Vastuullinen ruoka kotitalouden opetuksessa

Seuraavassa on esitetty tiiviisti suomalaisen ruuantuotannon nykytila ja keskeiset haasteet, sekä aiheisiin liittyviä tunnuslukuja. Tiedot on poimittu ajatushautomo e2:n toteuttamasta Ruokitaan edes itsemme -selvityksestä, johon lainattu isoa määrää eri lähteitä.

Suomi on osa globaalia ruokajärjestelmää

Ruuan tuotanto ja kulutus Suomessa eivät ole suljettu ja omavarainen järjestelmä, vaan olemme osa EU:n sisämarkkinoita ja myös globaaleja markkinoita. Suomeen tuodaan ja meiltä viedään maataloustuotteita, raaka-aineita sekä valmiita elintarvikkeita. Ruokajärjestelmämme on siis tiiviissä yhteydessä muiden maiden ruokajärjestelmiin.

Valtaosa Suomen maataloustuotannosta on tällä hetkellä riippuvaista ulkomailta tuoduista polttoaineista, lannoitteiden raaka-aineista, kasvinsuojeluaineista, rehujen raaka-aineista ja koneista. Kun huomioidaan vienti ja tuonti sekä ruuantuotannossa tarvittavien tuotantopanosten tuonti, ruokamme kotimaisuusaste on arvioiden mukaan noin 78 prosenttia. Toisaalta esimerkiksi luomutuotannossa pyritään vähentämään riippuvuutta ulkoisista tuotantopanoksista. Noin kymmenes suomalaisista tiloista on luomutila. 

Suomessa kulutetun ruuan tuotanto vaikuttaa eri tavoin eri puolilla maailmaa, mm. tuotannon ympäristövaikutusten kautta. Tuontiruuan tuotantoon on tarvittu maata ja vettä maamme rajojen ulkopuolella ja tuotantoon on käytetty muiden maiden paikoin niukkoja luonnonvaroja. Erään arvion mukaan tuontiruuan kasvatukseen tarvitaan jopa 750 000 hehtaaria viljelymaata Suomen ulkopuolella. 

Ilmastonmuutos on keskeinen tekijä tulevissa globaalin ruokajärjestelmän muutoksissa. Jos ilmastonmuutosta ei onnistuta hillitsemään riittävästi, muuttuvat maatalouden tuotantoedellytykset maailman eri puolilla: maapallon keskivyöhykkeillä ne heikkenevät selvästi, pohjoisilla alueilla muutokset ovat pienempiä. Maailmanlaajuiset muutokset vaikuttavat suoraan ja epäsuorasti myös siihen, millaiseksi Suomen oma ruokajärjestelmä ja asema ruuantuottajana muotoutuvat tulevaisuudessa. 

Ruokala-ala työllistää Suomessa

• ruoka-ala työllistää Suomessa noin 340 000 ihmistä 
• maatalouden työllisiä oli vuonna 2015 noin 83 500 (3,4 % kaikkien alojen työllisistä) 
• elintarviketeollisuudessa oli 37 600 työntekijää 
• ravitsemuspalveluissa 67 900 työntekijää 
• kaikkiaan maatalous- ja puutarhayrityksiä oli 51 000 vuonna 2016 (vuonna 1995 niitä oli noin 100 000) 

Tuotannon määrä riittää tällä hetkellä takaamaan ruokaturvamme

• viljan kokonaistuotanto Suomessa oli 3,7 miljardia kiloa vuonna 2015. Leipäviljan tuotanto ylitti tuolloin oman kulutuksemme noin 15 prosentilla, mutta vuoden 2017 sääoloiltaan hankala syksy käänsi ylituotannon alituotannoksi 
• maitoa toimitettiin meijereihin vuonna 2015 noin 2,3 miljardia litraa
• naudanlihan kotimaantuotanto kattoi 82 prosenttia maamme kulutuksesta vuonna 2016
• vajaa 2/3 tuotetusta viljasta käytettiin eläinten rehuksi vuonna 2016.  
• lisäksi pelloista 35 prosenttia tuottaa nurmirehua tai on laitumena lehmille, lampaille ja hevosille
• vuonna 2015 elintarvikeviennin arvo oli 1,4 miljardia euroa ja tuonnin 4,8 miljardia euroa
• muiden tuotteiden osalta kotimaisen tuotannon osuus oli 100 prosenttia tai vähemmän. Kun otetaan huomioon vienti ja tuonti sekä ruuantuotannossa tarvittavien tuotantopanosten tuonti, on ruokamme kotimaisuusaste noin 78 prosenttia. 
• tuotujen tuotantopanosten rooli on sen verran merkittävä, että ongelmat niiden saannissa aiheuttaisivat merkittävää haittaa nykyisiin tuotantotapoihin perustuvalle kotimaiselle tuotannolle.

Hehtaarilta saatava sato vaihtelee runsaasti maiden kesken. Tähän syynä ovat mm. erilaiset sääolot eri maissa, sekä tuotantoon käytettyjen tuotantopanosten (mm. koneet, lannoitteet ja torjunta-aineet) erilaiset määrät. Afrikassa viljan hehtaarisato jää usein alle 1000 kg, Suomessa se vaihtelee 3000–4000 kg välillä, tosin jotkut viljelijät pystyvät jo nyt tuottamaan kaksi kertaa keskiarvosatoja vastaavia kilomääriä. Keski-Euroopan suotuisissa oloissa päästään lähelle 10 000 kg hehtaarilta. Joillakin alueilla voidaan tuottaa kaksi tai kolme satoa vuodessa, kun Suomessa saadaan vain yksi sato. Suomi pärjää kuitenkin kohtalaisesti sekä maailmanlaajuisessa että EU-tason vertailussa, kun arvioidaan viljan- ja maidontuotantoa asukaslukuun verrattuna. Meillä ilmastosta johtuvia pienempiä hehtaarisatoja kompensoidaan suuremmalla peltoalalla asukasta kohden. 

Normaalioloissa Suomen maatalous pystyy vastaamaan hyvin kuluttajien tarpeisiin. Tällä hetkellä oma ruuantuotantomme ja tuonti yhdessä varmistavat, että markkinoilla on kaikille Suomessa asuville tarpeeksi ruokaa. Kotimaisen maataloustuotannon ja ruuanjalostuksen ylläpito on kuitenkin tärkeää mm. siksi, että tuotanto riittää myös mahdollisissa kriisitilanteissa, kuten tuontielintarvikkeiden hankintavaikeuksien pitkittyessä.

Maatalouden kannattavuus heikkenee ja tilojen määrä vähenee

• vuonna 2015 peltoa maataloustuotannossa oli 1 970 000 hehtaaria ja kesantona 271 000 ha, yhteensä 2,2 miljoonaa hehtaaria
• maatilojen keskipeltoala oli 44 ha
• kaikkiaan maatalous- ja puutarhayrityksiä oli 51 000 vuonna 2016 (vuonna 1995 niitä oli noin 100 000) 
• maatalousyrittäjäperheen yrittäjätulo laski vuoden 2015 aikana 18 prosenttia ja viljelijän saama tuntipalkka laski viiteen euroon. Keskimääräinen tilakohtainen tappio kasvoi 30 600 euroon.
• vuonna 2016 Suomessa maksettiin maataloustukia yhteensä 1,9 miljardia euroa, josta EU-tukia 890 miljoonaa ja kansallisia tukia 1,1 miljardia euroa

Osa suomalaisista tiloista menestyy tällä hetkelläkin hyvin. Toisaalta osalle tuottajista tuotteista saatava matala hinta ja tuotantotarvikkeiden korkeat hinnat tekevät tuotannon tällä hetkellä tuottajille kannattamattomaksi ja keskimäärin maatalouden tuottavuus onkin heikkoa. Viljelijätukia tarvitaan siksi kompensoimaan tappioita. Tukien osuus maatilojen tuottamasta arvonlisästä on Suomessa selvästi suurempi kuin muissa EU-maissa, koska markkinoilta saatavat myyntitulot kattavat meillä vain osan tuotantokustannuksista. Suurin osa tuesta menee tuotantokustannuksiin ja vain pieni osa jää maatalouden tuloksi.

Maatalouden kannattavuusongelmat aiheuttavat huolia kotimaisen ruuantuotannon tulevaisuudelle. On arvioitu, että kannattavuusongelmat saattavat johtaa tilojen lukumäärän vähenemiseen 10 000: een vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaisi 40 000 maatilan lopettamista seuraavan reilun 10 vuoden aikana, ja tilakokojen suurta kasvua. 

Huono kannattavuus asettaa haasteita myös toiminnan kestävyydelle ympäristön näkökulmasta, sillä ympäristökysymykset saattavat tuntua viljelijöiden arjessa helposti ylimääräisiltä töiltä, jos jo perusarjesta selviytyminen aiheuttaa haasteita. Tällöin uusia ratkaisuja ongelmiin ei synny ja alkutuottajien osaaminen ja ymmärrys tuotannon arjesta jäävät käyttämättä. Maatalouden kannattavuus olisikin saatava kasvuun, jotta innovaatioille ja ympäristönsuojelulle on taloudellisia edellytyksiä. Toisaalta myös tuottavuuden kasvaessa on oltava hyviä syitä siihen, että tuotantoa ohjataan resursseja ja luovuutta käyttäen kestävämpään suuntaan. Tällä hetkellä konkreettisin ehdotus tähän lienee maataloustukien uudelleensuuntaaminen maatalouden ympäristötueksi.

Suomen maatalous pystyy normaalioloissa vastaamaan hyvin kuluttajien tarpeisiin, mutta samaan aikaan se ei pysty tuottamaan riittävää toimeentuloa alkutuottajille siitä huolimatta, että viljelijät ovat jatkuvasti parantaneet maatalouden tuottavuutta investoinneilla sekä kasvattamalla pinta-aloja ja tuotantoeläinten lukumääriä. Hyödyt tästä ovat ohjautuneet viljelijöiden sijaan ruokajärjestelmän muille toimijoille alempina hintoina. Ruokajärjestelmän tulevaisuuden iso kysymys onkin se, riittävätkö meillä viljelijät ja osaaminen myös tulevaisuudessa. 

Ruokajärjestelmässämme on hyviä puolia ja haasteita

Kotimaassa tuotetun ruuan vahvuus on sen hyvä jäljitettävyys, mikä antaa mahdollisuuden vaikuttaa ruuan tuotantoprosessiin ja ympäristövaikutuksiin sekä korjata mahdolliset laatuhäiriöt nopeasti. Se on paljon vaikeampaa ulkomailta tulevan ruuan kohdalla. Suomalaisessa maataloustuotannossa on monia muitakin hyviä puolia verrattuna ulkomaiseen tuotantoon:

• maidontuotannon vesijalanjälki on pieni
• maidontuotanto on geenimuuntelusta vapaata 
• eräät eläinsuojelustandardit ovat meillä EU-tasoa tiukempia, mm. porsaiden häntiä ei typistetä
• antibiootteja käytetään tuotannossa EU-maista toiseksi vähiten
• kotieläintuotanto on salmonellavapaata ja tuotannon vastuullisuus on Euroopan huippua
• maailmalla yleisiä ruuan turvallisuusskandaaleja ja ruokaväärennöksiä esiintyy meillä hyvin harvoin
• viljaa ei saa terveyssyistä ruiskuttaa glyfosaatilla ennen puintia (tämä ei tarkoita, että glyfosaattia ei käytettäisi viljelyssä muutoin)

Hyvistä puolistaan huolimatta Suomen nykyinen ruokajärjestelmä ei tällä hetkellä tuota kestävää ruokaturvaa eikä taloudellista ja sosiaalista hyvinvointia kaikille sen osallisille. Tuotantoon ja ruuan kulutukseen liittyy ainakin seuraavia ongelmia: 

• haitallisia ympäristövaikutuksia 
• hävikkiruuan osuus on edelleen varsin korkea 
• maataloustuottajilla on vakavia kannattavuusongelmia 
• eriarvoistuminen lisää Suomessakin niiden ihmisten määrää, jotka eivät saa riittävästi ravitsevaa ruokaa, muuten kuin ruoka-avun kautta 
• virheellinen ravitsemus johtaa liikalihavuuteen ja siitä aiheutuvien terveysriskien kasvuun

Ilmastonmuutos vaikuttaa maatalouteen Suomessakin

Ilmastonmuutoksen seurauksena ilman hiilidioksidipitoisuus kohoaa ja lämpötilan kohoamisen vuoksi kasvukausi pitenee, mikä voi kasvattaa kasvien satoisuutta ja mahdollistaa viljelykasvien leviämisen nykyistä pohjoisemmille alueille jos lisääntyvä sateisuus, kuivuusjaksot ja kasvitaudit ja -tuholaiset aiheuta ikäviä yllätyksiä. Toisaalta valon määrä ei ilmastonmuutoksen myötä muutu, joten eteläisemmän Euroopan viljelyoloihin Suomessa ei tulla koskaan pääsemään. Valo-olojen puolesta meillä tulee aina olemaan lyhyen kasvukauden aikana pitkät päivät.

Muuttuva ilmasto vaikuttaa ruuantuotantoon monella tavalla myös Suomessa.

Ilmastonmuutoksen on arvioitu aiheuttavan ruuantuotannollemme seuraavia haasteita: kasvitautien, tuholaisten ja rikkakasvien esiintyminen muuttuu, sadon laatumuutokset, satovaihtelut ja satokuilut (ero odotetun ja toteutuneen sadon välillä), kasvien talvehtimisongelmat ja hallan vaikutukset, kasvava kastelutarve sekä viljelymaan rakennemuutokset ja siihen liittyen lisääntyvä eroosio ja ravinteiden huuhtoutumisriski. 

Jonkin asian kykyä kestää muutoksia nimitetään resilienssiä. Ilmastonmuutos on yksi maatalouden resilienssiin keskeisesti vaikuttava asia. Maatalouden ilmastokestävyyttä, tai sopeutumista ilmastonmuutoksen vaikutuksiin on Suomessakin syytä parantaa lisäämällä varautumista sään vaihteluun ja ääri-ilmiöihin. Tämä tehdään mm. parantamalla vakuutuksia, kehittämällä viljelyn monimuotoisuutta, parantamalla maaperän vesitaloutta, lisäämällä syyskylvöisten kasvien viljelyä, rajoittamalla kasvintuhoojien leviämistä kaikin käytössä olevin keinoin ja kehittämällä (jalostamalla) paremmin muuttuvaa ilmastoa kestäviä lajikkeita. 

Myös maatalouden päästöjä on vähennettävä. Erityisen tärkeitä toimia tässä ovat turvemaiden viljelytekniikan muutokset, uusien turvepeltojen raivauksen rajoitukset, peltojen ja laidunten hiilensidonnan kehittäminen sekä lisääntyvä biokaasun tuotanto. Lisäksi heikkotuottoisimmat peltolohkot voitaisiin ottaa pois tuotannosta, kunnes niiden tuottavuutta rajoittavia tekijöitä on saatu korjattua. Tuotannon muutosten lisäksi myös ruokahävikin pienentäminen on tärkeää. 

Ruokaa suoraan luonnosta

Monet Suomen luonnossa kasvavat kasvit ovat terveellistä ja maukasta syötävää. Mustikka, puolukka, hilla, metsämansikat ja monet sienet ovat kaikille tuttuja herkkuja ja nykyään puhutaan entistä enemmän myös nk. villivihanneksista tai hortasta. Ne tarkoittavat luonnossa kasvavia syötäviä kasveja ja niiden kukkia, lehtiä, varsia ja juuria. Luonnonkasvit ovat ympäristöystävällistä syötävää, sillä niitä ei tarvitse kastella tai lannoittaa. 

Luonnon antimia kerätessä oppii samalla tunnistamaan kasveja ja maistelun kautta kasvintunnistuksesta voi tulla kiinnostava harrastus. Tuttuja syötäviä kasveja ovat mm. vuohenputki, orvokit, apilat, mesiangervo, poimulehti, niittysuolaheinä ja käenkaali.

Muistathan, että ennen kuin popsit luonnon herkkuja poskeen, on erittäin tärkeää varmistua siitä, että tiedät mitä syöt!

Villivihanneksista ensimmäiset pilkistävät maasta heti lumien sulettua. Useimmat villivihannekset kannattaa kerätä nuorina ja nuppuisina ennen kukintaa. Intensiivisin satokausi loppuu usein juhannuksen tienoilla, mutta villivihannesten keräilyä voi jatkaa loppusyksyyn saakka, jolloin ne täydentävät marja- ja sienisatoja. Kuiva poutasää on ihanteellisin keräykseen.

Villivihanneksia kasvaa kaikkialla: metsissä, niityillä, kotipihoissa ja puutarhoissa. Kerätessä kannattaa varmistua siitä, että maa ei ei ole keräyspaikalla pilaantunutta. Lähimpään maantiehen on hyvä olla matkaa 50–100 metriä. Älä kerää lantalan tai teollisuuslaitosten läheisyydestä ja varmista, ettei keräysalueella ole käytetty torjunta-aineita. 

Muista noudattaa jokamiehenoikeuksia, eli jätä toisen kodin ja pihapiirin läheisyydessä kasvavat villivihannekset rauhaan. Kerää villivihanneksia maltillisesti omiin tarpeisiin niin, että paikalle jää kasveja kasvamaan. Älä poimi kasveja juurineen ja vältä kasvavien puiden vahingoittamista. Esimerkiksi kuusen kerkät eivät kuulu jokamiehenoikeuksien piiriin. 

Huuhtele villivihannekset ennen niiden syöntiä tai säilöntää. Osa villivihanneksista kiehautetaan kevyesti ennen ruuanlaittoa (mm. nokkoset). Villivihanneksista voi tehdä monenlaista ruokaa niin kylmiä kuin lämpimiäkin ruokia ja juomia. Talven varalle villivihanneksia voi myös pakastaa, kuivattaa, umpioida tai säilöä öljyyn tai etikkaan. 

Tällä hetkellä maatalous on maailmassa suurin makean veden kuluttaja, se tuottaa 20-30% kaikista kasvihuonekaasupäästöistä ja on tärkein yksittäinen biodiversiteettikadon aiheuttaja. Keskeinen syy laajoihin maatalouden aiheuttamiin ympäristöongelmiin on maatalouden tarvitsema maapinta-ala. Jopa 40% maapallon jäättömästä maapinta-alasta on tällä hetkellä maatalouden käytössä. Maatalous on merkittävin syy maankäytön muutosten ja metsäkadon taustalla. Sen lisäksi että jatkuvasti uusia luonnon alueita päätyy viljelykäyttöön, muuttuu vuosittain suuria alueita maatalousmaata viljelykelvottomaksi mm. liiallisen kastelun ja ylilaidunnuksen vuoksi. Tämä voi johtua laajamittaisen, liian intensiivisen kaupallisen viljelyn menetelmistä, tai pienviljelmien puutteellisten resurssien ja puutteellisen osaamisen vuoksi käytössä olevista ei-kestävistä viljelymenetelmistä. Syyt ongelmien taustalla ovat siis moninaisia. Myös meret on valjastettu ruuantuotannon tarpeisiin: 50% valtamerten alasta on teollisen kalastuksen kohteena. Maatalous aiheuttaa sekä ilmastonmuutoksen kaltaisia globaaleja ympäristöongelmia, että paikallisempia ympäristöongelmia, kuten vesistöjen rehevöitymistä. 

Ihmistoiminnalla on aina vaikutuksia ympäristöön ja ruuantuotannon jonkinlaiset vaikutukset ovat jossain määrin väistämättömiä, koska ruuantuotanto on välttämätöntä. Kyse on pääasiassa siitä, miten suuria toimintamme vaikutukset ovat. Kaikilla ruuantuotantomuodoilla on jonkinlaisia ympäristövaikutuksia:

• Kasvinviljelyssä käytetään luonnon monimuotoisuutta vahingoittavia torjunta-aineita ja kemiallisia lannoitteita, joiden valmistus on hyvin energiaintensiivistä. Ylimääräisten ravinteiden valuminen ympäristöön aiheuttaa mm. vesistöjen rehevöitymistä. Maanmuokkaus aiheuttaa maaperän eroosiota.
• Kotieläintuotannon ympäristövaikutukset ovat suurimmat ja suuri osa myös kasvintuotannosta palvelee eläintuotannon tarpeita. Esimerkiksi vähintään 70 % maailman soijasta ja 90-95% Suomeen tuodusta soijasta käytetään eläinten rehuna. Eläintuotannon ympäristövaikutukset ovat suuria, sillä se vie tuotannon laajuuden vuoksi valtavat määrät maapinta-alaa. Usein tuotantoeläimet syövät ihmisen ravinnoksi kelpaavaa ravintoa, kuten soijaa ja ohraa. Suomessa poikkeuksena tästä on nautakarja, joka syö pääasiassa nurmea. Nurmen viljelyynkin kuluu kuitenkin luonnonvaroja. Kun eläimille syötetään ihmisravinnoksi kelpaavaa ruokaa, on hyötysuhde huono. Erään nyrkkisäännön mukaan yhden hyvälaatuisen lihakilon tuotantoon tarvitaan 6 kg kasviravintoa. Suhde vaihtelee eri eläinlajien välillä. Lisäksi erityisesti karjataloudesta syntyy metaanipäästöjä märehtijöiden ruuansulatuksesta ja lannankäsittelyssä.

• Kalastus aiheuttaa suuria ongelmia kalojen lisäksi myös muille vesien eliöille. Tällä hetkellä lähes kolmannes maailman kalakannoista on ylikalastettuja. Kaloja siis pyydetään selvästi enemmän kuin niitä syntyy. Iso osa pyydetyistä kaloista heitetään takaisin mereen kuolleena, ei-toivottuna sivusaaliina. Kalojen lisäksi myös merinisäkkäät, merikilpikonnat ja linnut ovat vaarassa takertua kalanpyydyksiin ja muut pyyntimenetelmät, kuten pohjatroolaus tuhoavat myös muuta meriluontoa.
• Kalankasvatuksessa petokalojen rehuksi tarvitaan suuria määriä luonnonkalaa, eli kalankasvatuksella ei välttämättä voida vähentää liikakalastuksen haittoja. Esimerkiksi lohen kasvatus kuluttaa toistaiseksi enemmän villiä kalaa kuin kasvatuksella pystytään tuottamaan. Monet rehuksi päätyvistä kaloista voitaisiin yhtä hyvin käyttää suoraan ihmisravinnoksi. Jos kaloja kasvatetaan luonnonvesissä, on ongelmana kalojen ulosteen aiheuttama lähivesistöjen rehevöityminen. Kalankasvatus on ollut maailman nopeimmin kasvava ruuantuotantomuoto. Jo yli puolet syömästämme kalasta on kasvatettua. 

Samalla kun ruuantuotanto aiheuttaa ongelmia ympäristölle, on ympäristöongelmilla myös vaikutusta ruuantuotantoon. Ruokajärjestelmän kautta esimerkiksi poikkeukselliset luonnonilmiöt voivat yhä edelleen asettaa yhteiskuntamme tulevaisuuden vaakalaudalle. Ympäristömuutokset uhkaavat ruokajärjestelmäämme pahemmin kuin muuta ihmisen toimintaa. Esimerkiksi makean veden liikakäyttö ja maatalousmaan pilaantuminen murentavat suoraan maatalouden toimintaedellytyksiä. Toisaalta maatalouden vaurioittaa yhdessä muiden tekijöiden kanssa useita sellaisia ekologisia toimintoja (mm. pölyttäjien toiminta), joista ruuantuotanto on riippuvainen. 

Eläimen hyvinvointi on yksilöllinen kokemus

Nykyiset tuotantoeläinlajit eivät ole luonnossa alkuperäisiä lajeja, eivätkä ne selviytyisi ilman ihmisen huolenpitoa. Eläinten hyvinvoinnista puhuminen on Suomessa kuitenkin melko tuore ilmiö. Nykyään eläinten käyttäytymisestä ymmärretään jo paljon ja asenteetkin ovat muuttuneet vähitellen: harva enää kyseenalaistaa eläinten kykyä kokea kipua. Edelleen kuitenkin usein ajattelemme eläinten kognitiivisten kykyjen olevan huomattavasti huonommat kuin ihmisillä, vaikka tutkimukset osoittavat että erot ihmisten ja eläinten tietoisuuden asteen, älyllisten kykyjen ja moraalin tajun välillä ovat pienempiä kuin on luultu.

Eläimen hyvinvointi on yhtä kuin eläinyksilön fyysinen ja psyykkinen tila, sen kokemus omasta hyvinvoinnistaan. Hyvinvoinnin kokemus voi vaihdella oikein hyvästä erittäin huonoon. Ei siis voida ajatella, että hyvinvointi on yhtä kuin eläimen terveys, eikä yhtä kuin eläimen tuotos. Hyvinvointia ei voi myöskään voi nähdä, haistaa tai maistaa eläimestä valmistetusta tuotteesta, esimerkiksi lihasta tai maitotuotteesta. Huonostikin voineen eläimen liha voi näyttää aivan tavalliselta. Lihan huonot osat otetaan pois teollisuuden prosessissa. Kuiva, kova tai tumma liha ei siis päädy kuluttajalle. 

Tiettyjen tahojen mukaan hyvinvoiva eläin on tuottava. Tämä on totta vain käänteisesti: nälkäisen, jatkuvasti kylmissään olevan tai sairaan eläimen tuottavuus varmasti kärsii. Todellisuudessa eläin voi kuitenkin tuottaa kohtalaisen hyvin myös oman hyvinvointinsa kustannuksella. Eläinjalostus on vaikuttanut tähän. Lehmien maidontuotantoa ja emakoiden porsastuotantoa on jalostettu ja jalostetaan yhä suuremmaksi. Jalostus on osaltaan johtanut siihen, että eläimet kyllä tuottavat, vaikka eivät aina niin hyvin voisikaan. Jos tuotos laskee, on hyvinvointiongelma on yleensä jo melko suuri. Eläimen fyysinen hyvinvointi ei myöskään takaa sitä, että eläin elää hyvää elämää. 

Käytännössä tuotantoeläinten hyvinvoinnissa on suuria eroja eri eläinlajien ja tuotantotapojen osalta. Sikoja, maito- ja lihakarjaa, kanoja ja broilereita kohdellaan eri tavoin. Lainsäädännön minimitaso ei Suomessakaan takaa eläimille mahdollisuutta hyvään elämään. Tasapaino voittoa tavoittelevan liiketoiminnan ja eläinten hyvinvoinnin on vaikeaa löytää.

Lainsäädäntö asettaa eläinten oloille vain minimivaatimukset

Eläinoikeusaktivismi sai Suomessa alkunsa 1990-luvun puolivälissä ensimmäisten turkistarhaiskujen ja Oikeutta eläimille -yhdistyksen perustamisen myötä. Kahdenkymmenen vuoden aikana eläinoikeusliike on kehittynyt marginaalin altavastaajasta yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Kuluneina vuosikymmeninä eläinoikeusliikkeen toimintatavat ja ympäröivä yhteiskunta ovat muuttuneet, mutta tavoitteet eivät: ihmisten on pidettävä eläinten asiaa esillä, koska ne eivät osaa itse nousta barrikadeille. Toiminta tähtää eläinten hyväksikäytön lopettamiseen.

Eläinsuojelulain tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta sekä edistää eläinten hyvinvointia ja hyvää kohtelua. Pohjoismainen hyvinvointitutkimus ja eläintenpidon käytännöt ovat maailman huippua, mutta Suomessakin lainsäädäntö asettaa eläinten oloille vain minimivaatimukset. Laki ei takaa eläinten hyvinvointia. 

Eläinsuojelulakia ollaan Suomessa parhaillaan uudistamassa ja eläinsuojelutoimijat ovat vaatineet lakiin tiukennuksia eläinten olojen parantamiseksi uudistukseen liittyen julkisuudessa on käyty keskustelua muun muassa siitä, miten lakiin toivotut tiukennukset vaikuttavat kotimaiseen maatalouteen, sillä eläinten olojen parantaminen vaikuttaa tuotantokustannuksiin. Taloudellisia seikkoja pohdittaessa on hyvä ottaa huomioon, että ainakin lain höllentäminen, eli eläinten hyvinvoinnin ja terveyden edellytysten heikentäminen johtaisi todennäköisesti esimerkiksi suurempaan antibioottien käyttöön, jolloin ruuan laatu kärsii. Pohjimmiltaan kysymys on myös moraalinen: Onko oikein että ruoka on halpaa, jos sen tuotanto aiheuttaa kärsimystä eläimille? 

Mainokset voivat välittää virheellistä kuvaa

Monella meistä on mainosmaailman välittämä kuva tuotantoeläinten elinoloista. Mainoskuvastossa lehmät kuitenkin hyppelehtivät laitumella iloisesti hymyillen, porsaat makoilevat puhtailla pahnoilla ja kanat nokkivat maasta matoja. Kuva vahvistuu, kun vierailemme kotieläinpihoilla. Kotieläinpihat ovat hieno tapa päästä tutustumaan siihen, millaisia eläimiä suomalaiselle maaseudulla elää. On kuitenkin syytä myös muistaa, että ne eivät anna oikeaa kuvaa tuotantoeläinten oloista. 

Suomessa on moneen muuhun maahan verrattuna monella mittarilla verrattuna parempaa eläintuotantoa. Tiloja on monenlaisia, mutta kovin usein todellisuus ei vastaa ruokamarkkinoinnin välittämiä mielikuvia. Esimerkiksi noin viidennes suomalaisista tiloista ei päästä lehmiä lainkaan ulos navetasta. Harva haluaisi ostaa tuotteita, joita markkinoitaisiin tuotantoeläinten todellisilla elinoloilla. Kriittiselle medianlukutaidolle on tarvetta myös ruokakaupassa.

Oikeus oikeudenmukaisiin työoloihin ja riittävään elintasoon on ihmisoikeus. Huonoja työoloja esiintyy kuitenkin kaikissa ruuan tuotantoketjujen vaiheissa: maataloudessa, teollisuudessa ja kaupassa. Epäkohdat näkyvät mm. elämiseen riittämättöminä palkkoina, liian pitkinä palkattomina ylitöinä ja työturvallisuuden puutteina. Työntekijät voivat myös altistua vaarallisille kemikaaleille ja joutua työskentelemään vaarallisen huonokuntoisissa rakennuksissa. Työturvallisuuden ja oikeudenmukaisen palkan vaatiminen voi olla vaikeaa. Ammattiliittoihin liittyminen ei välttämättä ole mahdollista lakien tai painostuksen vuoksi tai työntekijöitä painostetaan eroamaan niistä. Kuluttajille työntekijöiden huonot palkat ja kurjat työolot näkyvät usein ruuan liian halpana hintana.

Lapsityön käyttäminen on erityinen esimerkki työntekijöiden oikeuksien riistämisestä. Se on kiellettyä kaikkialla maailmassa ja selvästi lasten oikeuksien vastaista, mutta maatalous on silti suurin lapsityövoiman käyttäjä. Perheet saattavat velvoittaa lapsensa peltotöihin, jos aikuisten oma työ ei riitä tuomaan riittävää elantoa perheelle, mutta lapsia myös myydään ja siepataan töihin. Työtä tekevät lapset eivät pääse kouluun, työpäivät ovat pitkiä ja työ voi olla vaarallista. Myös aikuisia orjuutetaan edelleen. Nykyajan orjatyöläiset eivät voi kieltäytyä työstä joko taloudellisista syistä tai väkivallan uhan takia. Pitkien työpäivien aikana ei ole mahdollisuutta ruokaan tai lepoon. Työ voi olla vaarallista, eikä siitä ole mahdollisuutta paeta. Lapsi- ja orjatyötä esiintyy ruuantuotannossa mm. kahvin, suklaan, sokeriruo´on, riisin ja palmuöljyn tuotannossa sekä kalastusalalla ja karjataloudessa. 

Seuraavassa infografiikassa käsitellään lapsityövoiman käyttöä suklaan tuotannossa.

Laajamittaisesta ruuan tehotuotannosta huolimatta pienviljelijät tuottavat tänäkin päivänä suurimman osan maailman ruuasta. He kuitenkin joutuvat jatkuvasti kamppailemaan toimeentulonsa puolesta, sillä he eivät voi vaikuttaa ruuan maailmanmarkkinahintojen vaihteluun tai siihen millä tavoin ruuasta käydään kauppaa. Vaikka he saisivat omat satonsa kasvamaan, ei heidän oma taloudellinen tilanteensa välttämättä parane, jos tuottajien tuotteistaan saama hinta samaan aikaan laskee. Globaalin tuotannon lisäämiseen keskittyvä politiikka saattaakin heikentää viljelijöiden olosuhteita ja pahimmillaan kasvattaa ruokaturvattomuutta.

Myös ympäristömuutokset, kuten ilmastonmuutoksen vaikutukset sääoloihin ja siten viljelyolosuhteisiin vaikuttavat työntekijöiden oloihin etenkin maataloudessa. Intiassa on uutisoitu jopa kymmenientuhansien maanviljelijöiden tehneen itsemurhan, kun tuotannon kannattavuus on huonojen satojen vuoksi romahtanut ja ajanut viljelijät taloudelliseen umpikujaan. 

Myös Suomessa moni viljelijä voi huonosti osittain samoista syistä. Maatalouden kannattavuuden lasku, tuotteiden halpuutus ja näistä aiheutuneet talousvaikeudet ovat meilläkin nostaneet esiin viljelijöiden henkiseen hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä. Viljelijöitä kuormittavat mm. jaksamisongelmat, taloudelliset huolet ja psyykkinen stressi. Niitä aiheuttavat byrokratia, työn sitovuus, taloudelliset huolet ja epävarmuus. Isot investoinnit, erikoistuminen sekä erilaiset paperityöt ja tarkastukset ovat lisänneet työmäärää. Ongelmat saattavat heijastua myös ihmissuhteisiin ja tuotantoeläinten kohteluun. Usein eläinsuojelutapausten taustalla on tuottajan talousvaikeudet ja jaksaminen. Apua voi hakea esimerkiksi Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melan Välitä viljelijästä -projektin kautta. https://www.mela.fi/fi/tyohyvinvointi/valita-viljelijasta

Jotta yritysvastuu voisi toteutua, tarvitaan valvontaa, seurantaa ja monenlaisia muita toimenpiteitä, jotka vaativat yrityksiltä aikaa, energiaa ja kiinnostusta kantaa vastuu myös kotimaan rajojen ulkopuolella. Vastuullisella yrityksellä on käytössään asianmukaiset prosessit toimintansa kielteisten ihmisoikeusvaikutusten tunnistamiseksi, välttämiseksi ja vähentämiseksi.

Sertifikaatit (mm. luomu ja Reilu kauppa) ovat eräs tapa, jolla yritykset voivat viestiä vastuullisuudesta tuotantonsa jossakin vaiheessa.

Ruoka on ihmisille keino pitää huolta toisistaan ja ruuan jakaminen ja yhdessä syöminen nähdään usein perheiden ja muiden ihmisyhteisöjen yhteisöllisyyttä vahvistavana ja sosiaalisia siteitä lujittavana toimintana. Tähän liittyen esitetään huolia siitä, että jos jaetut perheateriat katoavat päivittäisistä ruokailutottumuksistamme, saattaa tämä heikentää perhesuhteita ja johtaa epäterveellisiin ruokailutapoihin. Viime aikoina alettu kehittää myös erilaisia uusia yhdessä syömisen tapoja, kuten Ravintolapäivä ja Illallinen taivaan alla, jotka kokoavat ihmisiä ruokailemaan yhdessä kaupunkitilassa.

Yhdessä syömisen yhteisöllisyyttä vahvistavaa puolta voidaan tarkastella myös kriittisesti. Usein yhdessä syöminen nimittäin vahvistaa yhteisön olemassaolevia valtarakenteita. Siihen liittyvät kysymykset mm. siitä kuka istuu aterialla parhaalla paikalla pöydän päässä, kuka päättää mitä syödään, kuka ruuan valmistaa, koska syödään, mitä pöydässä saa tehdä ja mitä ei ja koska aterialta saa poistua. Toisaalta globaalissa maailmassa leviävät eri maiden ruokaperinteet saattavat voimistaa stereotypioitamme muista maista ja niiden ihmisistä. Tätä hyödynnetään erityisesti ruokamainonnassa, jossa ”meihin” ja “meidän ruokaperinteisiimme” nähden saatetaan eksotisoida ja erotella ”muita” maailman alueita ja ihmisiä.

Ruokailun tavoitteena on pääosan Suomen historiasta ollut pitää nälkä loitolla ja parhaimmillaan saada aikaan kylläinen olo. Ruoka on ollut yksinkertaista, mutta ravitsevaa, sillä sen voimalla on pitänyt jaksaa tehdä raskaitakin töitä. Ihmiset ovat metsästäneet, kalastaneet ja marjastaneet sekä pitäneet mahdollisuuksien mukaan kotieläimiä. Ruoka on hankittu pääosin omilta pelloilta tai lähialueiden maatiloilta ja pienistä kaupoista. Vasta 1960-luvulla ruokaa ryhdyttiin ostamaan pääasiassa kaupoista.

Maaseudulla syötiin pitkään kaupunkilaisia vaatimattomammin. Perheiden varallisuus näkyi esimerkiksi siinä, miten paljon syötiin lihaa ja makkaraa. Köyhemmissä perheissä lihaa käytettiin hyvin harvoin ja makkara oli vielä 1960-luvulla korkeamman elintason mittari.

Yltäkylläisyyden ja niukkuuden vaihtelu on aiemmin ollut osa kaikkien arkea jo pitkän talven takia. Varsinkin köyhimmät kansanosat ovat ajoittain nähneet nälkääkin, viimeksi Suomessa on ollut suuri nälänhätä 1800-luvun lopussa. Sota-aikoinakin ruokaa on jouduttu säännöstelemään, jotta sitä olisi riittänyt kaikille. Ilmaisen kouluruuan, kotitalousopetuksen ja ravitsemusneuvonnan avulla Suomessa on ehkäisty nälkää ja opetettu kansalle selviytymiskeinoja hankalissakin olosuhteissa sekä tyydytetty varsinkin pula-ajan jälkeistä tarvetta kaikenlaiseen uuteen. Kansankoulun aikaan oli tavallista, että oppilaat osallistuivat sadonkorjuuseen yhdessä kouluruokalan henkilökunnan kanssa, jotta kouluruokaa oli tarjolla koko kouluvuoden ajan. 1900-luvun puolivälin jälkeen ruuan ajoittaisen niukkuuden muuttuminen jatkuvaksi yltäkylläisyydeksi on tuonut mukanaan ravitsemuksen toisen ongelmallisen kääntöpuolen: lihavuutta, sydän- ja verisuonitauteja, kolesteroliongelmia ja muita ravitsemuksellisia haasteita. 

Perunan käyttö yleistyi Suomessa 1700-luvulla. Sitä ennen syötiin lanttua ja naurista ja myös kalaa ja riistaa on syöty usein. Näitä perusraaka-aineita on aina ollut saatavilla ja ne ovat taanneet suomalaisille ravintoa hädänkin hetkillä. Vehnän, rukiin ohran ja papujen lisäksi kartanoiden ruoka-aitoista saattoi noihin aikoihin löytyä lisäksi sianlihaa, kuivattua suolalihaa, lampaan ja vuohen ruhoja, kuivattuja haukia ja voita tynnyrissä. Ruokajuomana käytettiin olutta. Runsas suolaus, jota tarvittiin ruuan säilyvyyden turvaamiseksi, tuhosi osan raaka-aineen mausta. Tuoretta ravintoa saatiin vain tiettyinä vuodenaikoina. 

Kahvi saapui Helsinkiin ilmeisesti 1720-luvulla samoihin aikoihin kun Ruotsin Itä-Intian komppania alkoi tuoda ylimystön käyttöön myös muita eksoottisia tuotteita: kauniita astiastoja, tekstiilejä, nautintoaineita ja mausteita. 

Ylimystöllä on ollut tärkeä rooli suomalaisen ruokakulttuurin kehityksessä. 1500-1700 -luvuilla linnoissa ja kartanoissa alettiin kiinnittää huomiota ruokailutapoihin, tarjoiluun ja esimerkiksi astioihin. Varallisuuden kasvaessa hovi ja aatelisto, suurmiehet ja diplomaatit eivät enää pyrkineet erottautumaan muista ruuan määrällä ja vatsan kylläisyydellä, vaan järjestämällä ruuat, aterioinnin ja pöytäkaluston luokkatietoisen mallin mukaan. 

Kaikissa ruokakulttuureissa on paljon samaa naapurimaiden ruokakulttuurien kanssa ja näin on Suomessakin. Esimerkkinä tästä käyvät vaikkapa Itämeren ympäristön ruokakultuureihin kuuluvat ruisleipä, hapankaali ja kalat, jotka kukin kansakunta valmistaa hieman toisistaan poikkeavalla tavalla. Sodan jälkeen ympäri Suomea asutettiin karjalaisia evakkoja, jotka toivat omat ruokaperinteensä uusille kotipaikoilleen. Läntinen ja itäinen ruokakulttuuri alkoivat sekoittua. Nykyään evakkojen mukanaan tuomat ruuat, kuten karjalanpaisti ja -piirakat ovat tunnetuimpia suomalaisia ruokia.

Ruokakulttuurimme on aina ollut jatkuvasti muuttuvaa, kiitos kansainvälisen kaupan, matkailun ja maahanmuuton. Olemme aina omaksuneet ruokakulttuuriimme myös ulkomaisia vaikutteita. Aikoinaan niitä hankittiin Ruotsin ja Venäjän hoveista ja myöhemmin pitsat, kebabit ja pastat ovat vaikuttaneet ruokatottumuksiimme. Italialainen risotto muuttuu suomalaisessa keittiössä ohratoksi ja kaupasta voi valita Suomessa valmistettua mozzarellaa. Amerikkalainen porkkanakakku kuuluu monen suomalaisen konditorian valikoimaan ja kreikkalainen salaatti on jokaiselle tuttu käsite. Keittiömme kansainvälistyminen näkyy jonkin verran myös suomalaisten mieliruuissa:

Se, missä vaiheessa tuontituotteita aletaan pitää osana suomalaista ruokakulttuuria, on kiinnostava keskustelunaihe. Osa kokee ruokakulttuurin muutokset kielteisinä, sillä uusien tuulien koetaan rapauttavan oman kansallisen ruokaidentiteetin ja oman ruuan tuotannon. Osa puolestaan kokee muutoksen myönteisenä: ruokavaliomme kevenee, tulee uusia makuja ja valikoimat kasvavat. Mitä mieltä sinä olet?

Identiteetillä tarkoitetaan ihmisen yksilöllistä käsitystä itsestään. Sen perustana ovat ihmiset persoonalliset ominaisuudet, jotka voivat muuttua vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Nykyaikana ruokavalintamme muodostavat yhden osan identiteettiämme. Ruoka ei ole enää vain ravintoa. Se missä, milloin, mitä ja kenen kanssa syö määrittää meitä ihmisinä, yhdistäen ja erottaen meidät muista. 

Ruoka on aina ollut statuskamppailun väline, mutta nykyään se ei liity enää pelkän varallisuuden korostamiseen, vaan on entistä enemmän myös innostuksen, nauttimisen, vaihtelunhalun ja ajanvietteen väline sekä edullinen ja muodikas tapa näyttäytyä muille tietynlaisena ihmisenä. Ruokavalinnoilla viestitimme muille ominaisuuksistamme laajemminkin. Kerromme valinnoillamme esimerkiksi eettisestä kuluttamisesta ja ekologisesta toiminnasta, terveilystä, äijäilystä, urheilijuudesta, tavallisuudesta, yhteisöllisyyden arvostamisesta, kotimaahan ja sen tuotteisiin liittyvästä ylpeydestä, monikulttuurisuudesta, perinteiden arvostamisesta tai ajanmukaisuudesta. Ruokaidentiteetti voi liittyä vaihtuviin hittidieetteihin, mutta jotakin identiteetistä kertoo myös dieettien karttaminen. 

Ruokaidentiteettimme kehittymiseen vaikuttaa paljon se, miten olemme tottuneet syömään lapsena kotona ja mitä ystävämme ja esikuvamme syövät. Eräs ruokaidentiteetteihin ja vastuulliseen ruokailuun liittyvä haaste Suomessa on se, että pojat ja miehet syövät ruokailusuosituksiin nähden huomattavasti liikaa lihaa ja liian vähän kasviksia ja asiasta on muotoutunut osin identiteettikysymys: kunnon äijä, maskuuliininen mies syö mielikuvissamme usein makkaraa, ei salaattia tai uunijuureksia. Identiteettinäkökulmasta asiaan on yritetty vaikuttaa esimerkiksi erilaisilla kampanjoilla, joissa erilaiset esikuvat kertovat omista ruokavalinnoistaan. Marttaliiton kampanjassa näin tehdään videoilla, WWF:n nuorten tiimin kampanjassa taas valokuvilla ja niihin liittyvillä haastatteluilla.

Meillä kaikilla on jonkinlainen ruokaidentiteetti, mutta jotkut rakentavat nykyään jopa koko elämäntapansa ruokavalion ympärille ja viestivät ruokaostoksillaan omaa arvomaailmaansa erittäin tarkoituksellisesti. Identiteetin rakentaminen ruuan ympärille tai ruokavalion avulla ei välttämättä liity tiettyyn koulutustasoon, asuinpaikkaan tai elämäntilanteeseen. Ruokaan voi “hurahtaa” kuka vaan. Erityisen paljon identiteettiään ruuan kautta hahmottava “identiteettisyöjä” saattaa tehdä identiteettiään näkyväksi julkaisemalla somessa jatkuvasti kuvia ruokavalinnoistaan ja innostuu asiastaan saamiensa tykkäysten ja kommenttien avulla entistä enemmän.

Jokainen meistä valitsee itse, mitä lautaselleen laittaa tai ei laita, mutta ruoka on nykyään merkitysten suhteen ladatumpaa kuin ehkä koskaan ennen. Mitä sinun ruokavalintasi kertovat sinusta henkilönä tai mitä haluat ruokavalinnoillasi viestiä muille?

Ruokakansalainen on tietoinen ruuan laadun eri ulottuvuuksista – paitsi terveellisyydestä ja turvallisuudesta, myös jokaisen ihmisen oikeudesta ruokaan, ruuan eettisyydestä, reiluudesta, ympäristövaikutuksista ja kulttuurisuudesta. Hän on sitoutunut pohtimaan ruokajärjestelmän eri ulottuvuuksia. Kuka ruuan on tuottanut ja miten se on tuotettu? Kuka jalostaa, markkinoi ja kuluttaa ruuan, millä tavalla ja millä seurauksilla? Kuka tekee ruokajärjestelmää ja ruokapolitiikkaa koskevat päätökset ja miten? Millaisia ovat ruokajärjestelmän taloudelliset ja muut riippuvuussuhteet? 

Vaikka tottumus usein ohjaa kulutuskäyttäytymistämme, ei ruokakansalainen jämähdä tottumukseen kiinni, vaan hän on ruokajärjestelmämme aktiivinen jäsen. Ruokakansalaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihenkin, millaista ruokaa hän tarjoilee ja syö. Hän voi osallistua oman ruokansa tuottamiseen  kaupunkiviljelyn, korttelikeittiöiden, ruokapiiritoiminnan, reko-rinkien, kumppanuusmaatalouden ja -kalastajien tai koulujen oman puutarha- tai kummitilatoiminnan kautta. Itse omaa ruokaansa tuottamalla ruokakansalainen sitoutuu ruokaan taloudellisesti ja henkisesti, mikä lisää ymmärrystä kokonaisekologiasta ja kiertotalouden periaatteista. Ruokakansalaisella on mahdollisuus osallistua myös ruokaa koskevaan päätöksentekoon. Tämä kaikki vahvistaa hänen ruokaan liittyvää itsemääräämisoikeuttaan, eli ruokasuvereniteettia.

Tutkijoiden ja kotitalousopettajien sekä kotitalousneuvonnan piirissä puhutaan ruokatajusta, joka liittyy läheisesti ruokakansalaisuuteen. Se näkyy ihmisen arvoissa, asenteissa ja tavassa suhtautua ruokaan arvostavasti. Ruokatajua ovat hyvät tavat, sosiaaliset taidot, ruuan kunnioittaminen ja vastuulliset valinnat sekä ymmärrys ruuan moninaisista merkityksistä yhteiskunnassamme. Ruokataju näkyy myös ruuan järkevässä käytössä ja taloudellisuudessa sekä hävikin minimoimisessa. 

Ruokatajun ja ruokakansalaisuuden tukeminen ovat erinomainen lähtökohta koulujen ruokakasvatukselle. Toimiiko sinun ruokatajusi moitteetta ja oletko itse aktiivinen ruokakansalainen? Entä miten voit tukea sinua lähellä olevia ihmisiä ruokatajun kehittämisessä ja aktiiviseen ruokakansalaisuuteen kasvamisessa?

Suomalaisessa kestävään ruokaan ja ruuantuotantoon liittyvässä keskustelussa on mukana mm. seuraavanlaisia näkökulmia:

• ympäristön kestävyys
• tuotannon omavaraisuus 
• maaseudun pitäminen asuttuna ja elävänä
• viljelijöiden hyvinvointi, tietojen ja taitojen ylläpito ja tuotannon taloudellinen kestävyys
• tuotantoeläinten hyvinvointiin liittyvät kysymykset
• ruuan terveellisyys kestävyyden pohjana
• sosiaalinen kestävyys globaalissa ruokajärjestelmässä (mm. työntekijöiden oikeudet)

Ruokavalinnat ovat hyvin henkilökohtainen asia ja moni suhtautuu karsastaen ulkopuolisten neuvoihin siitä, mitä pitäisi tai ei pitäisi syödä. Oman toiminnan ja ympäristön kannalta olennaista olisi olla hyvin tietoinen siitä, miten kuluttamamme ruoka tuotetaan ja minkälaisia ovat ruokaan liittyvät arvomme. Vasta sen jälkeen voimme tehdä tietoisia ja hyvin perusteltuja päätöksiä ruokalautasemme sisällöstä. 

Voimme Suomessa jokseenkin luottaa siihen, että ruokaostoksemme täyttävät tietyt eettiset- ja ympäristökriteerit, sekä elintarviketurvallisuuden kriteerit. Samaan hengenvetoon voimme todeta, että nämä kriteerit ovat aivan liian löyhät. Kaupoissa on myynnissä laaja valikoima ruokaa, jonka tuotanto aiheuttaa monia ympäristöongelmia, ruokaa jonka tuotantoon on saatettu käyttää lapsityövoimaa tai työntekijöiden oikeuksia on muuten poljettu, ruokaa,  jonka tuotanto on aiheuttanut kärsimystä tuotantoeläimille tai ruokaa, joka ei ole hyväksi omalle terveydellemme. Vastuullinen kuluttajuus vaatiikin nykypäivänä valitettavan paljon tietoa ja kriittistä asennetta.

Useimmat ihmiset ovat ravitsemussuosituksista ja ruokaan liittyvistä eettisistä kysymyksistä ainakin jonkin verran tietoisia, mutta tietojen ja arvojen siirtäminen käytäntöön ei ole aina itsestään selvää. Pääosin ihmiset syövät sitä mistä pitävät ja mihin ovat tottuneet. Voi kuitenkin olla, että ihmiset pohtivat ruokaan liittyvien valintojensa seurauksia enemmän kuin ennen. Valitsemisesta on ainakin joillekin ihmisille tullut aktiivinen, jopa poliittinen teko jonka kautta moraaliset ja eettiset näkökannat tehdään näkyviksi. Ruokavalinnoillamme viestimme nykyään paitsi sitä, millainen ihminen olemme tai haluamme olla, myös sitä millaiseksi haluamme maailman muuttuvan. 

Seuraavassa on esitelty joitakin tapoja vastuullisiin ruokavalintoihin. Voimme nähdä ostopäätöksemme olevan poliittisia viestejä markkinoille, mutta kuluttajavaikuttamisen avulla voimme tehdä maailmasta parempaa paikkaa vain tiettyyn rajaan asti. Vastuulliseen kuluttaja-kansalaisuuteen kuuluu kuitenkin myös muu kuin kuluttajavaikuttaminen. Tätä voi tehdä mm. keskustelemalla ihmisten kanssa, antamalla palautetta kaupoille ja tukemalla toivomaansa muutosta edistäviä kampanjoita järjestöjä ja politiikkaa. Listan lopusta löydätkin vinkkejä myös ruokavaikuttamiseen.

Miten sinä perustelet päivittäiset ruokavalintasi?

Kasvispainotteinen ruokavalio on perusteltavissa hyvin monella tavalla: ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin kannalta, sekä ihmisten terveyden kannalta. Terveellinen, ympäristöystävällinen ja eettinen, kasvispainotteinen ruokavalio sisältää runsaasti kasviksia, juureksia, papuja, linssejä, täysjyväviljoja, hedelmiä ja marjoja. Lisäksi se sisältää kotimaista kestävästi pyydettyä kalaa, korkeintaan lasin maitoa tai muutaman siivun juustoa päivässä, broileria muutaman kerran viikossa, punaista lihaa korkeintaan kerran viikossa ja muutamia kananmunia kuukaudessa.

Kasvisten tuotannon ympäristövaikutuksiin vaikuttavat viljelytapa, käytetyt lannoitteet ja viljeltävät lajikkeet, sekä viljelyn ajankohta. Ekologisen syömisen lähtökohtana onkin käyttää kasvukauden mukaisia, mahdollisimman lähellä tuotettuja luomukasviksia. Kun Suomessa syödään talvella hyvin säilyviä kotimaisia juureksia ja kaalia yhdistettynä muualta maailmasta tuotuihin, avomaalla kasvatettuihin hedelmiin ja vihanneksiin, hyötyvät tästä pidemmän päälle myös suomalaiset tuottajat. Satokausiin perustuvan kysynnän myötä viljelijät saisivat omat tuotteensa kauppoihin silloin, kun ne ovat parhaimmillaan ja niiden viljelemiseen tarvittaisiin vähemmän energiaa. Myös metsässä ja niityillä kasvavat villivihannekset, marjat ja sienet ovat oivallista kausiruokaa.

Suomalaisen kasvihuonetuotannon aiheuttamia ilmastopäästöjä on pystytty viime vuosina vähentämään huomattavasti. Vaikka Etelä-Euroopan alhaisiin ilmastopäästötasoihin ei Suomessa ainakaan toistaiseksi vielä päästäkään, voi ruokavaliotaan jo kestävällä tavalla täydentää suomalaisilla kasvihuonevihanneksilla myös talvella. 

Kasvisten valinnassa voi vielä huomioida sen, että:

• Kauden kasvikset ovat aina hyvä valinta. Satokausiajattelun ekologisuus perustuu parhaillaan sesongissa olevien, avomaalla viljeltyjen kasvisten tai metsässä tai niityllä kasvavien villivihannesten, sienten ja marjojen pienempään ympäristökuormaan.
• Avomaalla kasvatettu on usein parempi kuin kasvihuoneessa kasvatettu. Toisaalta koska kasvihuoneiden energiatehokkuus on parantunut Suomessa viime vuosina huomattavasti, voi ruokavaliotaan jo kestävällä tavalla täydentää suomalaisilla kasvihuonevihanneksilla myös talvella.
  Luomuviljelty on parempi kuin tavanomaisesti viljelty (parempi luonnon monimuotoisuuden, kemikaalikuormituksen, maan kasvukunnon ja tuotantoeläinten hyvinvoinnin kannalta)
• Lähellä (avomaalla) kasvatettu on parempi kuin kaukana (avomaalla) kasvatettu. Vaikka kuljetusten ympäristövaikutukset muodostavat vain pienen osan kasvisten ympäristökuormasta, kannattaa samanlaisista tuotteista valita lähellä tuotettu. Esimerkiksi suomalainen porkkana on järkevämpi valinta kuin espanjalainen porkkana.

Valmistajan on ilmoitettava kuluttajalle missä ja mistä elintarvikkeet on valmistettu sekä mitä ainesosia, ravintoaineita, lisäaineita ja allergeenejä ne mahdollisesti sisältävät. Pakolliset ilmoitettavat tiedot määritellään EU:n elintarviketietoasetuksessa. Monissa kodin päivittäistuotteissa on erilaisia vapaaehtoisia merkkejä pakollisten pakkausmerkintöjen rinnalla. Parhaimmillaan merkit helpottavat kuluttajaa tuotteiden vertailussa ja valinnassa. Toisaalta merkkejä on käytössä reilusti toistakymmentä ja ne kertovat melko erilaisia asioita, joten jos kuluttaja haluaa oikeasti hyötyä merkeistä, on hänen myös tunnettava merkkien tausta. 

Erilaisin perustein myönnettyjä merkkejä ovat esimerkiksi: 

• Reilun kaupan -merkki, joka kertoo järjestelmän edellyttämien kehitysmaiden viljelijöiden oikeuksien toteutuneen tuotantoprosessissa
• EU:n luomumerkki, joka kertoo että tuottaja on sitoutunut luomusertifiointijärjestelmään, eli ruoka on tuotettu EU:n luomuehtojen mukaisesti, luonnonmukaisin menetelmin ja tila on luomuvalvonnassa. Luomumerkkejä on myös muita, ja eri merkeillä tuotannon kriteerit vaihtelevat.
• Hyvää Suomesta -merkki, joka kertoo että tuote on pääosin valmistettu suomalaisista raaka-aineista 
• Sydänmerkki, joka kertoo että tuote on rasvan laadun ja määrän sekä suolan suhteen parempi valinta kuin muut samankaltaiset tuotteet.

Sitä, millaisissa oloissa tuotantoeläin on elänyt, on kuluttajan nykyisessä järjestelmässämme vaikeaa tietää. Eläinperäisiä tuotteita myydään lukuisilla eri kauppanimillä, jotka eivät välttämättä kerro mitään eläinten hyvinvoinnista. Esimerkiksi virikehäkkikanalan munia voidaan myydä nimellä “aidot maalaismunat”, vaikka virikehäkkikanalassa toteutuu ainoastaan lain vähimmäisvaatimus eläinten elinoloista. 

Yleensä merkin myöntäjä valvoo tuotantoprosessia, mutta valvontaprosessin tarkkuus vaihtelee merkeittäin. Tavallisesti tuotteen valmistajan on maksettava oikeudesta käyttää merkkiä tuotteessa. Siksi pientuottajien on joskus harkittava tarkkaan, haluaako hän hankkia oikeuden käyttää merkintää tuotteessaan, vaikka sen kriteerit sinänsä täyttyisivät. Toisaalta merkki voi toimia valmistajalle markkinointietuna. Mikään merkki ei viesti siitä, että tuotteen valmistusprosessi olisi täydellinen. Merkki kertoo ainoastaan sen, että merkin edellyttämät tietyt kriteerit ovat täyttyneet tuotteen valmistusprosessissa. 

Suomalaisessa maataloustuotannossa tuotannon kriteerit ovat kansainvälisesti vertailtuna verrattain tiukat ja siksi kotimaisuus on joissain asioissa tietynlainen laadun tae. Näistä esimerkkejä ovat torjunta-ainejäämät ruuassa, ruuan ihmisoikeusvaikutukset, sekä tietyiltä osin myös tuotantoeläinten hyvinvointi. Kuluttajan kannalta on ongelmallista, että näitä asioita ei voi tuotteita tai tuotepakkauksia tarkastelemalla tietää tai vertailla.

Ruokahävikki on turhaa jätettä, jonka synty olisi voitu välttää esimerkiksi ennakoimalla paremmin tai valmistamalla tai säilyttämällä ruoka toisin. Ruokahävikkiä syntyy ruokaketjun kaikissa vaiheissa, mutta kaikkein eniten kotitalouksissa. 

Suomalaisen ruokaketjussa tuotetusta ruuasta 10-15% eli noin 450 miljoonaa kiloa menee hukkaan. Ruokaketjun eri osuudet ovat seuraavat:

• kotitaloudet 120-160 miljoonaa kiloa (Tämä tarkoittaa noin  20 – 25 kiloa henkilöä kohden vuosittain)
• ravintolat, joukkoruokailu 75-85 miljoonaa kiloa
• kauppa 65-75 miljoonaa kiloa
• teollisuus 75-105 miljoonaa kiloa
• alkutuotanto 50-60 miljoonaa kiloa

Kotitalouksien ruokahävikki johtuu useimmiten suunnittelemattomuudesta, arjen muutoksista sekä keittiötaitojen ja viitseliäisyyden puutteesta. Ruuantähteitä ei hyödynnetä ja parasta ennen -elintarvikkeita heitetään pois kuin ne olisivat viimeisen käyttöpäivän tuotteita. Kuluttajien toiveet ja vaatimukset heijastuvat myös teollisuuden, kaupan ja ravintoloiden hävikkiin. Osittain ongelma ratkeaisi kulutustapojen muutoksella, mikä on yksi ruokahävikin vastaisen työn tavoitteista.

Kuluttaja-lehden Hävikkiviikko-kampanjan sivuille on koottu seuraavat kymmenen vinkkiä kuluttajalle ruokahävikin vähentämiseen:

1. Mieti jo ennakkoon, mitä vanhentuvia ruoka-aineita sinulla on kotona, ja suunnittele ostokset sen mukaan.
2. Ota valokuva jääkaappisi sisällöstä ennen lähtöäsi ruokaostoksille. Näin näet kaupassa mitä tuotteita jääkaapissasi jo on, ja vältyt turhilta ostoksilta.
3. Pakkauskoon valinnassa on oleellista se, että kaikki pakkauksessa oleva ruoka tulee käytettyä. Pakkausten ympäristövaikutukset ovat pienemmät kuin hukkaan menevän ruoan. Edullinen kilohinta ei merkitse säästöä, jos osa pakkauksesta jää lopulta käyttämättä.
4. Muista, että parasta ennen -merkinnällä tarkoitetaan vähimmäissäilyvyysaikaa, johon saakka elintarvike ainakin säilyttää sille tyypilliset ominaisuudet. Viimeinen käyttöpäivä -merkintä sen sijaan on nimensä mukaisesti päivä, jolloin valmistaja on tarkoittanut tuotteen viimeistään käytettäväksi.
5. Muista aistinvarainen arviointi. Katso ja nuuhki. Jos ruoka ei näytä tai tuoksu pilaantuneelta, eikä viimeinen käyttöpäivä ole mennyt, kokeile maistaa pieni pala. Uskalla luottaa aisteihisi!
6. Jos ruokaa jäi pieni määrä, hyödynnä se osana seuraavan päivän ateriaa. Jos ruokaa jäi isompi satsi, pakasta se ja käytä myöhemmin.
7. Kaikkein nopeimmin pilaantuvat tuoretuotteet kannattaa asetella jääkaapissa samalle hyllylle silmiesi korkeudelle, jotta ne eivät unohdu kaapin perukoille.
8. Ota ruokaa lautasellesi nälän, älä tottumuksen mukaan.
9. Pidä pää kylmänä kaupassa: Osta vain ne tuotteet, jotka tiedät ehtiväsi käyttää ennen niiden pilaantumista.
10. Ruokaostoksille ei kannata mennä nälkäisenä, sillä nälkäisenä on helppo sortua tarpeettomiin heräteostoksiin.

Suomessa ruoka on 1960-luvulta lähtien ostettu pääasiassa ruokakaupoista sen sijaan, että sitä olisi viljelty itse tai esimerkiksi ostettu suoraan lähimaatilalta. Kauppoihin ruoka tulee usein keskusliikkeiden kautta eri puolilta Suomea ja maailmaa. Keskusteluyhteys kuluttajan ja ruokaa tuottavan maanviljelijän väliltä on hävinnyt lähes kokonaan. Yhteys on tärkeä, koska se mm. parantaa tuotteiden jäljitettävyyttä ja kuluttajat ymmärtävät yhteyden kautta paremmin miten ruokaa tuotetaan ja mm. minkälaisia sosiaalisia ja ympäristövaikutuksia tuotannolla on.

Suuntaukselle on kuitenkin syntynyt vastaliike. Viime vuosina erilaiset vaihtoehtoiset tavat ostaa ruokaa ja jopa osallistua itse sen tuottamiseen ovat kasvattaneet suosiotaan myös Suomessa. Ruuan ostopaikalla on merkitystä myös uudenlaisten ruokajärjestelmien muodostumisessa. Vaihtoehtoisia tapoja hankkia ruokaa ovat esimerkiksi kumppanuusmaatalous, ruokapiirit, REKO-ringit, maatilapuodit ja maatilatorit. Seuraavassa näiden idea esitellään lyhyesti. 

Kumppanuusmaatalous, eli CSA-viljely (Community Supported Agriculture) maanviljelijän ja kuluttajien muodostama yhteisö, jossa viljelijä myy satonsa suoraan kuluttajille eikä tukuille ja kauppoihin. Mallissa viljelijä myy kuluttajille alkukeväästä eräänlaisia ruokaosakkuuksia, joista muodostuu maatilan vuosittainen budjetti. Osuuttaan vastaan jäsenet saavat kesän, syksyn ja talven mittaan viljelijän satoa niin pitkään kuin sitä riittää. Kumppanuusmaatalousmalleja on paljon erilaisia, mutta monissa niistä kuluttajilla on osuusmaksun lisäksi myös pieni talkoovelvoite maatilalla.

Kumppanuusmaatalouden hyvä puoli on se, että ruokaosuuskunnan jäsenenä on mahdollista vaikuttaa siihen, mitä pellolla kasvaa ja osallistua viljelyyn itsekin. Viljelijälle malli lisää turvallisuutta, kun markkinointiin ja myyntiin ei tarvitse erikseen panostaa, ja koko sadolle on valmiiksi ostaja. Kuluttajalle riskinä on se, että jos sato on huono, voi satokorin sisältö jäädä pieneksi. 

Suomessa kumppanuusmaataloushankkeita tai kumppanuusmaatiloja toimii kymmenkunta. Euroopassa jo yli miljoona ihmistä on tehnyt sopimuksen paikallisten viljelijöiden kanssa ja kumppanuusmaataloushankkeita on yli 6 000. Yhdysvalloissa kumppanuusmaatiloja on jo 12 000, ja siellä kumppanuusmaatalouden osuus maatalouden kokonaistuotoista on noin kymmenen prosenttia.

Ruokapiirin muodostaa ryhmä ihmisiä, jotka tilaavat yhdessä luomutuotteita tai muutoin eettisiä tuotteita suoraan maanviljelijöiltä tai jalostajilta välttäen ylimääräisiä välikäsiä ja jakavat niitä piirin jäsenille tilausten pohjalta esimerkiksi kerran kuukaudessa. Useimmiten ruokapiirien kautta saa paikallisten tuottajien perusraaka-aineita, kuten juureksia, vihanneksia, perunaa, jauhoja ja ryynejä sekä tukun kautta tilattuja pähkinöitä ja hedelmiä. Yleensä luomupiirit toimivat vapaaehtoisvoimin ja kulut katetaan pienillä tilaus- tai jäsenmaksuilla. Tällä hetkellä Suomessa toimii ainakin muutamia kymmeniä aktiivisia ruokapiirejä. Osa niistä on esimerkiksi korkeakoulujen opiskelijakuntien yhteydessä toimivia suurempia parinsadan henkilön ruokapiirejä ja tuttava- tai naapuriporukan ympärille syntyneitä 20–40 jäsenen luomupiirejä. 

REKO-ringit tuovat tuottajat ja kuluttajat yhteen Facebook-ryhmissä, jossa kyseisen ringin jäseniksi ilmoittautuneet tuottajat ilmoittavat saatavilla olevat tuotteet hintoineen ja kuluttajat voivat tehdä tilauksen kommentoimalla postausta. REKO-toreja järjestetään paikasta riippuen 1-4 kertaa kuukaudessa, usein esimerkiksi parkkipaikoilla, johon tuottajat kokoontuvat pariksi tunniksi kerrallaan. Kuluttajat hakevat tilaamansa ostokset toreilta suoraan jokaiselta tuottajalta, jolta hän on tuotteita tilannut. REKO-rinkien suosio on kasvanut viime vuosina räjähdysmäisesti. Rinkejä toimii eri puolilla Suomea lähes pari sataa ja asiakkaita on kymmeniä tuhansia. 

Maatilapuodit toimivat joidenkin maatilojen yhteydessä. Niistä voi ostaa tilan tuotteita ja joskus myös muita tuotteita. Maatilapuotien aukioloajat vaihtelevat: osa niistä on auki vain satokaudella tiettyinä kellonaikoina ja osa taas on “kylmäasemia”, jossa ei ole myyjää paikalla, vaan asiakas laskee itse ostostensa hinnan ja jättää sen kassalippaaseen.

Maatilatorit ovat etenkin amerikkalainen ilmiö (Farmer´s Market), jossa paikalliset tuottajat kokoontuvat torille myymään omia tuotteitaan. Suomessa ei yleensä ole varsinaisia maatilatoreja, vaan tavallisilla toreilla on mukana myös paikallisia ruuantuottajia myymässä omia tuotteitaan. Toreilla tilauksia ei tehdä etukäteen, vaan ostokset tehdään samaan tapaan kuin kaupassa. Torilla voit usein kuitenkin tavata tuottajan ja jutella hänen kanssaan, mikä ei kaupassa tavallisesti ole mahdollista. Monelle pieni- tai keskikokoiselle avomaan vihannestilalle torimyynti on tulonmuodostuksessa keskeisessä asemassa. 

Oletko sinä ostanut ruokaa jostain esitellyistä paikoista? Onko niitä paikkakunnallasi saatavilla? 

Suomi aloitti kaikkien oppilaiden maksuttomat ateriat ensimmäisenä maana maailmassa vuonna 1943. Maksuton kouluruoka tarjotaan nykyään Suomessa joka arkipäivä noin 900 000:lle koululaiselle ja opiskelijalle. 

Koulun tehtävänä on kasvattaa lapsista ja nuorista vastuullisia kansalaisia ja vastuullisuuden tulisi näkyä myös kouluruokailussa. Vastuullisessa kouluruokailussa myös kasviproteiinit tulevat tutuiksi ja samalla totutaan ajatukseen, että kasvisruoka ei ole erityisruokavalio, vaan aivan tavallista ruokaa ja normaali osa vastuullista ruokailua. Samalla kannustetaan julkisen ruokailun tarjoajia kehittämään herkullisia ja ravitsemuksellisesti täysipainoisia kasvisruokia.

Kouluruokailut on kirjoitettu osaksi valtakunnallista opetussuunnitelmaa, jonka mukaan kouluruokailun tehtävänä on oppilaiden terveen kasvun ja kehityksen, opiskelukyvyn sekä ruokaosaamisen tukeminen. Kouluruokailun järjestämisessä otetaan huomioon ruokailun terveydellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen merkitys. Ruokailuhetkillä on tärkeä virkistystehtävä ja niillä edistetään kestävää elämäntapaa, kulttuurista osaamista sekä ruoka- ja tapakasvatuksen tavoitteita. Oppilaita kannustetaan osallistumaan kouluruokailun ja etenkin ruokailuhetkien suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin. 

Opetussuunnitelmien ohella kouluruokailujen suunnittelua ohjaa Valtion ravitsemusneuvottelukunnan kouluruokailusuositus. Sen mukaan kouluruokailussa keskeistä on oppilaiden osallisuuden vahvistaminen, terveyttä ja kestävää kehitystä edistävien lounaiden ja välipalojen tarjoaminen sekä koko ruokailuympäristön huomioiminen ja tapakulttuurin edistäminen. Tavoitteena on oppilaiden ruokaosaamisen karttuminen ja ruokatajun kehittyminen. Kouluruokailu on monialainen oppimiskokonaisuus, jolla on luonteva yhteys useisiin oppiaineisiin. 

Kestävän elämäntavan mukainen kouluruokailu nousee siis merkittävään rooliin niin opetussuunnitelmissa kuin kouluruokasuosituksessakin. Suomen Ilmastopaneeli tarjoaa yhden käytännön vinkin ohjeiden toteuttamiseen. Se suosittelee, että kouluissa tulisi tarjota kasvisruokaa joka päivä kaikille halukkaille ja vähintään kahdella aterialla viikossa kaikki söisivät kasvisruokaa. Lisäksi tulisi kiinnittää erityishuomiota kasvisruokaa koskeviin ennakkoluuloihin.

Isossa joukossa on paljon voimaa ja siksi pienelläkin lihan kulutuksen vähentämisellä kouluruokailussa on suuri vaikutus ympäristölle. WWF Suomi on laskenut, että jos jokaisessa Suomen koulussa olisi viikossa yksi kasvisruokapäivä lisää, säästyisi yli 2 000 000 eläimen henki. Tällä olisi myös merkittäviä ympäristövaikutuksia niin maan- ja vedenkäyttöön kuin ilmastopäästöihinkin.

Ruokakansalainen on on aidosti kiinnostunut ruuan laadun eri ulottuvuuksista – paitsi terveellisyydestä ja turvallisuudesta, myös jokaisen ihmisen oikeudesta ruokaan, ruuan eettisyydestä, reiluudesta, ympäristövaikutuksista ja kulttuurisuudesta. Lisäksi hän pyrkii aktiivisesti vaikuttamaan kestävän ruokajärjestelmän puolesta. 

Omien kulutustottumusten muuttaminen vastuullisemmiksi on hyvä ensimmäinen askel kohti aktiivista ruokakansalaisuutta. Tällä muutoksella voit kuitenkin vaikuttaa vain yhden ihmisen kulutuspäätösten verran. Positiivinen kädenjälkesi maailmassa kuitenkin kasvaa, kun pyrit tavalla tai toisella muuttamaan myös muiden ihmisten kulutuspäätöksiin. Seuraavassa on esitelty joitakin ideoita ruokavaikuttamiseen:

Anna palautetta valmistajalle, kauppaan ja ravintolaan

Ruokajärjestelmän eri toimijoilla on paljon vaikutusta siihen, millaista ruokaa kaupoissa ja ravintoloissa myydään. Suomalaiset ovat kuitenkin usein melko ujoja antamaan palautetta ja pyytämään muutoksia tuotteisiin ja palveluihin, vaikka kehitysehdotuksia olisi mielessä useinkin. Palautteen antaminen ei tarkoita ylimielistä kettuilua. Ystävälliseen sävyyn tehdyt kehitysehdotukset ovat paljon parempi vaikuttamistapa. Palautetta voi antaa suoraan työntekijälle, valmiiden palautelomakkeiden kautta tai lähettämällä sähköpostia vaikkapa yhtiön johtajalle. Usein yritykset arvostavat rakentavaa palautetta ja koska saavat sitä sen verran vähän, laskevat yhden palautteen antajan edustavan jopa useiden satojen ihmisten mielipidettä. Mielipiteelläsi on siis todellakin merkitystä!

Valitse ruokakauppa, ravintola tai ruuan valmistaja, jonka tuotteita tai palveluita käytät usein ja mieti jokin kehitysehdotus tai ongelmakohta. Muotoile ehdotuksesi ystävälliseksi viestiksi ja lähetä se sopivalle vastaanottajalle (google auttaa yhteystiedon löytymisessä). Toivoisitko valikoimaan lisää kasvisvaihtoehtoja tai jonkin aivan tietyn tuotteen? Haluaisitko löytää kaupasta vastuullisen lähituottajan tuotteita? Voisivatko vastuulliset tuotteet olla paremmin esillä kaupassa tai ravintolan ruokalistalla? Pistä palaute menemään ja odota, milloin alkaa tapahtua!

Ole yhteydessä päättäjiin

Poliittisilla päättäjillä on yllättävän paljon valtaa siihen mitä syömme. Paikallispolitiikassa tehdään päätöksiä mm. siitä, millaista ruokaa syödään kunnan joukkoruokailuissa: kouluissa, päiväkodeissa, vanhustenpalveluissa ja sairaaloissa. Valtakunnanpolitiikassa taas tehdään koko maata koskevia päätöksiä esimerkiksi siitä millaista tuotantoa tuetaan. Samoin kuin yritykset, myös poliitikot arvostavat rakentavaa palautetta ja koska saavat sitä sen verran vähän, he laskevat yhden palautteen antajan edustavan jopa useiden satojen ihmisten mielipidettä. Mielipiteelläsi on siis todellakin merkitystä!

Mieti jokin ruokaan liittyvä kehitysehdotus tai ongelmakohta ja valitse kansanedustaja tai kunnanvaltuutettu, jonka toimialaan ehdotuksesi kuuluu ja jolle haluaisit asiasi esittää. Muotoile ehdotuksesi ystävälliseksi viestiksi ja lähetä se sopivalle vastaanottajalle (google auttaa yhteystiedon löytymisessä) sähköpostilla, sosiaalisessa mediassa tai vaikka postikorttina.

Kirjoita mielipidekirjoitus

Sanomalehdessä julkaistava mielipidekirjoitus on yllättävän tehokas keskustelunherättäjä. Hyvä mielipidekirjoitus koostuu nasevasta otsikosta, aiheen tiiviistä esittelystä, kirjoittajan aiheeseen liittyvän mielipiteen esittelystä sekä mielipiteen vakuuttavista perusteluista ja aiheeseen liittyvistä kehitysehdotuksista, eli kirjoittajan näkemyksestä siitä, mitä asialle pitäisi tehdä. Mitä isommalle yleisölle kirjoitus julkaistaan, sitä suurempi vaikutus sillä voi olla. Harjoittelun voi kuitenkin hyvin aloittaa pienelläkin levikillä. Mielipidekirjoituksen voi julkaista myös esimerkiksi koulun blogissa.

Vaikuta kouluruokaan

WWF Suomi on laskenut, että jos jokaisessa Suomen koulussa olisi viikossa yksi kasvisruokapäivä lisää, säästyisi yli 2 000 000 eläimen henki. Tällä olisi myös merkittäviä ympäristövaikutuksia niin maan- ja vedenkäyttöön kuin ilmastopäästöihinkin. Sillä, millaista kouluruokaa sinunkin koulussasi tarjotaan, on siis isoja vaikutuksia. 

Kouluruokailuun vaikuttamisella voidaan tarkoittaa joko sitä, millaista ruokaa koulussa tarjoillaan tai miten se tehdään. Selvitysten mukaan ruuan tarjoilutavoilla on isoja vaikutuksia siihen, mitä ihmiset syövät. Jos esimerkiksi linjaston alkupäässä on tarjolla kasvisruokaa, on melko todennäköistä että kasvisruuan menekki kasvaa. Eräs tärkeä teema on se, mitä tehdään päivän ylijäämä ruuille. Esimerkiksi Jyväskylän kouluissa hieno toimintatapa, jossa koulun naapuruston asukkailla on mahdollista nauttia kouluruoka-ateria edulliseen hintaan niinä päivinä, kun ruokaa on jäänyt yli.

Tee vastamainos

Vastamainokset ovat mainoksilta näyttävää yhteiskunnallista viestintää, mainosparodioita. Huumorin avulla, mainosten kieltä käyttämällä vastamainoksissa voidaan kommentoida kulutusyhteiskunnan ongelmia, kuten tuotannon ympäristöhaittoja, eettisiä ongelmia tai ihmisoikeusloukkauksia. Samalla vastamainos on kuuluva ja näkyvä puheenvuoro yksisuuntaisen mainostulvan keskellä. Ruokaa mainostetaan paljon ja vastamainokset ovat tehokas tapa osallistua ruoka-aiheiseen kulutuskeskusteluun, kun teokset julkaistaan somessa tai koulun tai vaikkapa paikallisen kirjaston seinillä näyttelynä.

Järjestä taidenäyttely vastuullisesta ruuasta

Taiteen avulla voidaan herättää katsojissa paljon ajatuksia, oli näyttelyssä mukana sitten valokuvia, vastamainoksia, meemejä, maalauksia, sarjakuvia, installaatiota, tai muita taideteoksia tai journalistisia ulostuloja. Valitkaa toteutustapa tai -tavat ja ottakaa kantaa kestävän ruuantuotannon ja -kulutuksiin näyttelyn avulla. Näyttelyn voi järjestää esimerkiksi koulun ruokalassa tai aulassa, tai paikallisessa kirjastossa tai galleriassa.

Järjestä pienemmille oppilaille oppitunti vastuullisesta ruuasta

Koulun isommat oppilaat ovat pienten oppilaiden parhaita esikuvia. Suunnitelkaa opetustuokio vastuullisen ruuan teemoista pienemmille oppilaille ja menkää pitämään se. Hyvä opetustuokio sisältää jonkin verran luennointia ja ainakin yhden ohjatun tehtävän, jonka pienet oppilaat voivat tehdä oppiakseen aiheesta lisää tekemisen kautta.

Someta ja juttele

Tutut ihmiset ja heidän mielipiteensä ja esimerkkinsä vaikuttavat omiin ajatuksiimme ja kulutusvalintoihimme kaikista eniten. Siksi myös sinun mielipiteesi ja kulutusvalintasi vaikuttavat oman tuttavapiirisi ajatusmaailmaan ja käytökseen. Tee siis omat ajatuksesi ja toimesi näkyväksi somessa! Jaa kuvia vastuullisista tuotteista joista pidät ja kerro miksi pidät niistä. Jaa hyviä reseptejä. Tee meemejä ja jaa niitä. Jaa videoita ja linkkejä kiinnostavista vastuulliseen ruokaan liittyvistä aiheista ja kerro miksi ne ovat mielestäsi tärkeitä. Samoista aiheista kannattaa keskustella kavereiden kanssa, perheessäsi ja harrastusporukassa myös kasvotusten.

3. Geenimuunneltu ruoka on vaarallista
-> Geenimuunnellun ruuan syöminen ei aiheuta vaaraa ihmisten tai eläinten terveydelle. Geenimuuntelu ei ole ongelmatonta, mutta siihen liittyvässä keskustelussa sekoitetaan usein aiheettomasti intensiivisen kaupallisen tuotannon ja suuryritysten toiminnan kritiikki, sekä itse teknologian kritiikki. Osallistuessasi gm-keskusteluun, suhtaudu kuulemaasi erityisellä kriittisyydellä ja pyri hahmottamaan puheenaiheet  osana laajempaa maataloustuotantoon liittyvää keskustelua. Tehotuotantoon liittyy aina ongelmia, kuten yksipuoliset viljelymenetelmät ja liian suuret torjunta-aineiden käyttömäärät. Ne eivät ole ainoastaan geenimuuntelun ongelmia.

4. Luomu on viherpiiperrystä
-> Maaperän, vesistöjen ja luonnon monimuotoisuuden kannalta, sekä eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta luonnonmukainen, eli luomutuotanto on tutkitusti parempi vaihtoehto kuin tavanomaisesti tuotettu ruoka. Sen sijaan ilmastovaikutuksiltaan luomu ei nykytutkimuksen mukaan yleensä ole tavanomaista tuotantoa parempi (muttei myöskään pahempi). Luomuruualla ei myöskään ole todettu olevan erityisiä terveysvaikutuksia.

5. Soija on pahis
-> Soijaa pidetään virheellisesti ympäristölle ja jopa terveydelle haitallisena ravintona. On totta että soijantuotanto aiheuttaa etenkin Etelä-Amerikassa laajoja ympäristöongelmia, mm. sademetsien hakkuita soijaviljelmien tieltä. Viljelypinta-alojen jatkuvasta kasvusta aiheutuvat ongelmat ovat kuitenkin pääasiassa eläinten syömän soijan seurausta. Soija on lihantuotannon kannalta tärkeä öljykasvi ja tällä hetkellä reilusti yli 90% maailmassa tuotetusta soijasta käytetäänkin tuotantoeläinten rehuna. Mitä enemmän tuotetaan lihaa ja kananmunia, sitä enemmän tarvitaan soijaa. Ihmisten ravintona soija on ympäristöystävällinen, terveellinen ja proteiinipitoinen kasvi ja se sisältää myös monia muita hyviä ravintoaineita.

6. Suomalainen lehmä on ilmastoviisas
-> Suomalaisessa ruokakeskustelussa elää sitkeänä tiettyjen tahojen ruokkima väite, jonka mukaan suomalainen lehmä on ilmastoviisas. Väite ei pidä paikkaansa vaikka onkin niin, että suomalainen naudanliha on ilmastoystävällisempi valinta kuin esimerkiksi brasilialainen nauta. On kuitenkin selvää, että ympäristöystävällisimmätkin eläintuotannon muodot häviävät ympäristövaikutuksiltaan valtaosalle kasvintuotannosta – naudanlihan ollessa kyseessä, jopa reilusti. Suomalaisen karjatalouden on mahdollista olla tietyiltä osin hyvinkin ympäristöystävällistä, mutta tämä vaatii isoja muutoksia nykyisissä tuotantotavoissa. Vaikka lihantuotannosta tehtäisiin kestävämpää, koko ruokajärjestelmän tasolla eläintuotannon osuutta on joka tapauksessa pienennettävä.

7. Maataloustuet tulisi poistaa
Maataloutta tuetaan kaikissa EU-maissa ja jollakin tavalla lähes kaikissa maailman maissa. Nykymuotoiseen maataloustukijärjestelmään sisältyy tiettyjä ongelmia. Sen arvellaan johtaneen siihen, että tuet ohjaavat mm. maatalouskoneiden ja laitteiden hinnoittelua ylöspäin samalla kun maatalouden tuotteita ostava teollisuus ja kauppa laskevat hintojaan. Tuet nostavat myös peltojen vuokria ja kauppahintoja. Järjestelmä ei siis kohdenna tukia viljelijöiden kannalta parhaalla tavalla, eikä myöskään ohjaa ympäristön kannalta riittävän kestävään tuotantoon. Siksi joidenkin mielestä koko maataloustukijärjestelmä tulisi kokonaan lakkauttaa. 

Useimmat alan asiantuntijat pitävät ajatusta epärealistisena. Tukien vähentäminen tai poistaminen johtaisi valtaviin muutoksiin ruokajärjestelmässämme jos 1) ne poistettaisiin Suomesta ilman että niitä poistettaisiin samanaikaisesti muista maista ja 2) jos tuottajahinnat eivät vastaisi nykyistä paremmin tuotantokustannuksia. Vain harva tila pystyisi jatkamaan tuotantoa ilman tukia. Tämä vaikuttaisi myös elintarviketeollisuuden kokoon ja vähentäisi työpaikkoja siellä, kun entistä suurempi osa ruuasta tuotaisiin Suomeen valmiina tuotteina.