Vastuullinen ruoka katsomusaineiden opetuksessa

Monet kehitystavoitteista liittyvät suoraan tai epäsuorasti ruokaan, ruokaturvaan ja ruokajärjestelmän eri osiin. Ei ole sattuma, että kestävän kehityksen tavoitteissa selkein ruokaan liittyvä tavoite on toisena, heti köyhyyden poistamisen ykköstavoitteen jälkeen. Ruuan saanti on sekä ihmisoikeus että rauhan edellytys ja ensimmäinen askel myös muiden kehitystavoitteiden saavuttamiseen. Ajatuspaja e2:ssa toimivan tutkija Kaisa Karttusen mukaan keskeisimpiä ruokaan ja ruokaturvaan liittyviä tavoitteita ovat seuraavat tavoitteet alatavoitteineen. Karttusen listaus osoittaa samalla sen, kuinka monialainen ilmiö ruoka on ja mihin kaikkeen se liittyy.

Tavoite 1: Poistaa köyhyys sen kaikissa muodoissa kaikkialta 

• poistaa vuoteen 2030 mennessä äärimmäinen köyhyys 
• vähentää vuoteen 2030 mennessä ainakin puolella niiden kaikenikäisten ihmisten määrää, jotka kansallisten määritelmien mukaan elävät köyhyydessä 

Tavoite 2: Poistaa nälkä, saavuttaa ruokaturva, parantaa ravitsemusta ja edistää kestävää maataloutta. 

• poistaa nälkä ja aliravitsemus ja varmistaa, että kaikki saavat riittävästi turvallista ja ravintorikasta ruokaa 
• kaksinkertaistaa maatalouden tuottavuus ja pientuottajien tulot, vahvistaa sopeutumista ilmastonmuutokseen 

Tavoite 5: Saavuttaa sukupuolten välinen tasa-arvo ja vahvistaa naisten ja tyttöjen oikeuksia ja mahdollisuuksia 

• toteuttaa uudistuksia, joilla naiset saavat yhtäläiset oikeudet taloudellisiin resursseihin, maan ja muunlaisen omaisuuden omistajuuteen sekä hallintaan, rahoituspalveluihin, perintöön ja luonnonvaroihin kansallisten lakien mukaisesti.  

Tavoite 6: Varmistaa puhtaan veden saanti ja kestävä käyttö sekä sanitaatio kaikille 

• parantaa veden laatua, lisätä vedenkäytön tehokkuutta ja suojella veteen liittyviä ekosysteemejä 

Tavoite 7: Varmistaa edullinen, luotettava, kestävä ja uudenaikainen energia kaikille 

• varmistaa edullinen, luotettava ja uudenaikainen energia, lisätä uusiutuvan energian käyttöä sekä parantaa energiatehokkuutta 

Tavoite 12: Varmistaa kulutus- ja tuotantotapojen kestävyys 

• käyttää luonnonvaroja kestävästi ja tehokkaasti 
• puolittaa ruokajätteen määrä jälleenmyyjä- ja kuluttajatasoilla sekä vähentää ruokahävikkiä tuotanto- ja jakeluketjuissa 

Tavoite 13: Toimia kiireellisesti ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia vastaan 

• • parantaa kaikkien maiden kykyä sopeutua ilmastonmuutokseen 
• • yhdistää ilmastotoimet kansalliseen politiikkaan, strategioihin ja suunnitteluun sekä herättää tietoisuutta ilmastonmuutoksesta

Tavoite 15: Suojella ja palauttaa ennalleen maaekosysteemejä, edistää niiden kestävää käyttöä sekä pysäyttää maaperän köyhtyminen ja luonnon monimuotoisuuden häviäminen. 

• taistella aavikoitumista vastaan 
• pysäyttää luonnon monimuotoisuuden katoaminen ja estää uhanalaisten lajien sukupuuttoon kuoleminen

Syksyllä 2019 julkaistiin ensimmäinen  YK:n kestävän kehityksen tilaa arvioiva raportti nimeltään The Future is Now: Science for Achieving Sustainable Development. Sen mukaan nykyinen kehitysmallimme ei ole kestävä. Raportin tekijöiden mukaan viimeisten kahden vuosikymmenen aikana saavutettu edistys uhataan menettää lisääntyvän eriarvoisuuden ja ympäristössä tapahtuvien mahdollisesti peruuttamattomien muutosten takia. Ruuan osalta raportissa suositellaan, että kaikkien toimijoiden tulisi tehdä suuria muutoksia olemassaoleviin toimintatapoihin, säännöksiin ja infrastruktuureihin. Kaikkien maiden tulisi ottaa vastuu koko ruokajärjestelmästä ja sen osista, jotta ruuan laatua voidaan parantaa, tuotannon resilienssiä kasvattaa ja ympäristövaikutuksia vähentää. Kehittyneiden maiden tulisi auttaa kehittyviä maita tässä työssä. Tarkemmissa suosituksissa kannustetaan mm. koulutusksen kehittämiseen ja kuluttajien tietoisuuden kasvattamiseen, kemiallisten lannoitteiden käytön vähentämiseen, peltometsäviljelyyn, sekä ruokahävikin ja lihankulutuksen vähentämiseen.

Ruokaturva koostuu neljästä osa-alueesta, jotka eivät ole päällekkäisiä, vaikka Suomen näkökulmasta siltä voisi vaikuttaa. Osa-alueet ovat 1) ruuan saatavuus, 2) ihmisten mahdollisuus saada ruokaa, 3) ruuan saatavuuden ja saantimahdollisuuksien jatkuvuus ja 4) ruuan laatu, sopivuus ja ravitsevuus. Ruuan saatavuus voidaan hoitaa valtion oman tuotannon, varastojen ja/tai tuonnin avulla. Ruokaturvan toteutuminen edellyttää myös sitä, että ihmisillä on varaa hankkia ruokaa ja että ruoka on turvallista ja ravitsevaa sekä vastaa ihmisten tarpeita. Jatkuvuudella tarkoitetaan sitä, että on olemassa jonkinlainen varmuus siitä, että ruokaa on saatavilla paitsi nyt, myös tulevaisuudessa. Ruokaturva ei toteudu, jos huomisesta tai ensi vuodesta on epävarmuutta. Konfliktit ja äärimmäiset sääilmiöt vaarantavat juuri ruokaturvan jatkuvuuden.   

Ravitsemusturvan käsite on lähellä ruokaturvan määritelmää, mutta siinä korostetaan erityisesti ruuan ravitsemukselliseen laatuun liittyviä asioita. Pelkän energiansaannin sijaan seurataan ihmisten ravitsemustarpeiden toteutumista, kuten valkuaisaineiden, vitamiinien ja kivennäisaineiden saantia ja niihin vaikuttavia tekijöitä. Usein ravitsemusturva lasketaan ruokaturvan osaksi.

Maailmassa tuotetaan tälläkin hetkellä riittävästi ruokaa kaikille ihmisille, mutta ruoka jakautuu maailmassa epätasaisesti. Nälkä voi olla määrällistä, jolloin ruokaa ei ole tarpeeksi tai laadullista, jolloin ruokaa on määrällisesti tarpeeksi, mutta se on liian yksipuolista eikä siitä saa kaikkia tarvittavia ravintoaineita. Maailman ruokajärjestö FAO:n mukaan maailmassa oli vuonna 2018 yli 800 miljoonaa nälästä kärsivää ihmistä. Luku kuvaa kuitenkin vain äärimmäistä kalorien puutetta ja todellisuudessa kalorivajeesta kärsii jopa 1,5 miljardia ihmistä, ja ravintoaineiden puutteesta jopa 3 miljardia ihmistä. VIimeiseen lukuun liittyy se, että liiallinen energiansaanti ja liikalihavuus liittyvät yhä useammin yhteen vajaaravitsemuksen kanssa, kun köyhällä väestöllä on varaa ostaa ainoastaan halvempaa roskaruokaa.

Tällä hetkellä ruokapulan ja nälänhätien taustalla on mm. konflikteja sekä poikkeuksellisia luonnonoloja, kuten kuivuuskausia. Joskus nälkä ja vajaaravitsemus liittyvät suoranaiseen ruuan puutteeseen, mutta läheskään aina näin ei ole. Nälästä kärsitään myös sellaisilla alueilla, joista viedään ruokaa ulkomaille. Tämän vuoksi puhutaan laajemmin ruokaturvattomuudesta. Sen ytimessä on köyhyyttä, kyvykkyyksien, turvaverkkojen ja rakenteiden puutetta ja tuottajien kehno yhteiskunnallinen asema. Ihmisillä tulisi olla mahdollisuus hankkia ravitsevaa ja terveellistä ruokaa sekä keinot ja tarvittava osaaminen säilyttää ja valmistaa ruokaa turvallisesti. Lisäksi tuottajien on voitava myydä tuotteitaan reilulla hinnalla. Juuri näihin liittyvät ruokajärjestelmän suurimmat ongelmat. 

Maailman nälkää ei voiteta lisäämällä tuotantoa, mutta riittävä määrää ruokaa maailmassa ei auta, jos se on nykyisellä tavalla väärässä paikassa ja väärissä käsissä.  Ratkaisuja ongelmaan olisi haettava paikallistuotannon kestävyyttä tukemalla ja paikallisista ruokaketjuista. Hyvin toimiva pientuotanto ja paikalliset ruokaketjut synnyttävät ympärilleen työllisyyttä ja varallisuutta. Paikallinen ruokatalous on siksi ruokaturvan tae. Täydellistä alueellista omavaraisuutta ei kuitenkaan kannata pitää päämääränä, sillä ruuan maahantuonti on usein välttämätöntä täydentämään paikallista tuotantoa ja tasaamaan satovaihteluita. 

Nälän kääntöpuoli maailmassa on yltäkylläisyys, jossa elämme esimerkiksi Suomessa. Sitä kuvaavat esimerkiksi väestössä yleistynyt liikalihavuus ja toisaalta hävikkiin menevän ruuan määrä. Yltäkylläisyys ei kuitenkaan välttämättä tarkoita samaa kuin hyvinvointi.

THL:n mukaan vuonna 2017 lähes 3/4 yli 30-vuotiaista miehistä ja 2/3 naisista oli ylipainoisia ja neljännes aikuisista voidaan luokitella lihaviksi. Nuorista miehistä 47 % ja naisista 35 % oli vähintään ylipainoisia ja lähes viidennes nuorista lihavia. Eurooppalaisessa vertailussa suomalaisten lihavuus on hieman keskitasoa yleisempää. Suomessa aikuisväestön lihavuus on yleisempää kuin muissa Pohjoismaissa. 

Lihavuus on yleistynyt väestötasolla viime vuosikymmeninä yhtäältä ravinnosta saatavan kalorimäärän lisääntymisen ja toisaalta liikunnan ja ruumiillisen työn vähentymisen myötä. Myös muun muassa yksilöllinen perimä, stressi, erilaiset psyyken häiriöt ja vähentynyt yöuni voivat edistää lihomista.

Ruokahävikista on alettu viime vuosina ansaitusti puhua enemmän. Ruokahävikki on jätettä, jonka synty olisi voitu välttää esimerkiksi ennakoimalla paremmin tai valmistamalla tai säilyttämällä ruoka toisin. Ruokahävikkiä syntyy ruokaketjun kaikissa vaiheissa, mutta kaikkein eniten kotitalouksissa. Kotitalouksien ostamasta ruoasta arviolta kuusi prosenttia päätyy roskiin, mikä tarkoittaa henkilöä kohden vuosittain noin 20 – 25 kiloa. Kokonaisuudessaan ruokaketjussa hävikkiä syntyy lähes nelinkertainen määrä. Turhaan tuotettu ruoka kuormittaa sekä taloutta että ympäristöä. Ketjussa hävikiksi päätyvän turhan ruoan tuottamisen aiheuttamat ilmastovaikutukset ovat noin 1000 miljoonaa CO2-ekvivalenttikiloa.

Globaalisti tuotetusta ruuasta jää vuosittain käyttämättä:

• 30 % viljasta eli 763 miljardia pastapakkausta
• 20 % maitotuotteista ja munista eli 574 miljardia kananmunaa
• 35 % kalasta ja merenelävistä eli 3 miljardia Atlantin lohta
• 45 % hedelmistä ja vihanneksista eli 3,7 biljoonaa omenaa
• 20 % lihasta eli 75 miljoonaa lehmää
• 20 % öljy- ja palkokasveista eli sellainen määrä oliiveja, joka tarvitaan 11 000:n olympiamittaiseen uima-altaaseen mahtuvan oliiviöljyn tuottamiseen
• 45 % juuri- ja mukulakasveista eli 1 miljardia pussillista perunaa

Maanviljely ja maailmankauppa kehittävät alueita eri puolilla maailmaa ja tuovat ihmisille tuloja, jos ne tehdään kestävästi. Maatalouden kestävyyteen liittyy tällä hetkellä kuitenkin monenlaisia haasteita, joista sosiaaliset ja ihmisoikeuksiin liittyvät ongelmat ovat yksi esimerkki. Sekä tuotannon hyvät että huonot puolet koskettavat yksilöiden lisäksi kokonaisia yhteisöjä, sillä vaikutukset näkyvät työntekijöiden lisäksi myös heidän asuinympäristössään ja läheisten arjessa.

Oikeus oikeudenmukaisiin työoloihin ja riittävään elintasoon on ihmisoikeus. Huonoja työoloja esiintyy kuitenkin kaikissa ruuan tuotantoketjujen vaiheissa: maataloudessa, teollisuudessa ja kaupassa. Epäkohdat näkyvät mm. elämiseen riittämättöminä palkkoina, liian pitkinä palkattomina ylitöinä ja työturvallisuuden puutteina. Työntekijät voivat myös altistua vaarallisille kemikaaleille ja joutua työskentelemään vaarallisen huonokuntoisissa rakennuksissa. Työturvallisuuden ja oikeudenmukaisen palkan vaatiminen voi olla vaikeaa. Ammattiliittoihin liittyminen ei välttämättä ole mahdollista lakien tai painostuksen vuoksi tai työntekijöitä painostetaan eroamaan niistä. Kuluttajille työntekijöiden huonot palkat ja kurjat työolot näkyvät usein ruuan liian halpana hintana.

Lapsityön käyttäminen on erityinen esimerkki työntekijöiden oikeuksien riistämisestä. Se on kiellettyä kaikkialla maailmassa ja selvästi lasten oikeuksien vastaista, mutta maatalous on silti suurin lapsityövoiman käyttäjä. Perheet saattavat velvoittaa lapsensa peltotöihin, jos aikuisten oma työ ei riitä tuomaan riittävää elantoa perheelle, mutta lapsia myös myydään ja siepataan töihin. Työtä tekevät lapset eivät pääse kouluun, työpäivät ovat pitkiä ja työ voi olla vaarallista. Myös aikuisia orjuutetaan edelleen. Nykyajan orjatyöläiset eivät voi kieltäytyä työstä joko taloudellisista syistä tai väkivallan uhan takia. Pitkien työpäivien aikana ei ole mahdollisuutta ruokaan tai lepoon. Työ voi olla vaarallista, eikä siitä ole mahdollisuutta paeta. Lapsi- ja orjatyötä esiintyy ruuantuotannossa mm. kahvin, suklaan, sokeriruo´on, riisin ja palmuöljyn tuotannossa sekä kalastusalalla ja karjataloudessa. 

Seuraavassa infografiikassa käsitellään lapsityövoiman käyttöä suklaan tuotannossa.

Laajamittaisesta ruuan tehotuotannosta huolimatta pienviljelijät tuottavat tänäkin päivänä suurimman osan maailman ruuasta. He kuitenkin joutuvat jatkuvasti kamppailemaan toimeentulonsa puolesta, sillä he eivät voi vaikuttaa ruuan maailmanmarkkinahintojen vaihteluun tai siihen millä tavoin ruuasta käydään kauppaa. Vaikka he saisivat omat satonsa kasvamaan, ei heidän oma taloudellinen tilanteensa välttämättä parane, jos tuottajien tuotteistaan saama hinta samaan aikaan laskee. Globaalin tuotannon lisäämiseen keskittyvä politiikka saattaakin heikentää viljelijöiden olosuhteita ja pahimmillaan kasvattaa ruokaturvattomuutta.

Myös ympäristömuutokset, kuten ilmastonmuutoksen vaikutukset sääoloihin ja siten viljelyolosuhteisiin vaikuttavat työntekijöiden oloihin etenkin maataloudessa. Intiassa on uutisoitu jopa kymmenientuhansien maanviljelijöiden tehneen itsemurhan, kun tuotannon kannattavuus on huonojen satojen vuoksi romahtanut ja ajanut viljelijät taloudelliseen umpikujaan. 

Myös Suomessa moni viljelijä voi huonosti osittain samoista syistä. Maatalouden kannattavuuden lasku, tuotteiden halpuutus ja näistä aiheutuneet talousvaikeudet ovat meilläkin nostaneet esiin viljelijöiden henkiseen hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä. Viljelijöitä kuormittavat mm. jaksamisongelmat, taloudelliset huolet ja psyykkinen stressi. Niitä aiheuttavat byrokratia, työn sitovuus, taloudelliset huolet ja epävarmuus. Isot investoinnit, erikoistuminen sekä erilaiset paperityöt ja tarkastukset ovat lisänneet työmäärää. Ongelmat saattavat heijastua myös ihmissuhteisiin ja tuotantoeläinten kohteluun. Usein eläinsuojelutapausten taustalla on tuottajan talousvaikeudet ja jaksaminen. Apua voi hakea esimerkiksi Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melan Välitä viljelijästä -projektin kautta. https://www.mela.fi/fi/tyohyvinvointi/valita-viljelijasta

Eläimen hyvinvointi on yksilöllinen kokemus

Nykyiset tuotantoeläinlajit eivät ole luonnossa alkuperäisiä lajeja, eivätkä ne selviytyisi ilman ihmisen huolenpitoa. Eläinten hyvinvoinnista puhuminen on Suomessa kuitenkin melko tuore ilmiö. Nykyään eläinten käyttäytymisestä ymmärretään jo paljon ja asenteetkin ovat muuttuneet vähitellen: harva enää kyseenalaistaa eläinten kykyä kokea kipua. Edelleen kuitenkin usein ajattelemme eläinten kognitiivisten kykyjen olevan huomattavasti huonommat kuin ihmisillä, vaikka tutkimukset osoittavat että erot ihmisten ja eläinten tietoisuuden asteen, älyllisten kykyjen ja moraalin tajun välillä ovat pienempiä kuin on luultu.

Eläimen hyvinvointi on yhtä kuin eläinyksilön fyysinen ja psyykkinen tila, sen kokemus omasta hyvinvoinnistaan. Hyvinvoinnin kokemus voi vaihdella oikein hyvästä erittäin huonoon. Ei siis voida ajatella, että hyvinvointi on yhtä kuin eläimen terveys, eikä yhtä kuin eläimen tuotos. Hyvinvointia ei voi myöskään voi nähdä, haistaa tai maistaa eläimestä valmistetusta tuotteesta, esimerkiksi lihasta tai maitotuotteesta. Huonostikin voineen eläimen liha voi näyttää aivan tavalliselta. Lihan huonot osat otetaan pois teollisuuden prosessissa. Kuiva, kova tai tumma liha ei siis päädy kuluttajalle. 

Tiettyjen tahojen mukaan hyvinvoiva eläin on tuottava. Tämä on totta vain käänteisesti: nälkäisen, jatkuvasti kylmissään olevan tai sairaan eläimen tuottavuus varmasti kärsii. Todellisuudessa eläin voi kuitenkin tuottaa kohtalaisen hyvin myös oman hyvinvointinsa kustannuksella. Eläinjalostus on vaikuttanut tähän. Lehmien maidontuotantoa ja emakoiden porsastuotantoa on jalostettu ja jalostetaan yhä suuremmaksi. Jalostus on osaltaan johtanut siihen, että eläimet kyllä tuottavat, vaikka eivät aina niin hyvin voisikaan. Jos tuotos laskee, on hyvinvointiongelma on yleensä jo melko suuri. Eläimen fyysinen hyvinvointi ei myöskään takaa sitä, että eläin elää hyvää elämää. 

Käytännössä tuotantoeläinten hyvinvoinnissa on suuria eroja eri eläinlajien ja tuotantotapojen osalta. Sikoja, maito- ja lihakarjaa, kanoja ja broilereita kohdellaan eri tavoin. Lainsäädännön minimitaso ei Suomessakaan takaa eläimille mahdollisuutta hyvään elämään. Tasapaino voittoa tavoittelevan liiketoiminnan ja eläinten hyvinvoinnin on vaikeaa löytää.

Lainsäädäntö asettaa eläinten oloille vain minimivaatimukset

Eläinoikeusaktivismi sai Suomessa alkunsa 1990-luvun puolivälissä ensimmäisten turkistarhaiskujen ja Oikeutta eläimille -yhdistyksen perustamisen myötä. Kahdenkymmenen vuoden aikana eläinoikeusliike on kehittynyt marginaalin altavastaajasta yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Kuluneina vuosikymmeninä eläinoikeusliikkeen toimintatavat ja ympäröivä yhteiskunta ovat muuttuneet, mutta tavoitteet eivät: ihmisten on pidettävä eläinten asiaa esillä, koska ne eivät osaa itse nousta barrikadeille. Toiminta tähtää eläinten hyväksikäytön lopettamiseen.

Eläinsuojelulain tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta sekä edistää eläinten hyvinvointia ja hyvää kohtelua. Pohjoismainen hyvinvointitutkimus ja eläintenpidon käytännöt ovat maailman huippua, mutta Suomessakin lainsäädäntö asettaa eläinten oloille vain minimivaatimukset. Laki ei takaa eläinten hyvinvointia. 

Eläinsuojelulakia ollaan Suomessa parhaillaan uudistamassa ja eläinsuojelutoimijat ovat vaatineet lakiin tiukennuksia eläinten olojen parantamiseksi uudistukseen liittyen julkisuudessa on käyty keskustelua muun muassa siitä, miten lakiin toivotut tiukennukset vaikuttavat kotimaiseen maatalouteen, sillä eläinten olojen parantaminen vaikuttaa tuotantokustannuksiin. Taloudellisia seikkoja pohdittaessa on hyvä ottaa huomioon, että ainakin lain höllentäminen, eli eläinten hyvinvoinnin ja terveyden edellytysten heikentäminen johtaisi todennäköisesti esimerkiksi suurempaan antibioottien käyttöön, jolloin ruuan laatu kärsii. Pohjimmiltaan kysymys on myös moraalinen: Onko oikein että ruoka on halpaa, jos sen tuotanto aiheuttaa kärsimystä eläimille? 

Mainokset voivat välittää virheellistä kuvaa tuotantoeläinten elinoloista

Monella meistä on mainosmaailman välittämä kuva tuotantoeläinten elinoloista. Mainoskuvastossa lehmät kuitenkin hyppelehtivät laitumella iloisesti hymyillen, porsaat makoilevat puhtailla pahnoilla ja kanat nokkivat maasta matoja. Kuva vahvistuu, kun vierailemme kotieläinpihoilla. Kotieläinpihat ovat hieno tapa päästä tutustumaan siihen, millaisia eläimiä suomalaiselle maaseudulla elää. On kuitenkin syytä myös muistaa, että ne eivät anna oikeaa kuvaa tuotantoeläinten oloista. 

Suomessa on moneen muuhun maahan verrattuna monella mittarilla verrattuna parempaa eläintuotantoa. Tiloja on monenlaisia, mutta kovin usein todellisuus ei vastaa ruokamarkkinoinnin välittämiä mielikuvia. Esimerkiksi noin viidennes suomalaisista tiloista ei päästä lehmiä lainkaan ulos navetasta. Harva haluaisi ostaa tuotteita, joita markkinoitaisiin tuotantoeläinten todellisilla elinoloilla. Kriittiselle medianlukutaidolle on tarvetta myös ruokakaupassa.

Uskonnoilla voi olla vaikutusta tapoihin, jolla ruokaa tuotetaan. Juutalaisuudessa on ajatus ”maan sapatista” (shemitta). Sen ideana on, että samoin kuin joka viikon 7. päivä on ihmisille lepopäivä, on joka 7. vuosi viljelysmaan lepovuosi, jolloin maatöitä ei saa tehdä. Idea on osittain samankaltainen kuin viherlannosten käyttö nykyaikaisessa luonnonmukaisessa viljelyssä. 

Uskonnot vaikuttavat myös tapoihin, joilla eläimiä teurastetaan. Perinteisesti muslimien käyttämässä halal- teurastuksessa ja juutalaisten kosher-teurastuksessa eläimen kaulavaltimo katkaistaan eläimen ollessa tajuissaan. Suomen lainsäädännön mukaan eläin tulee tainnuttaa ennen verenlaskun aloittamista. Suomen lainsäädäntö ei salli perinteistä halal- tai kosher-teurastusta. Lainsäädäntö kuitenkin sallii sellaisen uskonnollisen teurastustavan, jossa verenlasku aloitetaan samanaikaisesti eläimen tainnuttamisen kanssa.

Uskonnoilla on ollut merkittävää vaikutusta ruokakulttuurien muotoutumiseen. Esimerkiksi muslimeilla, hinduilla ja juutalaisilla on omat uskontoon perustuvat ruokasääntönsä. Buddhalaiset, taolaiset ja adventistit noudattavat kasvisruokavaliota. Suomen ruokakulttuurista puhuttaessa on hyvä muistaa, että Venäjältä tulleen ortodoksisen uskonnon vaikutus eteläkarjalaiseen ruoka-perinteeseen on ollut meillä merkittävää. Sitä kautta suomalaiseen ruokaperinteeseen ovat tulleet mm. sienet, hapatetut ruoat, kaaliruoat ja rahka. Myös ortodoksisen uskonnon paastonajat loivat karjalaiseen ruokaperinteeseen oman leimansa.

Monikulttuuristuvan yhteiskunnan myötä ihmisten erilaiset elämänkatsomukset näkyvät käytännössä myös ruoka-alalla mm. elintarviketeollisuudessa, kaupanalalla ja ravintoloissa. Uskonnoilla on oma vaikutuksensa elintarvikkeiden kysyntään sekä julkisiin ateriapalveluihin. Kaupoissa, lounasruokaloissa ja kouluissa tulee olla yhä enemmän sopivia ruokia jokaiselle uskontokunnan edustajalle ja erityisruokavaliota noudattaville.

Uskonnoista ja ruuasta puhuttaessa keskusteluun nousevat usein myös muut kuin uskontoihin liittyvät elämänkatsomukselliset näkemykset ja valinnat. Kasvissyöjät ja vegaanit perustelevat valintojaan yleensä arvoilla tai elämänkatsomuksella. Tällaisiin ruokavalintoihin liittyvät usein myös pohdinnat hyvästä elämästä esimerkiksi kestävän kehityksen kysymysten tai hyvään elämään liittyvien pohdintojen kautta.

Uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksella on paljon annettavaa eri uskontoihin ja elämänkatsomuksiin liittyvien ruokasääntöjen taustojen ymmärtämisessä. Pohdinnassa voivat olla esimerkiksi seuraavat kysymykset:

• Miten uskonto vaikuttaa ruokavalintoisimme? 
• Millaisia ruoka-aineisiin liittyviä säädöksiä ja rajoituksia eri uskonnoissa on ja miksi?
• Miten uskonnolliset juhla-ajat näkyvät ruokakulttuurissa?

1. Vastuulliseen maailmasuhteeseen voi sisältyä eri tasoja, kuten ihmiset, eläimet, kasvit ja eloton osa luontoa. Vastuullinen maailmasuhde ilmenee siten, että ihminen ottaa elämässään ratkaisijan roolin, eikä jää ongelmien vahvistajaksi. Samalla hänestä tulee oman elämänsä tekijä. Vastuulliset jokapäiväiset teot auttavat ottamaan haltuun omaa elämää kohtalonomaisen ajelehtimisen sijasta. Usein ekologisesti vastuullisesti toimiva ihminen toimii myös sosiaaliselta kannalta vastuullisesti. Vastuullinen maailmasuhde varmistaa ihmislajin henkiinjäämistä, vastuuttomuuden seurauksena kaikki sen sijaan lopulta häviävät. 

2. Huolenpidon piirin laajentaminen. Huolenpitomme piirin lähtökohtana on yksittäinen ihminen – jokainen meistä, sekä erilaiset yhteisöt joiden osia olemme. Laajennettuun huolenpitomme piiriin voisi ja tulisi kuulua itsemme ja perheemme lisäksi ystävät ja muut sukulaiset, muut suomalaiset ihmiset, muut länsimaiset ihmiset, kaikki ihmiset ja lisäksi myös eläimet, kasvit ja kokonaiset ekosysteemit. Huolenpitomme piirin tulisi siis kattaa ekologiset kysymykset ja laajat sosiaaliset kysymykset, jotta elämän edellytykset säilyisivät ja arvokkaan elämän edellytykset voitaisiin turvata. 

3. Tyytyväisyyden äärelle pysähtyminen. Tutkimusten valossa näyttää tällä hetkellä siltä, että elämäänsä tyytyväinen ihminen tekee keskimäärin kestävämpiä valintoja kuin elämäänsä tyytymätön kansalainen. Elämään tyytyväisyyden ja kestävien elämäntapojen välillä on ilmeisesti siis vahva yhteys. Tyytyväisyys elämään muodostuu monista tekijöistä, joista tässä nostetaan esiin muutama:

• Mikä on riittävää tai riittämätöntä? Riittävässä huomion kohteena on se, mitä meillä jo on, eikä niinkään se, mitä meiltä puuttuu. Nykymaailmassa pysähdymme vain harvoin tämän kysymyksen äärelle.
• Mikä on halu ja mikä on tarve? Halut voidaan kyseenalaistaa, tarpeita ei. Ihmisen keskeisiä tarpeita ovat suoja, ruoka ja puhdas ilma ja vesi. Nykymaailmassa esimerkiksi markkinoinnin avulla nämä kaksi asiaa pyritään usein tehokkaasti sekoittamaan.
• Vastuullinen suhde ympäröivään maailmaan (ks. edellä vastuullinen maailmasuhde)

Ihmisten syvät, perimmäiset arvot ovat yleensä hyvän tulevaisuuden puolella. Sen sijaan haasteena ovat teot. Käyttäytymisemme ei ole aina arvojemme suuntaista. Tyytyväisessä elämässä puheemme ja tekomme kohtaavat, jolloin toimintamme on linjassa arvojemme kanssa. Oleellista on muuttaa ajattelua teoiksi. Vasta itselle tärkeiden asioiden puolesta toimiminen tekee ihmisestä tyytyväisen.

Identiteetillä tarkoitetaan ihmisen yksilöllistä käsitystä itsestään. Sen perustana ovat ihmiset persoonalliset ominaisuudet, jotka voivat muuttua vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Nykyaikana ruokavalintamme muodostavat yhden osan identiteettiämme. Ruoka ei ole enää vain ravintoa. Se missä, milloin, mitä ja kenen kanssa syö määrittää meitä ihmisinä, yhdistäen ja erottaen meidät muista. 

Ruoka on aina ollut statuskamppailun väline, mutta nykyään se ei liity enää pelkän varallisuuden korostamiseen, vaan on entistä enemmän myös innostuksen, nauttimisen, vaihtelunhalun ja ajanvietteen väline sekä edullinen ja muodikas tapa näyttäytyä muille tietynlaisena ihmisenä. Ruokavalinnoilla viestitimme muille ominaisuuksistamme laajemminkin. Kerromme valinnoillamme esimerkiksi eettisestä kuluttamisesta ja ekologisesta toiminnasta, terveilystä, äijäilystä, urheilijuudesta, tavallisuudesta, yhteisöllisyyden arvostamisesta, kotimaahan ja sen tuotteisiin liittyvästä ylpeydestä, perinteiden arvostamisesta tai ajanmukaisuudesta. Ruokaidentiteetti voi liittyä vaihtuviin hittidieetteihin, mutta jotakin identiteetistä kertoo myös dieettien karttaminen. 

Ruokaidentiteettimme kehittymiseen vaikuttaa paljon se, miten olemme tottuneet syömään lapsena kotona ja mitä ystävämme ja esikuvamme syövät. Eräs ruokaidentiteetteihin ja vastuulliseen ruokailuun liittyvä haaste Suomessa on se, että pojat ja miehet syövät ruokailusuosituksiin nähden huomattavasti liikaa lihaa ja liian vähän kasviksia ja asiasta on muotoutunut osin identiteettikysymys: kunnon äijä, maskuuliininen mies syö mielikuvissamme usein makkaraa, ei salaattia tai uunijuureksia. Identiteettinäkökulmasta asiaan on yritetty vaikuttaa esimerkiksi erilaisilla kampanjoilla, joissa erilaiset esikuvat kertovat omista ruokavalinnoistaan. Marttaliiton kampanjassa näin tehdään videoilla, WWF:n nuorten tiimin kampanjassa taas valokuvilla ja niihin liittyvillä haastatteluilla.

Meillä kaikilla on jonkinlainen ruokaidentiteetti, mutta jotkut rakentavat nykyään jopa koko elämäntapansa ruokavalion ympärille ja viestivät ruokaostoksillaan omaa arvomaailmaansa erittäin tarkoituksellisesti. Identiteetin rakentaminen ruuan ympärille tai ruokavalion avulla ei välttämättä liity tiettyyn koulutustasoon, asuinpaikkaan tai elämäntilanteeseen. Ruokaan voi “hurahtaa” kuka vaan. Erityisen paljon identiteettiään ruuan kautta hahmottava “identiteettisyöjä” saattaa tehdä identiteettiään näkyväksi julkaisemalla somessa jatkuvasti kuvia ruokavalinnoistaan ja innostuu asiastaan saamiensa tykkäysten ja kommenttien avulla entistä enemmän.

Jokainen meistä valitsee itse, mitä lautaselleen laittaa tai ei laita, mutta ruoka on nykyään merkitysten suhteen ladatumpaa kuin ehkä koskaan ennen. Mitä sinun ruokavalintasi kertovat sinusta henkilönä tai mitä haluat ruokavalinnoillasi viestiä muille?

Vastuullisista ruokavalinnoista käydään nykyaikana paljon keskustelua ja aiheesta on olemassa lukematon määrä erilaisia, usein keskenään ristiriitaiseltakin tuntuvia vinkkilistoja. 

Ristiriitaisuuden yhtenä selityksenä on se, että kestävästä ruuasta ja ruuantuotannosta keskusteltaessa erilaiset näkökulmat kestävyyteen vaihtelevat paljonkin. Kestävä kehitys on terminä haastava, sillä se sisältää monenlaisia, toisinaan keskenään ristiriitaisiakin puolia (ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys). Sama pätee kestävään ruokaan. Eri tahot painottavat keskustelussa erilaisia kestävyyden puolia. Jos keskustelijoille keskeisimmät kestävyyden aspektit eivät ole avoimesti esillä, ajaudutaan helposti tilanteeseen, jossa keskustelijat syyttävät toisiaan kokonaisuuden ymmärtämättömyydestä, eikä keskustelu etene.

Suomalaisessa kestävään ruokaan ja ruuantuotantoon liittyvässä keskustelussa on mukana mm. seuraavanlaisia näkökulmia:

• ympäristön kestävyys
• tuotannon omavaraisuus
• maaseudun pitäminen asuttuna ja elävänä
• viljelijöiden hyvinvointi, tietojen ja taitojen ylläpito ja tuotannon taloudellinen kestävyys
• tuotantoeläinten hyvinvointiin liittyvät kysymykset
• ruuan terveellisyys kestävyyden pohjana
• sosiaalinen kestävyys globaalissa ruokajärjestelmässä (mm. työntekijöiden oikeudet)

Open ruokaoppaassa kestäviä ruokavalintoja on pyritty lähestymään hyvin kokonaisvaltaisesti erilaiset näkökulmat huomioon ottaen. Vinkkilista koostuu seuraavista osista. Täällä voit tutustua vinkkilistaan tarkemmin:

• Syö kasvispainotteisesti
• Tunne sertifikaatit ja muut pakkausmerkinnät ja ja hyödynnä niitä
• Älä heitä ruokaa roskiin
• Osta suoraan tuottajalta
• Kouluruokailu on osa vastuullista syömistä

Omien kulutustottumusten muuttaminen vastuullisemmiksi on hyvä ensimmäinen askel kohti aktiivista ruokakansalaisuutta. Tällä muutoksella voimme kuitenkin vaikuttaa vain yhden ihmisen kulutuspäätösten verran. Positiivinen kädenjälkemme maailmassa kuitenkin kasvaa, kun pyrimme tavalla tai toisella muuttamaan myös muiden ihmisten kulutuspäätöksiä. Siksi ruokavaikuttaminen on keskeinen osa aktiivista ruokakansalaisuutta.

Ruokavaikuttajina voimme esimerkiksi antaa palautetta valmistajalle, kauppaan ja ravintolaan, olla yhteydessä päättäjiin, kirjoittaa mielipidekirjoituksia, vaikuttaa kouluruokaan, tehdä vastamainoksia, järjestää taidenäyttelyn vastuullisesta ruuasta, järjestää pienemmille oppilaille oppitunti vastuullisesta ruuasta tai somettaa tai jutella aiheesta tuttavapiirissämme. Lisää vinkkejä tästä löydät täältä.