttuurin muutokset kielteisinä, sillä uusien tuulien koetaan rapauttavan oman kansallisen ruokaidentiteetin ja oman ruuan tuotannon. Osa puolestaan kokee muutoksen myönteisenä: ruokavaliomme kevenee, tulee uusia makuja ja valikoimat kasvavat. Mitä mieltä sinä olet?