Vastuullinen ruoka kotitalouden opetuksessa

Kuva: Jason Briscoe / Unsplash

Ruoka on valtavan monialainen ilmiö. Se on kotitalousopettajille jokapäiväinen aihe opetuksessa ja moni kotitalousopettaja on tottunut käsittelemään myös vastuullisen ruuan teemoja monipuolisesti eri kanteilta. Myös tässä Open ruokaoppaan kotitalouden oppiaineen tekstissä on pyritty tekemään yleiskatsaus vastuullisuuden eri teemoihin. Yksityiskohtaisempaa tietoa aiheista löydät selailemalla muiden oppiaineiden tekstejä. 

Tekstiä on paljon. Voit siirtyä suoraan sinua kiinnostavaan aiheeseen klikkaamalla sisällysluettelosta haluamaasi otsikkoa. Jossain vaiheessa suosittelemme selailemaan läpi koko materiaalin ja mahdollisesti myös muiden oppiaineiden sivuja. Saatat löytää sivustolta vaikka mitä uutta ja kiinnostavaa, sekä monia yhtymäkohtia eri oppiaineiden sisältöihin! Materiaali toimii siis hyvänä lähtökohtana myös monialaisen oppimisen suunnitteluun. Voit käyttää sivustoa taustamateriaalina itsellesi, tai ohjata oppilaat tai opiskelijasi sopivan kohdan pariin. Sivun kuvia voit käyttää opetustarkoitukseen, kun mainitset kuvissa näkyvät lähteet käytön yhteydessä.

Inspiroivia hetkiä vastuullisen ruuan parissa!

Sisällys:

Suomalainen ruuantuotanto pähkinänkuoressa

Suomalaiset kuluttivat vuonna 2018 keskimäärin 79 kiloa viljaa. Kuvassa vehnäpelto.
Kuva: Pinja Sipari.

Suomalaiset kuluttivat vuonna 2018 keskimäärin 155 kiloa nestemäisiä maitotuotteita, 81 kiloa lihaa, 12 kiloa kananmunia, 79 kiloa viljaa, 65 kiloa hedelmiä ja 64 kiloa vihanneksia.  Viime vuosina siipikarjanlihan ja kananmunien kulutus on ollut kasvussa, kun taas maidon juonti on vähentynyt. Sianlihan kulutus on laskenut viime vuosina hiukan, naudanlihan taas lisääntynyt.

Vuonna 2015 kuluttajat käyttivät Suomessa yli 12 miljardia euroa elintarvikkeisiin ja tämän lisäksi juomiin 4,5 miljardia euroa. Ruuan osuus kuluttajien kokonaismenoista on ollut pitkään laskussa. Vuonna 2015 elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat veivät keskimäärin 12,4 prosenttia kuluttajien menoista, mikä on lähellä EU-kansalaisten keskiarvoa. Vuodesta 2000 vuoteen 2016 ruuan hinta nousi runsaat 36 prosenttia. Ansiotuloon suhteutettuna ruoka on selvästi halventunut, sillä palkat ovat nousseet 2000-luvulla yli 60 prosenttia. 

Seuraavassa on esitetty tiiviisti suomalaisen ruuantuotannon nykytila ja keskeiset haasteet, sekä aiheisiin liittyviä tunnuslukuja. Tiedot on poimittu ajatushautomo e2:n toteuttamasta Ruokitaan edes itsemme -selvityksestä, johon lainattu isoa määrää eri lähteitä.

Yksinkertaistettuja versioita suomalaisten ruokatuotteiden matkasta tuottajalta kuluttajalle löydät videomuodossa Ruokatiedon YouTube-kanavalta: https://www.youtube.com/results?search_query=ruokatieto+ruuan+reitti

Suomi on osa globaalia ruokajärjestelmää

Naiset opettelevat viljelemään ravintorikasta moringa-puuta Guineassa UN Women -järjestön tuella. Moringaa on myynnissä myös Suomessa.
Kuva: Joe Saade / UN Women / climatevisuals.org

Ruuan tuotanto ja kulutus Suomessa eivät ole suljettu ja omavarainen järjestelmä, vaan olemme osa EU:n sisämarkkinoita ja myös globaaleja markkinoita. Suomeen tuodaan ja meiltä viedään maataloustuotteita, raaka-aineita sekä valmiita elintarvikkeita. Ruokajärjestelmämme on siis tiiviissä yhteydessä muiden maiden ruokajärjestelmiin.

Valtaosa Suomen maataloustuotannosta on tällä hetkellä riippuvaista ulkomailta tuoduista polttoaineista, lannoitteiden raaka-aineista, kasvinsuojeluaineista, rehujen raaka-aineista ja koneista. Kun huomioidaan vienti ja tuonti sekä ruuantuotannossa tarvittavien tuotantopanosten tuonti, ruokamme kotimaisuusaste on arvioiden mukaan noin 78 prosenttia. Toisaalta esimerkiksi luomutuotannossa pyritään vähentämään riippuvuutta ulkoisista tuotantopanoksista. Noin kymmenes suomalaisista tiloista on luomutila. 

Suomessa kulutetun ruuan tuotanto vaikuttaa eri tavoin eri puolilla maailmaa, mm. tuotannon ympäristövaikutusten kautta. Tuontiruuan tuotantoon on tarvittu maata ja vettä maamme rajojen ulkopuolella ja tuotantoon on käytetty muiden maiden paikoin niukkoja luonnonvaroja. Erään arvion mukaan tuontiruuan kasvatukseen tarvitaan jopa 750 000 hehtaaria viljelymaata Suomen ulkopuolella. 

Ilmastonmuutos on keskeinen tekijä tulevissa globaalin ruokajärjestelmän muutoksissa. Jos ilmastonmuutosta ei onnistuta hillitsemään riittävästi, muuttuvat maatalouden tuotantoedellytykset maailman eri puolilla: maapallon keskivyöhykkeillä ne heikkenevät selvästi, pohjoisilla alueilla muutokset ovat pienempiä. Maailmanlaajuiset muutokset vaikuttavat suoraan ja epäsuorasti myös siihen, millaiseksi Suomen oma ruokajärjestelmä ja asema ruuantuottajana muotoutuvat tulevaisuudessa. 

Ruokala-ala työllistää Suomessa

  • ruoka-ala työllistää Suomessa noin 340 000 ihmistä 
  • maatalouden työllisiä oli vuonna 2015 noin 83 500 (3,4 % kaikkien alojen työllisistä) 
  • elintarviketeollisuudessa oli 37 600 työntekijää 
  • ravitsemuspalveluissa 67 900 työntekijää 
  • kaikkiaan maatalous- ja puutarhayrityksiä oli 51 000 vuonna 2016 (vuonna 1995 niitä oli noin 100 000) 
Maatalous työllistää Suomessa vuosittain noin 80 000 henkilöä. Kuvassa Kilpiän tilan emäntä Iiris Mattila. Kuva: Hanna Kaisa Hellsten.

Tuotannon määrä riittää tällä hetkellä takaamaan ruokaturvamme

  • viljan kokonaistuotanto Suomessa oli 3,7 miljardia kiloa vuonna 2015. Leipäviljan tuotanto ylitti tuolloin oman kulutuksemme noin 15 prosentilla, mutta vuoden 2017 sääoloiltaan hankala syksy käänsi ylituotannon alituotannoksi 
  • maitoa toimitettiin meijereihin vuonna 2015 noin 2,3 miljardia litraa
  • naudanlihan kotimaantuotanto kattoi 82 prosenttia maamme kulutuksesta vuonna 2016
  • vajaa 2/3 tuotetusta viljasta käytettiin eläinten rehuksi vuonna 2016.  
  • lisäksi pelloista 35 prosenttia tuottaa nurmirehua tai on laitumena lehmille, lampaille ja hevosille
  • vuonna 2015 elintarvikeviennin arvo oli 1,4 miljardia euroa ja tuonnin 4,8 miljardia euroa
  • muiden tuotteiden osalta kotimaisen tuotannon osuus oli 100 prosenttia tai vähemmän. Kun otetaan huomioon vienti ja tuonti sekä ruuantuotannossa tarvittavien tuotantopanosten tuonti, on ruokamme kotimaisuusaste noin 78 prosenttia. 
  • tuotujen tuotantopanosten rooli on sen verran merkittävä, että ongelmat niiden saannissa aiheuttaisivat merkittävää haittaa nykyisiin tuotantotapoihin perustuvalle kotimaiselle tuotannolle.

Hehtaarilta saatava sato vaihtelee runsaasti maiden kesken. Tähän syynä ovat mm. erilaiset sääolot eri maissa, sekä tuotantoon käytettyjen tuotantopanosten (mm. koneet, lannoitteet ja torjunta-aineet) erilaiset määrät. Afrikassa viljan hehtaarisato jää usein alle 1000 kg, Suomessa se vaihtelee 3000–4000 kg välillä, tosin jotkut viljelijät pystyvät jo nyt tuottamaan kaksi kertaa keskiarvosatoja vastaavia kilomääriä. Keski-Euroopan suotuisissa oloissa päästään lähelle 10 000 kg hehtaarilta. Joillakin alueilla voidaan tuottaa kaksi tai kolme satoa vuodessa, kun Suomessa saadaan vain yksi sato. Suomi pärjää kuitenkin kohtalaisesti sekä maailmanlaajuisessa että EU-tason vertailussa, kun arvioidaan viljan- ja maidontuotantoa asukaslukuun verrattuna. Meillä ilmastosta johtuvia pienempiä hehtaarisatoja kompensoidaan suuremmalla peltoalalla asukasta kohden. 

Normaalioloissa Suomen maatalous pystyy vastaamaan hyvin kuluttajien tarpeisiin. Tällä hetkellä oma ruuantuotantomme ja tuonti yhdessä varmistavat, että markkinoilla on kaikille Suomessa asuville tarpeeksi ruokaa. Kotimaisen maataloustuotannon ja ruuanjalostuksen ylläpito on kuitenkin tärkeää mm. siksi, että tuotanto riittää myös mahdollisissa kriisitilanteissa, kuten tuontielintarvikkeiden hankintavaikeuksien pitkittyessä.

Maatalouden kannattavuus heikkenee ja tilojen määrä vähenee

Maatalouden kannattavuus on keskimäärin heikkenemässä, mutta osa suomalaisista tiloista menestyy kuitenkin hyvin. Kuva: Hanna Kaisa Hellsten
  • vuonna 2015 peltoa maataloustuotannossa oli 1 970 000 hehtaaria ja kesantona 271 000 ha, yhteensä 2,2 miljoonaa hehtaaria
  • maatilojen keskipeltoala oli 44 ha
  • kaikkiaan maatalous- ja puutarhayrityksiä oli 51 000 vuonna 2016 (vuonna 1995 niitä oli noin 100 000) 
  • maatalousyrittäjäperheen yrittäjätulo laski vuoden 2015 aikana 18 prosenttia ja viljelijän saama tuntipalkka laski viiteen euroon. Keskimääräinen tilakohtainen tappio kasvoi 30 600 euroon.
  • vuonna 2016 Suomessa maksettiin maataloustukia yhteensä 1,9 miljardia euroa, josta EU-tukia 890 miljoonaa ja kansallisia tukia 1,1 miljardia euroa

Osa suomalaisista tiloista menestyy tällä hetkelläkin hyvin. Toisaalta osalle tuottajista tuotteista saatava matala hinta ja tuotantotarvikkeiden korkeat hinnat tekevät tuotannon tällä hetkellä tuottajille kannattamattomaksi ja keskimäärin maatalouden tuottavuus onkin heikkoa. Viljelijätukia tarvitaan siksi kompensoimaan tappioita. Tukien osuus maatilojen tuottamasta arvonlisästä on Suomessa selvästi suurempi kuin muissa EU-maissa, koska markkinoilta saatavat myyntitulot kattavat meillä vain osan tuotantokustannuksista. Suurin osa tuesta menee tuotantokustannuksiin ja vain pieni osa jää maatalouden tuloksi.

Maatalouden kannattavuusongelmat aiheuttavat huolia kotimaisen ruuantuotannon tulevaisuudelle. On arvioitu, että kannattavuusongelmat saattavat johtaa tilojen lukumäärän vähenemiseen 10 000: een vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaisi 40 000 maatilan lopettamista seuraavan reilun 10 vuoden aikana, ja tilakokojen suurta kasvua. 

Huono kannattavuus asettaa haasteita myös toiminnan kestävyydelle ympäristön näkökulmasta, sillä ympäristökysymykset saattavat tuntua viljelijöiden arjessa helposti ylimääräisiltä töiltä, jos jo perusarjesta selviytyminen aiheuttaa haasteita. Tällöin uusia ratkaisuja ongelmiin ei synny ja alkutuottajien osaaminen ja ymmärrys tuotannon arjesta jäävät käyttämättä. Maatalouden kannattavuus olisikin saatava kasvuun, jotta innovaatioille ja ympäristönsuojelulle on taloudellisia edellytyksiä. Toisaalta myös tuottavuuden kasvaessa on oltava hyviä syitä siihen, että tuotantoa ohjataan resursseja ja luovuutta käyttäen kestävämpään suuntaan. Tällä hetkellä konkreettisin ehdotus tähän lienee maataloustukien uudelleensuuntaaminen maatalouden ympäristötueksi.

Suomen maatalous pystyy normaalioloissa vastaamaan hyvin kuluttajien tarpeisiin, mutta samaan aikaan se ei pysty tuottamaan riittävää toimeentuloa alkutuottajille siitä huolimatta, että viljelijät ovat jatkuvasti parantaneet maatalouden tuottavuutta investoinneilla sekä kasvattamalla pinta-aloja ja tuotantoeläinten lukumääriä. Hyödyt tästä ovat ohjautuneet viljelijöiden sijaan ruokajärjestelmän muille toimijoille alempina hintoina. Ruokajärjestelmän tulevaisuuden iso kysymys onkin se, riittävätkö meillä viljelijät ja osaaminen myös tulevaisuudessa. 

Ruokajärjestelmässämme on hyviä puolia ja haasteita

Kotimaassa tuotetun ruuan vahvuus on sen hyvä jäljitettävyys, mikä antaa mahdollisuuden vaikuttaa ruuan tuotantoprosessiin ja ympäristövaikutuksiin sekä korjata mahdolliset laatuhäiriöt nopeasti. Se on paljon vaikeampaa ulkomailta tulevan ruuan kohdalla. Suomalaisessa maataloustuotannossa on monia muitakin hyviä puolia verrattuna ulkomaiseen tuotantoon:

  • maidontuotannon vesijalanjälki on pieni
  • maidontuotanto on geenimuuntelusta vapaata 
  • eräät eläinsuojelustandardit ovat meillä EU-tasoa tiukempia, mm. porsaiden häntiä ei typistetä
  • antibiootteja käytetään tuotannossa EU-maista toiseksi vähiten
  • kotieläintuotanto on salmonellavapaata ja tuotannon vastuullisuus on Euroopan huippua
  • maailmalla yleisiä ruuan turvallisuusskandaaleja ja ruokaväärennöksiä esiintyy meillä hyvin harvoin
  • viljaa ei saa terveyssyistä ruiskuttaa glyfosaatilla ennen puintia (tämä ei tarkoita, että glyfosaattia ei käytettäisi viljelyssä muutoin)

Hyvistä puolistaan huolimatta Suomen nykyinen ruokajärjestelmä ei tällä hetkellä tuota kestävää ruokaturvaa eikä taloudellista ja sosiaalista hyvinvointia kaikille sen osallisille. Tuotantoon ja ruuan kulutukseen liittyy ainakin seuraavia ongelmia: 

  • haitallisia ympäristövaikutuksia 
  • hävikkiruuan osuus on edelleen varsin korkea 
  • maataloustuottajilla on vakavia kannattavuusongelmia 
  • eriarvoistuminen lisää Suomessakin niiden ihmisten määrää, jotka eivät saa riittävästi ravitsevaa ruokaa, muuten kuin ruoka-avun kautta 
  • virheellinen ravitsemus johtaa liikalihavuuteen ja siitä aiheutuvien terveysriskien kasvuun
Suomessa on kansainvälisesti vertailtuna tiukka eläinsuojelulainsäädäntö. Kehitettävääkin silti riittää. Kuva: Pinja Sipari

Ilmastonmuutos vaikuttaa maatalouteen Suomessakin

Ilmastonmuutoksen seurauksena ilman hiilidioksidipitoisuus kohoaa ja lämpötilan kohoamisen vuoksi kasvukausi pitenee, mikä voi kasvattaa kasvien satoisuutta ja mahdollistaa viljelykasvien leviämisen nykyistä pohjoisemmille alueille jos lisääntyvä sateisuus, kuivuusjaksot ja kasvitaudit ja -tuholaiset aiheuta ikäviä yllätyksiä. Toisaalta valon määrä ei ilmastonmuutoksen myötä muutu, joten eteläisemmän Euroopan viljelyoloihin Suomessa ei tulla koskaan pääsemään. Valo-olojen puolesta meillä tulee aina olemaan lyhyen kasvukauden aikana pitkät päivät.

Muuttuva ilmasto vaikuttaa ruuantuotantoon monella tavalla myös Suomessa.

Ilmastonmuutoksen on arvioitu aiheuttavan ruuantuotannollemme seuraavia haasteita: kasvitautien, tuholaisten ja rikkakasvien esiintyminen muuttuu, sadon laatumuutokset, satovaihtelut ja satokuilut (ero odotetun ja toteutuneen sadon välillä), kasvien talvehtimisongelmat ja hallan vaikutukset, kasvava kastelutarve sekä viljelymaan rakennemuutokset ja siihen liittyen lisääntyvä eroosio ja ravinteiden huuhtoutumisriski. 

Jonkin asian kykyä kestää muutoksia nimitetään resilienssiä. Ilmastonmuutos on yksi maatalouden resilienssiin keskeisesti vaikuttava asia. Maatalouden ilmastokestävyyttä, tai sopeutumista ilmastonmuutoksen vaikutuksiin on Suomessakin syytä parantaa lisäämällä varautumista sään vaihteluun ja ääri-ilmiöihin. Tämä tehdään mm. parantamalla vakuutuksia, kehittämällä viljelyn monimuotoisuutta, parantamalla maaperän vesitaloutta, lisäämällä syyskylvöisten kasvien viljelyä, rajoittamalla kasvintuhoojien leviämistä kaikin käytössä olevin keinoin ja kehittämällä (jalostamalla) paremmin muuttuvaa ilmastoa kestäviä lajikkeita. 

Myös maatalouden päästöjä on vähennettävä. Erityisen tärkeitä toimia tässä ovat turvemaiden viljelytekniikan muutokset, uusien turvepeltojen raivauksen rajoitukset, peltojen ja laidunten hiilensidonnan kehittäminen sekä lisääntyvä biokaasun tuotanto. Lisäksi heikkotuottoisimmat peltolohkot voitaisiin ottaa pois tuotannosta, kunnes niiden tuottavuutta rajoittavia tekijöitä on saatu korjattua. Tuotannon muutosten lisäksi myös ruokahävikin pienentäminen on tärkeää. 

Ilmastonmuutoksen odotetaan lisäävän tuhohyönteisten määrää suomalaisilla tiloilla. Harsot auttavat suojautumaan joiltakin tuholaisilta. Kuva: Pinja Sipari

Ruokaa suoraan luonnosta

Monet Suomen luonnossa kasvavat kasvit ovat terveellistä ja maukasta syötävää. Mustikka, puolukka, hilla, metsämansikat ja monet sienet ovat kaikille tuttuja herkkuja ja nykyään puhutaan entistä enemmän myös nk. villivihanneksista tai hortasta. Ne tarkoittavat luonnossa kasvavia syötäviä kasveja ja niiden kukkia, lehtiä, varsia ja juuria. Luonnonkasvit ovat ympäristöystävällistä syötävää, sillä niitä ei tarvitse kastella tai lannoittaa. 

Luonnon antimia kerätessä oppii samalla tunnistamaan kasveja ja maistelun kautta kasvintunnistuksesta voi tulla kiinnostava harrastus. Tuttuja syötäviä kasveja ovat mm. vuohenputki, orvokit, apilat, mesiangervo, poimulehti, niittysuolaheinä ja käenkaali.

Muistathan, että ennen kuin popsit luonnon herkkuja poskeen, on erittäin tärkeää varmistua siitä, että tiedät mitä syöt!

Villivihanneksista ensimmäiset pilkistävät maasta heti lumien sulettua. Useimmat villivihannekset kannattaa kerätä nuorina ja nuppuisina ennen kukintaa. Intensiivisin satokausi loppuu usein juhannuksen tienoilla, mutta villivihannesten keräilyä voi jatkaa loppusyksyyn saakka, jolloin ne täydentävät marja- ja sienisatoja. Kuiva poutasää on ihanteellisin keräykseen.

Villivihanneksia kasvaa kaikkialla: metsissä, niityillä, kotipihoissa ja puutarhoissa. Kerätessä kannattaa varmistua siitä, että maa ei ei ole keräyspaikalla pilaantunutta. Lähimpään maantiehen on hyvä olla matkaa 50–100 metriä. Älä kerää lantalan tai teollisuuslaitosten läheisyydestä ja varmista, ettei keräysalueella ole käytetty torjunta-aineita. 

Muista noudattaa jokamiehenoikeuksia, eli jätä toisen kodin ja pihapiirin läheisyydessä kasvavat villivihannekset rauhaan. Kerää villivihanneksia maltillisesti omiin tarpeisiin niin, että paikalle jää kasveja kasvamaan. Älä poimi kasveja juurineen ja vältä kasvavien puiden vahingoittamista. Esimerkiksi kuusen kerkät eivät kuulu jokamiehenoikeuksien piiriin. 

Huuhtele villivihannekset ennen niiden syöntiä tai säilöntää. Osa villivihanneksista kiehautetaan kevyesti ennen ruuanlaittoa (mm. nokkoset). Villivihanneksista voi tehdä monenlaista ruokaa niin kylmiä kuin lämpimiäkin ruokia ja juomia. Talven varalle villivihanneksia voi myös pakastaa, kuivattaa, umpioida tai säilöä öljyyn tai etikkaan. 

Villivihanneksista, kuten nokkosesta on tullut viime vuosina taas trendiruokaa. Kuva: Pinja Sipari

Hyviä reseptejä löydät esimerkiksi täältä: https://hortoilu.fi/category/reseptit/

Lähteitä ja lisälukemista

Ruuantuotannolla on monenlaisia ympäristövaikutuksia

Kemikaaleilla on nykymaataloudessa monia tehtäviä. Kuvassa ruiskutetaan glyfosaattia sänkipeltoon Iso-Britanniassa. Kuva: Chafer Machinery / flickr.com

Maanviljelyn, eli esimerkiksi viljelyyn käytettävien lannoitteiden ja koneiden kehitys 1960-luvulta alkaen johti satojen nopeaan kasvuun. Tätä vihreää vallankumousta seuranneen tuotetun ruuan määrän kasvun ansiosta maapallon kasvava väestö on pystytty ruokkimaan edes jotenkuten. Samalla tehomaatalous alkoi kuitenkin kuormittaa ympäristöä yhä enemmän. Tällä hetkellä ruuantuotanto on merkittävimpiä ympäristöongelmien aiheuttajia, mikä johtuu etenkin ruuantuotannon valtavasta mittakaavasta ja nykyisistä tuotantotavoista sekä tuotannon tukijärjestelmistä, eli siitä mitä viljelytapojen ja -lajien tuottamista tuetaan ja mitä ei. 

On hyvä huomata, että maanviljelijät eivät ole syypää maatalouden aiheuttamiin ongelmiin. Valtaosa ongelmista on lähtenyt syntymään tietämättämme. Ongelmien taustalla ovat keskeisesti yhteiskuntamme rakenteet ja tukimekanismit sekä maatalousneuvonnan monenlaiset agendat. Siksi ongelmien ratkominenkaan ei ole yksittäisten viljelijöiden vastuulla. Maatalouden toimintatapojen on muututtava lähitulevaisuudessa huomattavan paljon kaikkialla maailmassa, mutta tämän ei tulisi tapahtua viljelijöiden toimeentulon tai hyvinvoinnin kustannuksella.

Tällä hetkellä maatalous on maailmassa suurin makean veden kuluttaja, se tuottaa 20-30% kaikista kasvihuonekaasupäästöistä ja on tärkein yksittäinen biodiversiteettikadon aiheuttaja. Keskeinen syy laajoihin maatalouden aiheuttamiin ympäristöongelmiin on maatalouden tarvitsema maapinta-ala. Jopa 40% maapallon jäättömästä maapinta-alasta on tällä hetkellä maatalouden käytössä. Maatalous on merkittävin syy maankäytön muutosten ja metsäkadon taustalla. Sen lisäksi että jatkuvasti uusia luonnon alueita päätyy viljelykäyttöön, muuttuu vuosittain suuria alueita maatalousmaata viljelykelvottomaksi mm. liiallisen kastelun ja ylilaidunnuksen vuoksi. Tämä voi johtua laajamittaisen, liian intensiivisen kaupallisen viljelyn menetelmistä, tai pienviljelmien puutteellisten resurssien ja puutteellisen osaamisen vuoksi käytössä olevista ei-kestävistä viljelymenetelmistä. Syyt ongelmien taustalla ovat siis moninaisia. Myös meret on valjastettu ruuantuotannon tarpeisiin: 50% valtamerten alasta on teollisen kalastuksen kohteena. Maatalous aiheuttaa sekä ilmastonmuutoksen kaltaisia globaaleja ympäristöongelmia, että paikallisempia ympäristöongelmia, kuten vesistöjen rehevöitymistä. 

Ihmistoiminnalla on aina vaikutuksia ympäristöön ja ruuantuotannon jonkinlaiset vaikutukset ovat jossain määrin väistämättömiä, koska ruuantuotanto on välttämätöntä. Kyse on pääasiassa siitä, miten suuria toimintamme vaikutukset ovat. Kaikilla ruuantuotantomuodoilla on jonkinlaisia ympäristövaikutuksia:

  • Kasvinviljelyssä käytetään luonnon monimuotoisuutta vahingoittavia torjunta-aineita ja kemiallisia lannoitteita, joiden valmistus on hyvin energiaintensiivistä. Ylimääräisten ravinteiden valuminen ympäristöön aiheuttaa mm. vesistöjen rehevöitymistä. Maanmuokkaus aiheuttaa maaperän eroosiota.
  • Kotieläintuotannon ympäristövaikutukset ovat suurimmat ja suuri osa myös kasvintuotannosta palvelee eläintuotannon tarpeita. Esimerkiksi vähintään 70 % maailman soijasta ja 90-95% Suomeen tuodusta soijasta käytetään eläinten rehuna. Eläintuotannon ympäristövaikutukset ovat suuria, sillä se vie tuotannon laajuuden vuoksi valtavat määrät maapinta-alaa. Usein tuotantoeläimet syövät ihmisen ravinnoksi kelpaavaa ravintoa, kuten soijaa ja ohraa. Suomessa poikkeuksena tästä on nautakarja, joka syö pääasiassa nurmea. Nurmen viljelyynkin kuluu kuitenkin luonnonvaroja. Kun eläimille syötetään ihmisravinnoksi kelpaavaa ruokaa, on hyötysuhde huono. Erään nyrkkisäännön mukaan yhden hyvälaatuisen lihakilon tuotantoon tarvitaan 6 kg kasviravintoa. Suhde vaihtelee eri eläinlajien välillä. Lisäksi erityisesti karjataloudesta syntyy metaanipäästöjä märehtijöiden ruuansulatuksesta ja lannankäsittelyssä.

Maailmalla soijaa käytetään tuotantoeläinten yhtenä pääasiallisena ravintona. Tutustu tämän linkin kautta siihen, kuinka paljon soijaa on tarvittu erilaisten eläinperäisten ruokatuotteiden tuotantoon (jääkaapin 1. sivu): http://hiddensoy.panda.org/

WWF:n Lihaopas auttaa hahmottamaan lihan ympäristövaikutuksia: https://wwf.fi/lihaopas/

  • Kalastus aiheuttaa suuria ongelmia kalojen lisäksi myös muille vesien eliöille. Tällä hetkellä lähes kolmannes maailman kalakannoista on ylikalastettuja. Kaloja siis pyydetään selvästi enemmän kuin niitä syntyy. Iso osa pyydetyistä kaloista heitetään takaisin mereen kuolleena, ei-toivottuna sivusaaliina. Kalojen lisäksi myös merinisäkkäät, merikilpikonnat ja linnut ovat vaarassa takertua kalanpyydyksiin ja muut pyyntimenetelmät, kuten pohjatroolaus tuhoavat myös muuta meriluontoa.
  • Kalankasvatuksessa petokalojen rehuksi tarvitaan suuria määriä luonnonkalaa, eli kalankasvatuksella ei välttämättä voida vähentää liikakalastuksen haittoja. Esimerkiksi lohen kasvatus kuluttaa toistaiseksi enemmän villiä kalaa kuin kasvatuksella pystytään tuottamaan. Monet rehuksi päätyvistä kaloista voitaisiin yhtä hyvin käyttää suoraan ihmisravinnoksi. Jos kaloja kasvatetaan luonnonvesissä, on ongelmana kalojen ulosteen aiheuttama lähivesistöjen rehevöityminen. Kalankasvatus on ollut maailman nopeimmin kasvava ruuantuotantomuoto. Jo yli puolet syömästämme kalasta on kasvatettua. 

Samalla kun ruuantuotanto aiheuttaa ongelmia ympäristölle, on ympäristöongelmilla myös vaikutusta ruuantuotantoon. Ruokajärjestelmän kautta esimerkiksi poikkeukselliset luonnonilmiöt voivat yhä edelleen asettaa yhteiskuntamme tulevaisuuden vaakalaudalle. Ympäristömuutokset uhkaavat ruokajärjestelmäämme pahemmin kuin muuta ihmisen toimintaa. Esimerkiksi makean veden liikakäyttö ja maatalousmaan pilaantuminen murentavat suoraan maatalouden toimintaedellytyksiä. Toisaalta maatalouden vaurioittaa yhdessä muiden tekijöiden kanssa useita sellaisia ekologisia toimintoja (mm. pölyttäjien toiminta), joista ruuantuotanto on riippuvainen. 

Ruuantuotanto aiheuttaa ilmastonmuutosta, kärsii siitä ja ruuantuotannon on myös sopeuduttava muuttuvaan ilmastoon. Kuva: Keith Weston/ USDA / climatevisuals.org
Eri proteiinin lähteillä on erilaiset ilmastopäästöt. Kuva: WWF Suomi.

WWF:n Kalaopas auttaa vastuullisissa kalavalinnoissa: https://wwf.fi/kalaopas/ 

Voit lukea maatalouden ympäristövaikutuksista tarkemmin Open ruokaoppaan biologian sivulta.

Ruoka, sen tuotanto ja ilmastonmuutos – miten riskejä taklataan? Kuuntele #LukePodcast
https://www.luke.fi/uutiset/ruoantuotanto/

Lähteet

Ruoka ja eläintuotannon etiikka

Eläimen hyvinvointi on yksilöllinen kokemus. Kuva: Susanne Nilsson / flickr.com

Mahatma Gandhin mukaan kansakunnan suuruuden ja moraalisen kehittyneisyyden määrittää se, kuinka se kohtelee eläimiään. Käsityksemme eläinten hyvinvoinnista ja eettisestä arvosta onkin aina sidottu aikaan ja ympäröivään yhteiskuntaan.

Lihan ja muiden eläinperäisten tuotteiden syömiseen liittyviä eettisiä kysymyksiä voidaan lähestyä ainakin kahdesta suunnasta. Voidaan kysyä onko eläinten tappaminen syömistä varten ylipäätään oikeutettua ja toisaalta millaiset ovat tuotantoeläinten riittävän hyvät elinolot. Arvopohdinta antaa käytännön toiminnalle merkityksen: miten hyvin eläinten tulisi voida, jotta tuotanto olisi eettistä? Voidaan ajatella, että jokainen eläimiä jotenkin koskettava tekomme, esimerkiksi arkinen lounasvalinta, on eläinten arvoon liittyvä moraalinen kannanotto, ajattelimme asiaa tietoisesti tai emme. 

Arvopohdintaan liittyy myös se, mitä eläimiä koemme voivamme syödä ja mitä emme. Tämä on pitkälti kulttuurisesti määrittynyt kysymys. Suomessa syödään lehmiä, sikoja, kanoja, kaloja ja toisinaan hevosia. Muiden eläinten syömistä oudoksumme. Saatamme pitää moraalisesti jopa erittäin arveluttavana sitä, että Kiinassa syödään koiria ja Perussa marsuja. Biologisia tai muita tieteeseen pohjautuvia syitä oudoksunnalle ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi sika on yhtä älykäs eläin kuin koira.

Eläimen hyvinvointi on yksilöllinen kokemus

Nykyiset tuotantoeläinlajit eivät ole luonnossa alkuperäisiä lajeja, eivätkä ne selviytyisi ilman ihmisen huolenpitoa. Eläinten hyvinvoinnista puhuminen on Suomessa kuitenkin melko tuore ilmiö. Nykyään eläinten käyttäytymisestä ymmärretään jo paljon ja asenteetkin ovat muuttuneet vähitellen: harva enää kyseenalaistaa eläinten kykyä kokea kipua. Edelleen kuitenkin usein ajattelemme eläinten kognitiivisten kykyjen olevan huomattavasti huonommat kuin ihmisillä, vaikka tutkimukset osoittavat että erot ihmisten ja eläinten tietoisuuden asteen, älyllisten kykyjen ja moraalin tajun välillä ovat pienempiä kuin on luultu.

Eläimen hyvinvointi on yhtä kuin eläinyksilön fyysinen ja psyykkinen tila, sen kokemus omasta hyvinvoinnistaan. Hyvinvoinnin kokemus voi vaihdella oikein hyvästä erittäin huonoon. Ei siis voida ajatella, että hyvinvointi on yhtä kuin eläimen terveys, eikä yhtä kuin eläimen tuotos. Hyvinvointia ei voi myöskään voi nähdä, haistaa tai maistaa eläimestä valmistetusta tuotteesta, esimerkiksi lihasta tai maitotuotteesta. Huonostikin voineen eläimen liha voi näyttää aivan tavalliselta. Lihan huonot osat otetaan pois teollisuuden prosessissa. Kuiva, kova tai tumma liha ei siis päädy kuluttajalle. 

Tiettyjen tahojen mukaan hyvinvoiva eläin on tuottava. Tämä on totta vain käänteisesti: nälkäisen, jatkuvasti kylmissään olevan tai sairaan eläimen tuottavuus varmasti kärsii. Todellisuudessa eläin voi kuitenkin tuottaa kohtalaisen hyvin myös oman hyvinvointinsa kustannuksella. Eläinjalostus on vaikuttanut tähän. Lehmien maidontuotantoa ja emakoiden porsastuotantoa on jalostettu ja jalostetaan yhä suuremmaksi. Jalostus on osaltaan johtanut siihen, että eläimet kyllä tuottavat, vaikka eivät aina niin hyvin voisikaan. Jos tuotos laskee, on hyvinvointiongelma on yleensä jo melko suuri. Eläimen fyysinen hyvinvointi ei myöskään takaa sitä, että eläin elää hyvää elämää. 

Käytännössä tuotantoeläinten hyvinvoinnissa on suuria eroja eri eläinlajien ja tuotantotapojen osalta. Sikoja, maito- ja lihakarjaa, kanoja ja broilereita kohdellaan eri tavoin. Lainsäädännön minimitaso ei Suomessakaan takaa eläimille mahdollisuutta hyvään elämään. Tasapaino voittoa tavoittelevan liiketoiminnan ja eläinten hyvinvoinnin on vaikeaa löytää.

Eläin ruokana -sivustolla voit vertailla, miten eläinten hyvinvointi toteutuu eri tavoin tuotetuissa kotimaisissa eläinperäisissä tuotteissa (kananmunat, maito ja jauheliha): https://elainruokana.elaintieto.fi/

Totta vai tarua eläinten hyvinvoinnista -visa: https://www.elaintieto.fi/totta-vai-tarua/

Lainsäädäntö asettaa eläinten oloille vain minimivaatimukset

Suomessa eläinsuojelulainsäädäntö on tiukka, mutta täälläkin parannettavaa riittää. Kuvassa kalkkunafarmi Yhdysvalloista. Kuva: MPCA Photos / climatevisuals.org

Eläinoikeusaktivismi sai Suomessa alkunsa 1990-luvun puolivälissä ensimmäisten turkistarhaiskujen ja Oikeutta eläimille -yhdistyksen perustamisen myötä. Kahdenkymmenen vuoden aikana eläinoikeusliike on kehittynyt marginaalin altavastaajasta yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Kuluneina vuosikymmeninä eläinoikeusliikkeen toimintatavat ja ympäröivä yhteiskunta ovat muuttuneet, mutta tavoitteet eivät: ihmisten on pidettävä eläinten asiaa esillä, koska ne eivät osaa itse nousta barrikadeille. Toiminta tähtää eläinten hyväksikäytön lopettamiseen.

Eläinsuojelulain tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta sekä edistää eläinten hyvinvointia ja hyvää kohtelua. Pohjoismainen hyvinvointitutkimus ja eläintenpidon käytännöt ovat maailman huippua, mutta Suomessakin lainsäädäntö asettaa eläinten oloille vain minimivaatimukset. Laki ei takaa eläinten hyvinvointia. 

Eläinsuojelulakia ollaan Suomessa parhaillaan uudistamassa ja eläinsuojelutoimijat ovat vaatineet lakiin tiukennuksia eläinten olojen parantamiseksi uudistukseen liittyen julkisuudessa on käyty keskustelua muun muassa siitä, miten lakiin toivotut tiukennukset vaikuttavat kotimaiseen maatalouteen, sillä eläinten olojen parantaminen vaikuttaa tuotantokustannuksiin. Taloudellisia seikkoja pohdittaessa on hyvä ottaa huomioon, että ainakin lain höllentäminen, eli eläinten hyvinvoinnin ja terveyden edellytysten heikentäminen johtaisi todennäköisesti esimerkiksi suurempaan antibioottien käyttöön, jolloin ruuan laatu kärsii. Pohjimmiltaan kysymys on myös moraalinen: Onko oikein että ruoka on halpaa, jos sen tuotanto aiheuttaa kärsimystä eläimille? 

Mainokset voivat välittää virheellistä kuvaa

Kotieläintiloilla ja esimerkiksi harrastekanaloissa eläimillä on erilaiset oltavat kuin tuotantotiloilla. Kuva: Pinja Sipari

Monella meistä on mainosmaailman välittämä kuva tuotantoeläinten elinoloista. Mainoskuvastossa lehmät kuitenkin hyppelehtivät laitumella iloisesti hymyillen, porsaat makoilevat puhtailla pahnoilla ja kanat nokkivat maasta matoja. Kuva vahvistuu, kun vierailemme kotieläinpihoilla. Kotieläinpihat ovat hieno tapa päästä tutustumaan siihen, millaisia eläimiä suomalaiselle maaseudulla elää. On kuitenkin syytä myös muistaa, että ne eivät anna oikeaa kuvaa tuotantoeläinten oloista. 

Suomessa on moneen muuhun maahan verrattuna monella mittarilla verrattuna parempaa eläintuotantoa. Tiloja on monenlaisia, mutta kovin usein todellisuus ei vastaa ruokamarkkinoinnin välittämiä mielikuvia. Esimerkiksi noin viidennes suomalaisista tiloista ei päästä lehmiä lainkaan ulos navetasta. Harva haluaisi ostaa tuotteita, joita markkinoitaisiin tuotantoeläinten todellisilla elinoloilla. Kriittiselle medianlukutaidolle on tarvetta myös ruokakaupassa.

Lähteitä ja lisälukemista

Ruoka on ihmisoikeuskysymys

Laajamittaisesta ruuan tehotuotannosta huolimatta pienviljelijät tuottavat tänäkin päivänä suurimman osan maailman ruuasta. Kuvassa naiset valmistavat luonnonmukaista torjunta-ainetta Naquiton kylässä Ribauèssa Mosambikissa. Kuva: Kirsi Chavda.

Edellä todettiin, että jokainen ruokaan liittyvä tekomme, esimerkiksi arjen lounasvalinta, eläinten arvoon liittyvä moraalinen kannanotto. Samaan tapaan voidaan ajatella, että se on myös muiden ihmisten arvottamiseen liittyvä moraalinen kannanotto. Onko ihmisoikeudet huomioitu ruokajärjestelmän jokaisessa vaiheessa: pelloilla, tehtaissa, kaupoissa ja ravintoloissa? Onko esimerkiksi tuotantoon käytetty vesi pois paikallisen väestön vedensaannista? Onko alkuperäiskansojen ja paikallisen väestön oikeuksia kunnioitettu tuotantomaassa ja ruokajärjestelmässä? Kuinka todennäköistä on, että tuotantojärjestelmässä on käytetty orjatyövoimaa tai riistotyövoimaa? Kuka on hyötynyt kuluttamamme ruuan arvosta? Millaista yhteiskuntaa kulutuksemme tukee?

Maanviljely ja maailmankauppa kehittävät alueita eri puolilla maailmaa ja tuovat ihmisille tuloja, jos ne tehdään kestävästi. Maatalouden kestävyyteen liittyy tällä hetkellä kuitenkin monenlaisia haasteita, joista sosiaaliset ja ihmisoikeuksiin liittyvät ongelmat ovat yksi esimerkki. Sekä tuotannon hyvät että huonot puolet koskettavat yksilöiden lisäksi kokonaisia yhteisöjä, sillä vaikutukset näkyvät työntekijöiden lisäksi myös heidän asuinympäristössään ja läheisten arjessa.

Oikeus oikeudenmukaisiin työoloihin ja riittävään elintasoon on ihmisoikeus. Huonoja työoloja esiintyy kuitenkin kaikissa ruuan tuotantoketjujen vaiheissa: maataloudessa, teollisuudessa ja kaupassa. Epäkohdat näkyvät mm. elämiseen riittämättöminä palkkoina, liian pitkinä palkattomina ylitöinä ja työturvallisuuden puutteina. Työntekijät voivat myös altistua vaarallisille kemikaaleille ja joutua työskentelemään vaarallisen huonokuntoisissa rakennuksissa. Työturvallisuuden ja oikeudenmukaisen palkan vaatiminen voi olla vaikeaa. Ammattiliittoihin liittyminen ei välttämättä ole mahdollista lakien tai painostuksen vuoksi tai työntekijöitä painostetaan eroamaan niistä. Kuluttajille työntekijöiden huonot palkat ja kurjat työolot näkyvät usein ruuan liian halpana hintana.

Lapsityön käyttäminen on erityinen esimerkki työntekijöiden oikeuksien riistämisestä. Se on kiellettyä kaikkialla maailmassa ja selvästi lasten oikeuksien vastaista, mutta maatalous on silti suurin lapsityövoiman käyttäjä. Perheet saattavat velvoittaa lapsensa peltotöihin, jos aikuisten oma työ ei riitä tuomaan riittävää elantoa perheelle, mutta lapsia myös myydään ja siepataan töihin. Työtä tekevät lapset eivät pääse kouluun, työpäivät ovat pitkiä ja työ voi olla vaarallista. Myös aikuisia orjuutetaan edelleen. Nykyajan orjatyöläiset eivät voi kieltäytyä työstä joko taloudellisista syistä tai väkivallan uhan takia. Pitkien työpäivien aikana ei ole mahdollisuutta ruokaan tai lepoon. Työ voi olla vaarallista, eikä siitä ole mahdollisuutta paeta. Lapsi- ja orjatyötä esiintyy ruuantuotannossa mm. kahvin, suklaan, sokeriruo´on, riisin ja palmuöljyn tuotannossa sekä kalastusalalla ja karjataloudessa. 

Seuraavassa infografiikassa käsitellään lapsityövoiman käyttöä suklaan tuotannossa.

Laajamittaisesta ruuan tehotuotannosta huolimatta pienviljelijät tuottavat tänäkin päivänä suurimman osan maailman ruuasta. He kuitenkin joutuvat jatkuvasti kamppailemaan toimeentulonsa puolesta, sillä he eivät voi vaikuttaa ruuan maailmanmarkkinahintojen vaihteluun tai siihen millä tavoin ruuasta käydään kauppaa. Vaikka he saisivat omat satonsa kasvamaan, ei heidän oma taloudellinen tilanteensa välttämättä parane, jos tuottajien tuotteistaan saama hinta samaan aikaan laskee. Globaalin tuotannon lisäämiseen keskittyvä politiikka saattaakin heikentää viljelijöiden olosuhteita ja pahimmillaan kasvattaa ruokaturvattomuutta.

Myös ympäristömuutokset, kuten ilmastonmuutoksen vaikutukset sääoloihin ja siten viljelyolosuhteisiin vaikuttavat työntekijöiden oloihin etenkin maataloudessa. Intiassa on uutisoitu jopa kymmenientuhansien maanviljelijöiden tehneen itsemurhan, kun tuotannon kannattavuus on huonojen satojen vuoksi romahtanut ja ajanut viljelijät taloudelliseen umpikujaan. 

Myös Suomessa moni viljelijä voi huonosti osittain samoista syistä. Maatalouden kannattavuuden lasku, tuotteiden halpuutus ja näistä aiheutuneet talousvaikeudet ovat meilläkin nostaneet esiin viljelijöiden henkiseen hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä. Viljelijöitä kuormittavat mm. jaksamisongelmat, taloudelliset huolet ja psyykkinen stressi. Niitä aiheuttavat byrokratia, työn sitovuus, taloudelliset huolet ja epävarmuus. Isot investoinnit, erikoistuminen sekä erilaiset paperityöt ja tarkastukset ovat lisänneet työmäärää. Ongelmat saattavat heijastua myös ihmissuhteisiin ja tuotantoeläinten kohteluun. Usein eläinsuojelutapausten taustalla on tuottajan talousvaikeudet ja jaksaminen. Apua voi hakea esimerkiksi Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melan Välitä viljelijästä -projektin kautta. https://www.mela.fi/fi/tyohyvinvointi/valita-viljelijasta

Lähteitä ja lisälukemista

Yritysten on tunnettava vastuunsa

Yritysten yhteiskuntavastuu tarkoittaa yritysten vastuuta huolehtia mm. toimintaansa ja tuotteidensa valmistukseen osallistuvien ihmisten oikeudenmukaisesta kohtelusta.
Kuva: Patrick Tomasso / Unsplash

Yritysten yhteiskuntavastuu tarkoittaa yritysten vastuuta huolehtia toimintansa aiheuttamista ympäristövaikutuksista ja tuotteen valmistukseen osallistuvien ihmisten oikeudenmukaisesta kohtelusta sekä yritystoiminnan taloudellisesta kestävyydestä. Lakien ja kansainvälisten normien noudattaminen on vastuullisen liiketoiminnan lähtökohta. Ihmisoikeuksien kunnioittaminen on tällä hetkellä yrityksille kuitenkin osittain vapaaehtoista. Vastuullinen yritys pyrkii toimimaan lakien minimivaatimuksia eettisemmin, eli esimerkiksi minimoi toimintansa kielteisiä ympäristö- ja ihmisoikeusvaikutuksia.

Suomessa on monelta osin erittäin korkeatasoinen ihmisoikeuksia suojaava kansallinen lainsäädäntö. Yritykset kuitenkin toimivat entistä useammin myös sellaisissa maissa, joissa valtio ei turvaa kansainvälisesti tunnustettujen ihmisoikeuksien toteutumista. Monet suomalaiset yritykset huolehtivat toimintansa ihmisoikeusvaikutuksista asianmukaisesti, jotta voivat vastata asiakkaidensa ja sijoittajiensa odotuksiin. Kaikki yritykset eivät kuitenkaan toimi samalla tavalla. Ihmisoikeuksia polkemalla on mahdollista saada jopa kilpailuetua, sillä esimerkiksi tuntemattomista oloista, lapsi- tai pakkotyöllä tuotettuja raaka-aineita voi usein ostaa nopeammin ja halvemmalla.

Jotta yritysvastuu voisi toteutua, tarvitaan valvontaa, seurantaa ja monenlaisia muita toimenpiteitä, jotka vaativat yrityksiltä aikaa, energiaa ja kiinnostusta kantaa vastuu myös kotimaan rajojen ulkopuolella. Vastuullisella yrityksellä on käytössään asianmukaiset prosessit toimintansa kielteisten ihmisoikeusvaikutusten tunnistamiseksi, välttämiseksi ja vähentämiseksi.

Sertifikaatit (mm. luomu ja Reilu kauppa) ovat eräs tapa, jolla yritykset voivat viestiä vastuullisuudesta tuotantonsa jossakin vaiheessa.

Ykkösketjuun -kampanja kannustaa yrityksiä kunnioittamaan toiminnassaan ihmisoikeuksia ja noudattamaan suurempaa yritysvastuuta. Miten hyvin vastuullisuus nykyään toteutuu ja näkyy ruoka-alan eri yritysten toiminnassa? https://ykkosketjuun.fi/mika-laki/

Ruoka on kulttuuria

Yhdessä syöminen nähdään usein perheiden ja muiden ihmisyhteisöjen yhteisöllisyyttä vahvistavana ja sosiaalisia siteitä lujittavana toimintana. WWF:n Earth Hour -tapahtumassa on kannustettu myös vastuullisiin ruokavalintoihin, yhdessä. Kuva: Aki-Pekka Sinikoski / WWF Suomi.

Ruuan ja ravinnon voidaan ajatella olevan hieman erilaiset käsitteet: kun ravinto on elämää ylläpitävä, ihmisiä ravitseva aine, on ruoka kulttuurin tuote. Jokaisessa maassa ja jokaisella alueella on oma ruokakulttuurinsa, johon kuuluvat syömisen tavat, alueella kasvavat perusraaka-aineet, ruoan erilaiset valmistustavat, kyseiselle kulttuurille ominaiset mausteet ja se mitkä ruoka-aineet luokitellaan syötäväksi kelpaaviksi ja mitkä eivät. Globaalissa maailmassa eri maiden ruokakulttuurit ovat jo alkaneet vaikuttaa toisiinsa, mutta esimerkiksi suomalainen ruoka kertoo edelleen maamme luonnosta, yhteiskunnasta, identiteetistä, arvoista ja varallisuudesta. 

Usein haluamme ajatella, että ruokavalintamme ovat itsenäisen harkintamme tulosta, mutta todellisuudessa valinnan vapautemme on yleensä melko rajattu. Teemme pitkälti samanlaisia valintoja kuin olemme aina tehneet. Tapoihimme vaikuttavat paikallinen ruokakulttuuri, omat mieltymyksemme sekä se mitä perheemme ja ystävämme syövät. Kaupan valikoima rajoittaa valinnan mahdollisuuksiamme. Meihin vaikuttavat myös ajankohtaiset ruokatrendit ja se miten tuotteita on meille markkinoitu. Ruokatalot ja kauppa tekevätkin yllättävän paljon kulutuspäätöksiä puolestamme. Perinteisesti syömistä ja ruokavalintoja on voitu erotella henkilön sosiaalisen aseman, sukupuolen tai elämänvaiheen kautta, mutta nykyään syömiseen liittyvät yhteiset säännöt ja käytänteet ovat muuttumassa ja syömisen kenttä pirstaloituu yhä enemmän. 

Ruoka on ihmisille keino pitää huolta toisistaan ja ruuan jakaminen ja yhdessä syöminen nähdään usein perheiden ja muiden ihmisyhteisöjen yhteisöllisyyttä vahvistavana ja sosiaalisia siteitä lujittavana toimintana. Tähän liittyen esitetään huolia siitä, että jos jaetut perheateriat katoavat päivittäisistä ruokailutottumuksistamme, saattaa tämä heikentää perhesuhteita ja johtaa epäterveellisiin ruokailutapoihin. Viime aikoina alettu kehittää myös erilaisia uusia yhdessä syömisen tapoja, kuten Ravintolapäivä ja Illallinen taivaan alla, jotka kokoavat ihmisiä ruokailemaan yhdessä kaupunkitilassa.

Yhdessä syömisen yhteisöllisyyttä vahvistavaa puolta voidaan tarkastella myös kriittisesti. Usein yhdessä syöminen nimittäin vahvistaa yhteisön olemassaolevia valtarakenteita. Siihen liittyvät kysymykset mm. siitä kuka istuu aterialla parhaalla paikalla pöydän päässä, kuka päättää mitä syödään, kuka ruuan valmistaa, koska syödään, mitä pöydässä saa tehdä ja mitä ei ja koska aterialta saa poistua. Toisaalta globaalissa maailmassa leviävät eri maiden ruokaperinteet saattavat voimistaa stereotypioitamme muista maista ja niiden ihmisistä. Tätä hyödynnetään erityisesti ruokamainonnassa, jossa ”meihin” ja “meidän ruokaperinteisiimme” nähden saatetaan eksotisoida ja erotella ”muita” maailman alueita ja ihmisiä.

Lähde

Yhdessä ruokailu ja ruoan jakaminen. Antroblogi (2016). https://antroblogi.fi/2016/09/yhdessa-ruokailu-ruoan-jakaminen/

Nauris oli pitkään keskeinen osa suomalaisten ruokavaliota. Kuva: Jeff Egnaczyk / flickr.com

Ruokailun tavoitteena on pääosan Suomen historiasta ollut pitää nälkä loitolla ja parhaimmillaan saada aikaan kylläinen olo. Ruoka on ollut yksinkertaista, mutta ravitsevaa, sillä sen voimalla on pitänyt jaksaa tehdä raskaitakin töitä. Ihmiset ovat metsästäneet, kalastaneet ja marjastaneet sekä pitäneet mahdollisuuksien mukaan kotieläimiä. Ruoka on hankittu pääosin omilta pelloilta tai lähialueiden maatiloilta ja pienistä kaupoista. Vasta 1960-luvulla ruokaa ryhdyttiin ostamaan pääasiassa kaupoista.

Maaseudulla syötiin pitkään kaupunkilaisia vaatimattomammin. Perheiden varallisuus näkyi esimerkiksi siinä, miten paljon syötiin lihaa ja makkaraa. Köyhemmissä perheissä lihaa käytettiin hyvin harvoin ja makkara oli vielä 1960-luvulla korkeamman elintason mittari.

Yltäkylläisyyden ja niukkuuden vaihtelu on aiemmin ollut osa kaikkien arkea jo pitkän talven takia. Varsinkin köyhimmät kansanosat ovat ajoittain nähneet nälkääkin, viimeksi Suomessa on ollut suuri nälänhätä 1800-luvun lopussa. Sota-aikoinakin ruokaa on jouduttu säännöstelemään, jotta sitä olisi riittänyt kaikille. Ilmaisen kouluruuan, kotitalousopetuksen ja ravitsemusneuvonnan avulla Suomessa on ehkäisty nälkää ja opetettu kansalle selviytymiskeinoja hankalissakin olosuhteissa sekä tyydytetty varsinkin pula-ajan jälkeistä tarvetta kaikenlaiseen uuteen. Kansankoulun aikaan oli tavallista, että oppilaat osallistuivat sadonkorjuuseen yhdessä kouluruokalan henkilökunnan kanssa, jotta kouluruokaa oli tarjolla koko kouluvuoden ajan. 1900-luvun puolivälin jälkeen ruuan ajoittaisen niukkuuden muuttuminen jatkuvaksi yltäkylläisyydeksi on tuonut mukanaan ravitsemuksen toisen ongelmallisen kääntöpuolen: lihavuutta, sydän- ja verisuonitauteja, kolesteroliongelmia ja muita ravitsemuksellisia haasteita. 

Perunan käyttö yleistyi Suomessa 1700-luvulla. Sitä ennen syötiin lanttua ja naurista ja myös kalaa ja riistaa on syöty usein. Näitä perusraaka-aineita on aina ollut saatavilla ja ne ovat taanneet suomalaisille ravintoa hädänkin hetkillä. Vehnän, rukiin ohran ja papujen lisäksi kartanoiden ruoka-aitoista saattoi noihin aikoihin löytyä lisäksi sianlihaa, kuivattua suolalihaa, lampaan ja vuohen ruhoja, kuivattuja haukia ja voita tynnyrissä. Ruokajuomana käytettiin olutta. Runsas suolaus, jota tarvittiin ruuan säilyvyyden turvaamiseksi, tuhosi osan raaka-aineen mausta. Tuoretta ravintoa saatiin vain tiettyinä vuodenaikoina. 

Kahvi saapui Helsinkiin ilmeisesti 1720-luvulla samoihin aikoihin kun Ruotsin Itä-Intian komppania alkoi tuoda ylimystön käyttöön myös muita eksoottisia tuotteita: kauniita astiastoja, tekstiilejä, nautintoaineita ja mausteita. 

Ylimystöllä on ollut tärkeä rooli suomalaisen ruokakulttuurin kehityksessä. 1500-1700 -luvuilla linnoissa ja kartanoissa alettiin kiinnittää huomiota ruokailutapoihin, tarjoiluun ja esimerkiksi astioihin. Varallisuuden kasvaessa hovi ja aatelisto, suurmiehet ja diplomaatit eivät enää pyrkineet erottautumaan muista ruuan määrällä ja vatsan kylläisyydellä, vaan järjestämällä ruuat, aterioinnin ja pöytäkaluston luokkatietoisen mallin mukaan. 

Kaikissa ruokakulttuureissa on paljon samaa naapurimaiden ruokakulttuurien kanssa ja näin on Suomessakin. Esimerkkinä tästä käyvät vaikkapa Itämeren ympäristön ruokakultuureihin kuuluvat ruisleipä, hapankaali ja kalat, jotka kukin kansakunta valmistaa hieman toisistaan poikkeavalla tavalla. Sodan jälkeen ympäri Suomea asutettiin karjalaisia evakkoja, jotka toivat omat ruokaperinteensä uusille kotipaikoilleen. Läntinen ja itäinen ruokakulttuuri alkoivat sekoittua. Nykyään evakkojen mukanaan tuomat ruuat, kuten karjalanpaisti ja -piirakat ovat tunnetuimpia suomalaisia ruokia.

Ruokakulttuurimme on aina ollut jatkuvasti muuttuvaa, kiitos kansainvälisen kaupan, matkailun ja maahanmuuton. Olemme aina omaksuneet ruokakulttuuriimme myös ulkomaisia vaikutteita. Aikoinaan niitä hankittiin Ruotsin ja Venäjän hoveista ja myöhemmin pitsat, kebabit ja pastat ovat vaikuttaneet ruokatottumuksiimme. Italialainen risotto muuttuu suomalaisessa keittiössä ohratoksi ja kaupasta voi valita Suomessa valmistettua mozzarellaa. Amerikkalainen porkkanakakku kuuluu monen suomalaisen konditorian valikoimaan ja kreikkalainen salaatti on jokaiselle tuttu käsite. Keittiömme kansainvälistyminen näkyy jonkin verran myös suomalaisten mieliruuissa:

Suomalaisten suosikkiruuat vuonna 2015
1. Paistettu kala, 2. Pizza, 3. Pihvi tai leike, 4. Lihapullat, 5. Lasagne, 6. Uunikala, 7. Makaronilaatikko, 8. Pihvi/leike, 9. Jauhelihakastike, 10. Lämpimät voileivät

Suomalaisten suosikkiruuat vuonna 1985
1. Lihapullat, 2. Jauhelihakastike, 3. Makaronilaatikko, 4. Porsaankyljys, 5. Jauhelihapihvi, 6. Lihakeitto, 7. Munakas, 8. Makkarakastike, 9. Kalakeitto, 10. Hernekeitto

Se, missä vaiheessa tuontituotteita aletaan pitää osana suomalaista ruokakulttuuria, on kiinnostava keskustelunaihe. Osa kokee ruokakulttuurin muutokset kielteisinä, sillä uusien tuulien koetaan rapauttavan oman kansallisen ruokaidentiteetin ja oman ruuan tuotannon. Osa puolestaan kokee muutoksen myönteisenä: ruokavaliomme kevenee, tulee uusia makuja ja valikoimat kasvavat. Mitä mieltä sinä olet?

Ruokamuistoja eri vuosikymmeniltä voit lukea YLEn jutusta: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/03/13/ruokamuistoja-eri-vuosikymmenilta

Lähteet

Ihmiset tekevät nykyään ruokavalintojensa avulla näkyväksi omaa identiteettiään. Monille sosiaalisen median kuvapalvelut ovat tässä tärkeä apu. Kuva: Pablo Merchán Montes / Unsplash.

Identiteetillä tarkoitetaan ihmisen yksilöllistä käsitystä itsestään. Sen perustana ovat ihmiset persoonalliset ominaisuudet, jotka voivat muuttua vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Nykyaikana ruokavalintamme muodostavat yhden osan identiteettiämme. Ruoka ei ole enää vain ravintoa. Se missä, milloin, mitä ja kenen kanssa syö määrittää meitä ihmisinä, yhdistäen ja erottaen meidät muista. 

Ruoka on aina ollut statuskamppailun väline, mutta nykyään se ei liity enää pelkän varallisuuden korostamiseen, vaan on entistä enemmän myös innostuksen, nauttimisen, vaihtelunhalun ja ajanvietteen väline sekä edullinen ja muodikas tapa näyttäytyä muille tietynlaisena ihmisenä. Ruokavalinnoilla viestitimme muille ominaisuuksistamme laajemminkin. Kerromme valinnoillamme esimerkiksi eettisestä kuluttamisesta ja ekologisesta toiminnasta, terveilystä, äijäilystä, urheilijuudesta, tavallisuudesta, yhteisöllisyyden arvostamisesta, kotimaahan ja sen tuotteisiin liittyvästä ylpeydestä, monikulttuurisuudesta, perinteiden arvostamisesta tai ajanmukaisuudesta. Ruokaidentiteetti voi liittyä vaihtuviin hittidieetteihin, mutta jotakin identiteetistä kertoo myös dieettien karttaminen. 

Ruokaidentiteettimme kehittymiseen vaikuttaa paljon se, miten olemme tottuneet syömään lapsena kotona ja mitä ystävämme ja esikuvamme syövät. Eräs ruokaidentiteetteihin ja vastuulliseen ruokailuun liittyvä haaste Suomessa on se, että pojat ja miehet syövät ruokailusuosituksiin nähden huomattavasti liikaa lihaa ja liian vähän kasviksia ja asiasta on muotoutunut osin identiteettikysymys: kunnon äijä, maskuuliininen mies syö mielikuvissamme usein makkaraa, ei salaattia tai uunijuureksia. Identiteettinäkökulmasta asiaan on yritetty vaikuttaa esimerkiksi erilaisilla kampanjoilla, joissa erilaiset esikuvat kertovat omista ruokavalinnoistaan. Marttaliiton kampanjassa näin tehdään videoilla, WWF:n nuorten tiimin kampanjassa taas valokuvilla ja niihin liittyvillä haastatteluilla.

Meillä kaikilla on jonkinlainen ruokaidentiteetti, mutta jotkut rakentavat nykyään jopa koko elämäntapansa ruokavalion ympärille ja viestivät ruokaostoksillaan omaa arvomaailmaansa erittäin tarkoituksellisesti. Identiteetin rakentaminen ruuan ympärille tai ruokavalion avulla ei välttämättä liity tiettyyn koulutustasoon, asuinpaikkaan tai elämäntilanteeseen. Ruokaan voi “hurahtaa” kuka vaan. Erityisen paljon identiteettiään ruuan kautta hahmottava “identiteettisyöjä” saattaa tehdä identiteettiään näkyväksi julkaisemalla somessa jatkuvasti kuvia ruokavalinnoistaan ja innostuu asiastaan saamiensa tykkäysten ja kommenttien avulla entistä enemmän.

Jokainen meistä valitsee itse, mitä lautaselleen laittaa tai ei laita, mutta ruoka on nykyään merkitysten suhteen ladatumpaa kuin ehkä koskaan ennen. Mitä sinun ruokavalintasi kertovat sinusta henkilönä tai mitä haluat ruokavalinnoillasi viestiä muille?

Välikevennys: Putouksen sketsi vegaaniudesta normina (kesto 6 min): https://www.youtube.com/watch?v=DyHUizPCABg

Kohti ruokakansalaisuutta

Ruokakansalainen on kiinnostunut kuluttamastaan ruuasta ja sen tuotannosta, pyrkii omalta osaltaan vaikuttamaan kestävän ruokajärjestelmän puolesta ja joskus jopa osallistuu oman ruokansa tuotantoon. Kuva: Pinja Sipari

Meillä on usein paljon mielikuvia ruuasta ja ruokajärjestelmän osista, mutta vain harvoilla on selkeä kokonaiskäsitys, ajantasaista tietoa ja mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten järjestelmä toimii ja millaista ruokaa se tuottaa, jalostaa ja jakelee. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin jo nyt kontakti ruokajärjestelmään vähintään kuluttajan roolissa. 

Tilannetta, jossa ihminen on kiinnostunut kuluttamastaan ruuasta ja sen tuotannosta ja pyrkii omalta osaltaan myös vaikuttamaan kestävän ruokajärjestelmän puolesta, kutsutaan ruokakansalaisuudeksi. Ruokakansalaisuus on siis sitoutumista sellaisiin ruokaan liittyviin toimintatapoihin, jotka tukevat demokraattista ja ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää ruokajärjestelmää.

Ruokakansalainen on tietoinen ruuan laadun eri ulottuvuuksista – paitsi terveellisyydestä ja turvallisuudesta, myös jokaisen ihmisen oikeudesta ruokaan, ruuan eettisyydestä, reiluudesta, ympäristövaikutuksista ja kulttuurisuudesta. Hän on sitoutunut pohtimaan ruokajärjestelmän eri ulottuvuuksia. Kuka ruuan on tuottanut ja miten se on tuotettu? Kuka jalostaa, markkinoi ja kuluttaa ruuan, millä tavalla ja millä seurauksilla? Kuka tekee ruokajärjestelmää ja ruokapolitiikkaa koskevat päätökset ja miten? Millaisia ovat ruokajärjestelmän taloudelliset ja muut riippuvuussuhteet? 

Vaikka tottumus usein ohjaa kulutuskäyttäytymistämme, ei ruokakansalainen jämähdä tottumukseen kiinni, vaan hän on ruokajärjestelmämme aktiivinen jäsen. Ruokakansalaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihenkin, millaista ruokaa hän tarjoilee ja syö. Hän voi osallistua oman ruokansa tuottamiseen  kaupunkiviljelyn, korttelikeittiöiden, ruokapiiritoiminnan, reko-rinkien, kumppanuusmaatalouden ja -kalastajien tai koulujen oman puutarha- tai kummitilatoiminnan kautta. Itse omaa ruokaansa tuottamalla ruokakansalainen sitoutuu ruokaan taloudellisesti ja henkisesti, mikä lisää ymmärrystä kokonaisekologiasta ja kiertotalouden periaatteista. Ruokakansalaisella on mahdollisuus osallistua myös ruokaa koskevaan päätöksentekoon. Tämä kaikki vahvistaa hänen ruokaan liittyvää itsemääräämisoikeuttaan, eli ruokasuvereniteettia.

Tutkijoiden ja kotitalousopettajien sekä kotitalousneuvonnan piirissä puhutaan ruokatajusta, joka liittyy läheisesti ruokakansalaisuuteen. Se näkyy ihmisen arvoissa, asenteissa ja tavassa suhtautua ruokaan arvostavasti. Ruokatajua ovat hyvät tavat, sosiaaliset taidot, ruuan kunnioittaminen ja vastuulliset valinnat sekä ymmärrys ruuan moninaisista merkityksistä yhteiskunnassamme. Ruokataju näkyy myös ruuan järkevässä käytössä ja taloudellisuudessa sekä hävikin minimoimisessa. 

Ruokatajun ja ruokakansalaisuuden tukeminen ovat erinomainen lähtökohta koulujen ruokakasvatukselle. Toimiiko sinun ruokatajusi moitteetta ja oletko itse aktiivinen ruokakansalainen? Entä miten voit tukea sinua lähellä olevia ihmisiä ruokatajun kehittämisessä ja aktiiviseen ruokakansalaisuuteen kasvamisessa?

Lähteet

Vastuulliset ruokavalinnat

Ruokavaikuttamiseen on monenlaisia mahdollisuuksia.
Kuva: Marco Verch Professional Photographer and Speaker / flickr.com

Vastuullisista ruokavalinnoista käydään nykyaikana paljon keskustelua ja aiheesta on olemassa lukematon määrä erilaisia, usein keskenään ristiriitaiseltakin tuntuvia vinkkilistoja. 

Ristiriitaisuuden yhtenä selityksenä on se, että kestävästä ruuasta ja ruuantuotannosta keskusteltaessa erilaiset näkökulmat kestävyyteen vaihtelevat paljonkin. Kestävä kehitys on terminä haastava, sillä se sisältää monenlaisia, toisinaan keskenään ristiriitaisiakin puolia (ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys). Sama pätee kestävään ruokaan. Eri tahot painottavat keskustelussa erilaisia kestävyyden puolia. Jos keskustelijoille keskeisimmät kestävyyden aspektit eivät ole avoimesti esillä, ajaudutaan helposti tilanteeseen, jossa keskustelijat syyttävät toisiaan kokonaisuuden ymmärtämättömyydestä, eikä keskustelu etene.

Suomalaisessa kestävään ruokaan ja ruuantuotantoon liittyvässä keskustelussa on mukana mm. seuraavanlaisia näkökulmia:

  • ympäristön kestävyys
  • tuotannon omavaraisuus 
  • maaseudun pitäminen asuttuna ja elävänä
  • viljelijöiden hyvinvointi, tietojen ja taitojen ylläpito ja tuotannon taloudellinen kestävyys
  • tuotantoeläinten hyvinvointiin liittyvät kysymykset
  • ruuan terveellisyys kestävyyden pohjana
  • sosiaalinen kestävyys globaalissa ruokajärjestelmässä (mm. työntekijöiden oikeudet)

Ruokavalinnat ovat hyvin henkilökohtainen asia ja moni suhtautuu karsastaen ulkopuolisten neuvoihin siitä, mitä pitäisi tai ei pitäisi syödä. Oman toiminnan ja ympäristön kannalta olennaista olisi olla hyvin tietoinen siitä, miten kuluttamamme ruoka tuotetaan ja minkälaisia ovat ruokaan liittyvät arvomme. Vasta sen jälkeen voimme tehdä tietoisia ja hyvin perusteltuja päätöksiä ruokalautasemme sisällöstä. 

Voimme Suomessa jokseenkin luottaa siihen, että ruokaostoksemme täyttävät tietyt eettiset- ja ympäristökriteerit, sekä elintarviketurvallisuuden kriteerit. Samaan hengenvetoon voimme todeta, että nämä kriteerit ovat aivan liian löyhät. Kaupoissa on myynnissä laaja valikoima ruokaa, jonka tuotanto aiheuttaa monia ympäristöongelmia, ruokaa jonka tuotantoon on saatettu käyttää lapsityövoimaa tai työntekijöiden oikeuksia on muuten poljettu, ruokaa,  jonka tuotanto on aiheuttanut kärsimystä tuotantoeläimille tai ruokaa, joka ei ole hyväksi omalle terveydellemme. Vastuullinen kuluttajuus vaatiikin nykypäivänä valitettavan paljon tietoa ja kriittistä asennetta.

Useimmat ihmiset ovat ravitsemussuosituksista ja ruokaan liittyvistä eettisistä kysymyksistä ainakin jonkin verran tietoisia, mutta tietojen ja arvojen siirtäminen käytäntöön ei ole aina itsestään selvää. Pääosin ihmiset syövät sitä mistä pitävät ja mihin ovat tottuneet. Voi kuitenkin olla, että ihmiset pohtivat ruokaan liittyvien valintojensa seurauksia enemmän kuin ennen. Valitsemisesta on ainakin joillekin ihmisille tullut aktiivinen, jopa poliittinen teko jonka kautta moraaliset ja eettiset näkökannat tehdään näkyviksi. Ruokavalinnoillamme viestimme nykyään paitsi sitä, millainen ihminen olemme tai haluamme olla, myös sitä millaiseksi haluamme maailman muuttuvan. 

Seuraavassa on esitelty joitakin tapoja vastuullisiin ruokavalintoihin. Voimme nähdä ostopäätöksemme olevan poliittisia viestejä markkinoille, mutta kuluttajavaikuttamisen avulla voimme tehdä maailmasta parempaa paikkaa vain tiettyyn rajaan asti. Vastuulliseen kuluttaja-kansalaisuuteen kuuluu kuitenkin myös muu kuin kuluttajavaikuttaminen. Tätä voi tehdä mm. keskustelemalla ihmisten kanssa, antamalla palautetta kaupoille ja tukemalla toivomaansa muutosta edistäviä kampanjoita järjestöjä ja politiikkaa. Listan lopusta löydätkin vinkkejä myös ruokavaikuttamiseen.

Miten sinä perustelet päivittäiset ruokavalintasi?

Hyviä videopätkiä aiheesta:

Lisälukemista

Kasvisruoka on ympäristön kannalta keskimäärin parempi valinta kuin eläinperäinen ruoka. Kuva: Marco Verch / flickr.com

Kasvispainotteinen ruokavalio on perusteltavissa hyvin monella tavalla: ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin kannalta, sekä ihmisten terveyden kannalta. Terveellinen, ympäristöystävällinen ja eettinen, kasvispainotteinen ruokavalio sisältää runsaasti kasviksia, juureksia, papuja, linssejä, täysjyväviljoja, hedelmiä ja marjoja. Lisäksi se sisältää kotimaista kestävästi pyydettyä kalaa, korkeintaan lasin maitoa tai muutaman siivun juustoa päivässä, broileria muutaman kerran viikossa, punaista lihaa korkeintaan kerran viikossa ja muutamia kananmunia kuukaudessa.

Kasvisten tuotannon ympäristövaikutuksiin vaikuttavat viljelytapa, käytetyt lannoitteet ja viljeltävät lajikkeet, sekä viljelyn ajankohta. Ekologisen syömisen lähtökohtana onkin käyttää kasvukauden mukaisia, mahdollisimman lähellä tuotettuja luomukasviksia. Kun Suomessa syödään talvella hyvin säilyviä kotimaisia juureksia ja kaalia yhdistettynä muualta maailmasta tuotuihin, avomaalla kasvatettuihin hedelmiin ja vihanneksiin, hyötyvät tästä pidemmän päälle myös suomalaiset tuottajat. Satokausiin perustuvan kysynnän myötä viljelijät saisivat omat tuotteensa kauppoihin silloin, kun ne ovat parhaimmillaan ja niiden viljelemiseen tarvittaisiin vähemmän energiaa. Myös metsässä ja niityillä kasvavat villivihannekset, marjat ja sienet ovat oivallista kausiruokaa.

Suomalaisen kasvihuonetuotannon aiheuttamia ilmastopäästöjä on pystytty viime vuosina vähentämään huomattavasti. Vaikka Etelä-Euroopan alhaisiin ilmastopäästötasoihin ei Suomessa ainakaan toistaiseksi vielä päästäkään, voi ruokavaliotaan jo kestävällä tavalla täydentää suomalaisilla kasvihuonevihanneksilla myös talvella. 

Kasvisten valinnassa voi vielä huomioida sen, että:

  • Kauden kasvikset ovat aina hyvä valinta. Satokausiajattelun ekologisuus perustuu parhaillaan sesongissa olevien, avomaalla viljeltyjen kasvisten tai metsässä tai niityllä kasvavien villivihannesten, sienten ja marjojen pienempään ympäristökuormaan.
  • Avomaalla kasvatettu on usein parempi kuin kasvihuoneessa kasvatettu. Toisaalta koska kasvihuoneiden energiatehokkuus on parantunut Suomessa viime vuosina huomattavasti, voi ruokavaliotaan jo kestävällä tavalla täydentää suomalaisilla kasvihuonevihanneksilla myös talvella.
    Luomuviljelty on parempi kuin tavanomaisesti viljelty (parempi luonnon monimuotoisuuden, kemikaalikuormituksen, maan kasvukunnon ja tuotantoeläinten hyvinvoinnin kannalta)
  • Lähellä (avomaalla) kasvatettu on parempi kuin kaukana (avomaalla) kasvatettu. Vaikka kuljetusten ympäristövaikutukset muodostavat vain pienen osan kasvisten ympäristökuormasta, kannattaa samanlaisista tuotteista valita lähellä tuotettu. Esimerkiksi suomalainen porkkana on järkevämpi valinta kuin espanjalainen porkkana.
Tunnistatko oheiset pakkausmerkinnät?

Valmistajan on ilmoitettava kuluttajalle missä ja mistä elintarvikkeet on valmistettu sekä mitä ainesosia, ravintoaineita, lisäaineita ja allergeenejä ne mahdollisesti sisältävät. Pakolliset ilmoitettavat tiedot määritellään EU:n elintarviketietoasetuksessa. Monissa kodin päivittäistuotteissa on erilaisia vapaaehtoisia merkkejä pakollisten pakkausmerkintöjen rinnalla. Parhaimmillaan merkit helpottavat kuluttajaa tuotteiden vertailussa ja valinnassa. Toisaalta merkkejä on käytössä reilusti toistakymmentä ja ne kertovat melko erilaisia asioita, joten jos kuluttaja haluaa oikeasti hyötyä merkeistä, on hänen myös tunnettava merkkien tausta. 

Erilaisin perustein myönnettyjä merkkejä ovat esimerkiksi: 

  • Reilun kaupan -merkki, joka kertoo järjestelmän edellyttämien kehitysmaiden viljelijöiden oikeuksien toteutuneen tuotantoprosessissa
  • EU:n luomumerkki, joka kertoo että tuottaja on sitoutunut luomusertifiointijärjestelmään, eli ruoka on tuotettu EU:n luomuehtojen mukaisesti, luonnonmukaisin menetelmin ja tila on luomuvalvonnassa. Luomumerkkejä on myös muita, ja eri merkeillä tuotannon kriteerit vaihtelevat.
  • Hyvää Suomesta -merkki, joka kertoo että tuote on pääosin valmistettu suomalaisista raaka-aineista 
  • Sydänmerkki, joka kertoo että tuote on rasvan laadun ja määrän sekä suolan suhteen parempi valinta kuin muut samankaltaiset tuotteet.

Sitä, millaisissa oloissa tuotantoeläin on elänyt, on kuluttajan nykyisessä järjestelmässämme vaikeaa tietää. Eläinperäisiä tuotteita myydään lukuisilla eri kauppanimillä, jotka eivät välttämättä kerro mitään eläinten hyvinvoinnista. Esimerkiksi virikehäkkikanalan munia voidaan myydä nimellä “aidot maalaismunat”, vaikka virikehäkkikanalassa toteutuu ainoastaan lain vähimmäisvaatimus eläinten elinoloista. 

Yleensä merkin myöntäjä valvoo tuotantoprosessia, mutta valvontaprosessin tarkkuus vaihtelee merkeittäin. Tavallisesti tuotteen valmistajan on maksettava oikeudesta käyttää merkkiä tuotteessa. Siksi pientuottajien on joskus harkittava tarkkaan, haluaako hän hankkia oikeuden käyttää merkintää tuotteessaan, vaikka sen kriteerit sinänsä täyttyisivät. Toisaalta merkki voi toimia valmistajalle markkinointietuna. Mikään merkki ei viesti siitä, että tuotteen valmistusprosessi olisi täydellinen. Merkki kertoo ainoastaan sen, että merkin edellyttämät tietyt kriteerit ovat täyttyneet tuotteen valmistusprosessissa. 

Suomalaisessa maataloustuotannossa tuotannon kriteerit ovat kansainvälisesti vertailtuna verrattain tiukat ja siksi kotimaisuus on joissain asioissa tietynlainen laadun tae. Näistä esimerkkejä ovat torjunta-ainejäämät ruuassa, ruuan ihmisoikeusvaikutukset, sekä tietyiltä osin myös tuotantoeläinten hyvinvointi. Kuluttajan kannalta on ongelmallista, että näitä asioita ei voi tuotteita tai tuotepakkauksia tarkastelemalla tietää tai vertailla.

Marttojen sivulta voit lukea lisätietoja erilaisista pakkausmerkinnöistä:
https://www.martat.fi/marttakoulu/kodinhoito/merkit-apuna/

Hävikkiin menevän ruuan määrä maailmassa on valtava. Kuva: Taz / flickr.com

Ruokahävikki on turhaa jätettä, jonka synty olisi voitu välttää esimerkiksi ennakoimalla paremmin tai valmistamalla tai säilyttämällä ruoka toisin. Ruokahävikkiä syntyy ruokaketjun kaikissa vaiheissa, mutta kaikkein eniten kotitalouksissa. 

Suomalaisen ruokaketjussa tuotetusta ruuasta 10-15% eli noin 450 miljoonaa kiloa menee hukkaan. Ruokaketjun eri osuudet ovat seuraavat:

  • kotitaloudet 120-160 miljoonaa kiloa (Tämä tarkoittaa noin  20 – 25 kiloa henkilöä kohden vuosittain)
  • ravintolat, joukkoruokailu 75-85 miljoonaa kiloa
  • kauppa 65-75 miljoonaa kiloa
  • teollisuus 75-105 miljoonaa kiloa
  • alkutuotanto 50-60 miljoonaa kiloa

Kotitalouksien ruokahävikki johtuu useimmiten suunnittelemattomuudesta, arjen muutoksista sekä keittiötaitojen ja viitseliäisyyden puutteesta. Ruuantähteitä ei hyödynnetä ja parasta ennen -elintarvikkeita heitetään pois kuin ne olisivat viimeisen käyttöpäivän tuotteita. Kuluttajien toiveet ja vaatimukset heijastuvat myös teollisuuden, kaupan ja ravintoloiden hävikkiin. Osittain ongelma ratkeaisi kulutustapojen muutoksella, mikä on yksi ruokahävikin vastaisen työn tavoitteista.

Kuluttaja-lehden Hävikkiviikko-kampanjan sivuille on koottu seuraavat kymmenen vinkkiä kuluttajalle ruokahävikin vähentämiseen:

  1. Mieti jo ennakkoon, mitä vanhentuvia ruoka-aineita sinulla on kotona, ja suunnittele ostokset sen mukaan.
  2. Ota valokuva jääkaappisi sisällöstä ennen lähtöäsi ruokaostoksille. Näin näet kaupassa mitä tuotteita jääkaapissasi jo on, ja vältyt turhilta ostoksilta.
  3. Pakkauskoon valinnassa on oleellista se, että kaikki pakkauksessa oleva ruoka tulee käytettyä. Pakkausten ympäristövaikutukset ovat pienemmät kuin hukkaan menevän ruoan. Edullinen kilohinta ei merkitse säästöä, jos osa pakkauksesta jää lopulta käyttämättä.
  4. Muista, että parasta ennen -merkinnällä tarkoitetaan vähimmäissäilyvyysaikaa, johon saakka elintarvike ainakin säilyttää sille tyypilliset ominaisuudet. Viimeinen käyttöpäivä -merkintä sen sijaan on nimensä mukaisesti päivä, jolloin valmistaja on tarkoittanut tuotteen viimeistään käytettäväksi.
  5. Muista aistinvarainen arviointi. Katso ja nuuhki. Jos ruoka ei näytä tai tuoksu pilaantuneelta, eikä viimeinen käyttöpäivä ole mennyt, kokeile maistaa pieni pala. Uskalla luottaa aisteihisi!
  6. Jos ruokaa jäi pieni määrä, hyödynnä se osana seuraavan päivän ateriaa. Jos ruokaa jäi isompi satsi, pakasta se ja käytä myöhemmin.
  7. Kaikkein nopeimmin pilaantuvat tuoretuotteet kannattaa asetella jääkaapissa samalle hyllylle silmiesi korkeudelle, jotta ne eivät unohdu kaapin perukoille.
  8. Ota ruokaa lautasellesi nälän, älä tottumuksen mukaan.
  9. Pidä pää kylmänä kaupassa: Osta vain ne tuotteet, jotka tiedät ehtiväsi käyttää ennen niiden pilaantumista.
  10. Ruokaostoksille ei kannata mennä nälkäisenä, sillä nälkäisenä on helppo sortua tarpeettomiin heräteostoksiin.

Hävikkiviikon sivustolta löydät vinkkilistoja myös seuraavista teemoista:

  • Näin tunnistat päiväysmerkinnät
  • 12 vinkkiä, joiden avulla hyödyntää kaikki ruoka
  • 11 vinkkiä ruuan säilömiseen
  • 9 vinkkiä suunnitelmallisempiin ostoksiin
  • Tietoa peruselintarvikkeiden säilymisajoista
  • https://havikkiviikko.fi/tietoa-ruokahavikista/

Lähteet

Pikkunupun luomutila myy satoaan kesäisin Joensuun torilla. Kuva: Pinja Sipari

Suomessa ruoka on 1960-luvulta lähtien ostettu pääasiassa ruokakaupoista sen sijaan, että sitä olisi viljelty itse tai esimerkiksi ostettu suoraan lähimaatilalta. Kauppoihin ruoka tulee usein keskusliikkeiden kautta eri puolilta Suomea ja maailmaa. Keskusteluyhteys kuluttajan ja ruokaa tuottavan maanviljelijän väliltä on hävinnyt lähes kokonaan. Yhteys on tärkeä, koska se mm. parantaa tuotteiden jäljitettävyyttä ja kuluttajat ymmärtävät yhteyden kautta paremmin miten ruokaa tuotetaan ja mm. minkälaisia sosiaalisia ja ympäristövaikutuksia tuotannolla on.

Suuntaukselle on kuitenkin syntynyt vastaliike. Viime vuosina erilaiset vaihtoehtoiset tavat ostaa ruokaa ja jopa osallistua itse sen tuottamiseen ovat kasvattaneet suosiotaan myös Suomessa. Ruuan ostopaikalla on merkitystä myös uudenlaisten ruokajärjestelmien muodostumisessa. Vaihtoehtoisia tapoja hankkia ruokaa ovat esimerkiksi kumppanuusmaatalous, ruokapiirit, REKO-ringit, maatilapuodit ja maatilatorit. Seuraavassa näiden idea esitellään lyhyesti. 

Kumppanuusmaatalous, eli CSA-viljely (Community Supported Agriculture) maanviljelijän ja kuluttajien muodostama yhteisö, jossa viljelijä myy satonsa suoraan kuluttajille eikä tukuille ja kauppoihin. Mallissa viljelijä myy kuluttajille alkukeväästä eräänlaisia ruokaosakkuuksia, joista muodostuu maatilan vuosittainen budjetti. Osuuttaan vastaan jäsenet saavat kesän, syksyn ja talven mittaan viljelijän satoa niin pitkään kuin sitä riittää. Kumppanuusmaatalousmalleja on paljon erilaisia, mutta monissa niistä kuluttajilla on osuusmaksun lisäksi myös pieni talkoovelvoite maatilalla.

Kumppanuusmaatalouden hyvä puoli on se, että ruokaosuuskunnan jäsenenä on mahdollista vaikuttaa siihen, mitä pellolla kasvaa ja osallistua viljelyyn itsekin. Viljelijälle malli lisää turvallisuutta, kun markkinointiin ja myyntiin ei tarvitse erikseen panostaa, ja koko sadolle on valmiiksi ostaja. Kuluttajalle riskinä on se, että jos sato on huono, voi satokorin sisältö jäädä pieneksi. 

Suomessa kumppanuusmaataloushankkeita tai kumppanuusmaatiloja toimii kymmenkunta. Euroopassa jo yli miljoona ihmistä on tehnyt sopimuksen paikallisten viljelijöiden kanssa ja kumppanuusmaataloushankkeita on yli 6 000. Yhdysvalloissa kumppanuusmaatiloja on jo 12 000, ja siellä kumppanuusmaatalouden osuus maatalouden kokonaistuotoista on noin kymmenen prosenttia.

Ruokapiirin muodostaa ryhmä ihmisiä, jotka tilaavat yhdessä luomutuotteita tai muutoin eettisiä tuotteita suoraan maanviljelijöiltä tai jalostajilta välttäen ylimääräisiä välikäsiä ja jakavat niitä piirin jäsenille tilausten pohjalta esimerkiksi kerran kuukaudessa. Useimmiten ruokapiirien kautta saa paikallisten tuottajien perusraaka-aineita, kuten juureksia, vihanneksia, perunaa, jauhoja ja ryynejä sekä tukun kautta tilattuja pähkinöitä ja hedelmiä. Yleensä luomupiirit toimivat vapaaehtoisvoimin ja kulut katetaan pienillä tilaus- tai jäsenmaksuilla. Tällä hetkellä Suomessa toimii ainakin muutamia kymmeniä aktiivisia ruokapiirejä. Osa niistä on esimerkiksi korkeakoulujen opiskelijakuntien yhteydessä toimivia suurempia parinsadan henkilön ruokapiirejä ja tuttava- tai naapuriporukan ympärille syntyneitä 20–40 jäsenen luomupiirejä. 

REKO-ringit tuovat tuottajat ja kuluttajat yhteen Facebook-ryhmissä, jossa kyseisen ringin jäseniksi ilmoittautuneet tuottajat ilmoittavat saatavilla olevat tuotteet hintoineen ja kuluttajat voivat tehdä tilauksen kommentoimalla postausta. REKO-toreja järjestetään paikasta riippuen 1-4 kertaa kuukaudessa, usein esimerkiksi parkkipaikoilla, johon tuottajat kokoontuvat pariksi tunniksi kerrallaan. Kuluttajat hakevat tilaamansa ostokset toreilta suoraan jokaiselta tuottajalta, jolta hän on tuotteita tilannut. REKO-rinkien suosio on kasvanut viime vuosina räjähdysmäisesti. Rinkejä toimii eri puolilla Suomea lähes pari sataa ja asiakkaita on kymmeniä tuhansia. 

Maatilapuodit toimivat joidenkin maatilojen yhteydessä. Niistä voi ostaa tilan tuotteita ja joskus myös muita tuotteita. Maatilapuotien aukioloajat vaihtelevat: osa niistä on auki vain satokaudella tiettyinä kellonaikoina ja osa taas on “kylmäasemia”, jossa ei ole myyjää paikalla, vaan asiakas laskee itse ostostensa hinnan ja jättää sen kassalippaaseen.

Maatilatorit ovat etenkin amerikkalainen ilmiö (Farmer´s Market), jossa paikalliset tuottajat kokoontuvat torille myymään omia tuotteitaan. Suomessa ei yleensä ole varsinaisia maatilatoreja, vaan tavallisilla toreilla on mukana myös paikallisia ruuantuottajia myymässä omia tuotteitaan. Toreilla tilauksia ei tehdä etukäteen, vaan ostokset tehdään samaan tapaan kuin kaupassa. Torilla voit usein kuitenkin tavata tuottajan ja jutella hänen kanssaan, mikä ei kaupassa tavallisesti ole mahdollista. Monelle pieni- tai keskikokoiselle avomaan vihannestilalle torimyynti on tulonmuodostuksessa keskeisessä asemassa. 

Oletko sinä ostanut ruokaa jostain esitellyistä paikoista? Onko niitä paikkakunnallasi saatavilla? 

Koska kouluruokaa syödään Suomessa vuosittain valtavia määriä, kannattaa sen vastuullisuuteen yrittää vaikuttaa. Kuva: Silwertand / flickr.com

Suomi aloitti kaikkien oppilaiden maksuttomat ateriat ensimmäisenä maana maailmassa vuonna 1943. Maksuton kouluruoka tarjotaan nykyään Suomessa joka arkipäivä noin 900 000:lle koululaiselle ja opiskelijalle. 

Koulun tehtävänä on kasvattaa lapsista ja nuorista vastuullisia kansalaisia ja vastuullisuuden tulisi näkyä myös kouluruokailussa. Vastuullisessa kouluruokailussa myös kasviproteiinit tulevat tutuiksi ja samalla totutaan ajatukseen, että kasvisruoka ei ole erityisruokavalio, vaan aivan tavallista ruokaa ja normaali osa vastuullista ruokailua. Samalla kannustetaan julkisen ruokailun tarjoajia kehittämään herkullisia ja ravitsemuksellisesti täysipainoisia kasvisruokia.

Kouluruokailut on kirjoitettu osaksi valtakunnallista opetussuunnitelmaa, jonka mukaan kouluruokailun tehtävänä on oppilaiden terveen kasvun ja kehityksen, opiskelukyvyn sekä ruokaosaamisen tukeminen. Kouluruokailun järjestämisessä otetaan huomioon ruokailun terveydellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen merkitys. Ruokailuhetkillä on tärkeä virkistystehtävä ja niillä edistetään kestävää elämäntapaa, kulttuurista osaamista sekä ruoka- ja tapakasvatuksen tavoitteita. Oppilaita kannustetaan osallistumaan kouluruokailun ja etenkin ruokailuhetkien suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin. 

Opetussuunnitelmien ohella kouluruokailujen suunnittelua ohjaa Valtion ravitsemusneuvottelukunnan kouluruokailusuositus. Sen mukaan kouluruokailussa keskeistä on oppilaiden osallisuuden vahvistaminen, terveyttä ja kestävää kehitystä edistävien lounaiden ja välipalojen tarjoaminen sekä koko ruokailuympäristön huomioiminen ja tapakulttuurin edistäminen. Tavoitteena on oppilaiden ruokaosaamisen karttuminen ja ruokatajun kehittyminen. Kouluruokailu on monialainen oppimiskokonaisuus, jolla on luonteva yhteys useisiin oppiaineisiin. 

Ideoita oppilaiden osallistumisesta kouluruokailujen suunnittelemiseen ja osallisuuden vahvistamiseen löydät esimerkiksi Ruokatieto Yhdistyksen kouluruoka-agentti toiminnasta, Enemmän KASVIKSIA -vaikuttamisprojektimallista tai kouluruokasuosituksen listasta (s.43).

Kestävän elämäntavan mukainen kouluruokailu nousee siis merkittävään rooliin niin opetussuunnitelmissa kuin kouluruokasuosituksessakin. Suomen Ilmastopaneeli tarjoaa yhden käytännön vinkin ohjeiden toteuttamiseen. Se suosittelee, että kouluissa tulisi tarjota kasvisruokaa joka päivä kaikille halukkaille ja vähintään kahdella aterialla viikossa kaikki söisivät kasvisruokaa. Lisäksi tulisi kiinnittää erityishuomiota kasvisruokaa koskeviin ennakkoluuloihin.

Isossa joukossa on paljon voimaa ja siksi pienelläkin lihan kulutuksen vähentämisellä kouluruokailussa on suuri vaikutus ympäristölle. WWF Suomi on laskenut, että jos jokaisessa Suomen koulussa olisi viikossa yksi kasvisruokapäivä lisää, säästyisi yli 2 000 000 eläimen henki. Tällä olisi myös merkittäviä ympäristövaikutuksia niin maan- ja vedenkäyttöön kuin ilmastopäästöihinkin.

Lähteet

Järjestöjen toimintaan tutustuminen voi olla yksi osa ruokaan liittyvien vaikuttamistaitojen opettelua. Kuvassa Oikeutta eläimille -järjestön mielenilmaus. 
Kuva: Juho Kerola / Oikeutta eläimille

Ruokakansalainen on on aidosti kiinnostunut ruuan laadun eri ulottuvuuksista – paitsi terveellisyydestä ja turvallisuudesta, myös jokaisen ihmisen oikeudesta ruokaan, ruuan eettisyydestä, reiluudesta, ympäristövaikutuksista ja kulttuurisuudesta. Lisäksi hän pyrkii aktiivisesti vaikuttamaan kestävän ruokajärjestelmän puolesta. 

Omien kulutustottumusten muuttaminen vastuullisemmiksi on hyvä ensimmäinen askel kohti aktiivista ruokakansalaisuutta. Tällä muutoksella voit kuitenkin vaikuttaa vain yhden ihmisen kulutuspäätösten verran. Positiivinen kädenjälkesi maailmassa kuitenkin kasvaa, kun pyrit tavalla tai toisella muuttamaan myös muiden ihmisten kulutuspäätöksiin. Seuraavassa on esitelty joitakin ideoita ruokavaikuttamiseen:

Anna palautetta valmistajalle, kauppaan ja ravintolaan

Ruokajärjestelmän eri toimijoilla on paljon vaikutusta siihen, millaista ruokaa kaupoissa ja ravintoloissa myydään. Suomalaiset ovat kuitenkin usein melko ujoja antamaan palautetta ja pyytämään muutoksia tuotteisiin ja palveluihin, vaikka kehitysehdotuksia olisi mielessä useinkin. Palautteen antaminen ei tarkoita ylimielistä kettuilua. Ystävälliseen sävyyn tehdyt kehitysehdotukset ovat paljon parempi vaikuttamistapa. Palautetta voi antaa suoraan työntekijälle, valmiiden palautelomakkeiden kautta tai lähettämällä sähköpostia vaikkapa yhtiön johtajalle. Usein yritykset arvostavat rakentavaa palautetta ja koska saavat sitä sen verran vähän, laskevat yhden palautteen antajan edustavan jopa useiden satojen ihmisten mielipidettä. Mielipiteelläsi on siis todellakin merkitystä!

Valitse ruokakauppa, ravintola tai ruuan valmistaja, jonka tuotteita tai palveluita käytät usein ja mieti jokin kehitysehdotus tai ongelmakohta. Muotoile ehdotuksesi ystävälliseksi viestiksi ja lähetä se sopivalle vastaanottajalle (google auttaa yhteystiedon löytymisessä). Toivoisitko valikoimaan lisää kasvisvaihtoehtoja tai jonkin aivan tietyn tuotteen? Haluaisitko löytää kaupasta vastuullisen lähituottajan tuotteita? Voisivatko vastuulliset tuotteet olla paremmin esillä kaupassa tai ravintolan ruokalistalla? Pistä palaute menemään ja odota, milloin alkaa tapahtua!

Ole yhteydessä päättäjiin

Poliittisilla päättäjillä on yllättävän paljon valtaa siihen mitä syömme. Paikallispolitiikassa tehdään päätöksiä mm. siitä, millaista ruokaa syödään kunnan joukkoruokailuissa: kouluissa, päiväkodeissa, vanhustenpalveluissa ja sairaaloissa. Valtakunnanpolitiikassa taas tehdään koko maata koskevia päätöksiä esimerkiksi siitä millaista tuotantoa tuetaan. Samoin kuin yritykset, myös poliitikot arvostavat rakentavaa palautetta ja koska saavat sitä sen verran vähän, he laskevat yhden palautteen antajan edustavan jopa useiden satojen ihmisten mielipidettä. Mielipiteelläsi on siis todellakin merkitystä!

Mieti jokin ruokaan liittyvä kehitysehdotus tai ongelmakohta ja valitse kansanedustaja tai kunnanvaltuutettu, jonka toimialaan ehdotuksesi kuuluu ja jolle haluaisit asiasi esittää. Muotoile ehdotuksesi ystävälliseksi viestiksi ja lähetä se sopivalle vastaanottajalle (google auttaa yhteystiedon löytymisessä) sähköpostilla, sosiaalisessa mediassa tai vaikka postikorttina.

Kirjoita mielipidekirjoitus

Sanomalehdessä julkaistava mielipidekirjoitus on yllättävän tehokas keskustelunherättäjä. Hyvä mielipidekirjoitus koostuu nasevasta otsikosta, aiheen tiiviistä esittelystä, kirjoittajan aiheeseen liittyvän mielipiteen esittelystä sekä mielipiteen vakuuttavista perusteluista ja aiheeseen liittyvistä kehitysehdotuksista, eli kirjoittajan näkemyksestä siitä, mitä asialle pitäisi tehdä. Mitä isommalle yleisölle kirjoitus julkaistaan, sitä suurempi vaikutus sillä voi olla. Harjoittelun voi kuitenkin hyvin aloittaa pienelläkin levikillä. Mielipidekirjoituksen voi julkaista myös esimerkiksi koulun blogissa.

Tässä yksi hyvä esimerkki kouluruokaan liittyvästä mielipidekirjoituksesta:
https://vallilalainenvirtanen.blogspot.com/2019/05/rehtorin-ja-adan-mielipidekirjoitus.html

Vaikuta kouluruokaan

WWF Suomi on laskenut, että jos jokaisessa Suomen koulussa olisi viikossa yksi kasvisruokapäivä lisää, säästyisi yli 2 000 000 eläimen henki. Tällä olisi myös merkittäviä ympäristövaikutuksia niin maan- ja vedenkäyttöön kuin ilmastopäästöihinkin. Sillä, millaista kouluruokaa sinunkin koulussasi tarjotaan, on siis isoja vaikutuksia. 

Kouluruokailuun vaikuttamisella voidaan tarkoittaa joko sitä, millaista ruokaa koulussa tarjoillaan tai miten se tehdään. Selvitysten mukaan ruuan tarjoilutavoilla on isoja vaikutuksia siihen, mitä ihmiset syövät. Jos esimerkiksi linjaston alkupäässä on tarjolla kasvisruokaa, on melko todennäköistä että kasvisruuan menekki kasvaa. Eräs tärkeä teema on se, mitä tehdään päivän ylijäämä ruuille. Esimerkiksi Jyväskylän kouluissa hieno toimintatapa, jossa koulun naapuruston asukkailla on mahdollista nauttia kouluruoka-ateria edulliseen hintaan niinä päivinä, kun ruokaa on jäänyt yli.

Kouluruuan kehittämisestä vastuullisempaan suuntaan on tehty monenlaisia projekteja ja projektimalleja, joista voitte ottaa oman vaikuttamisprojektinne suunnitteluun!

1.Kasvisruuan lisääminen kouluruokailuissa:

2. Kotimaisia kasviproteiineja kouluruokaan (Ravintolapalvelut koulutuskeskus Salpauksessa): https://www.salpaus.fi/palvelut/ravintolat-ja-kahvilat/ravintolapalvelut-salpauksessa/?fbclid=IwAR0PoyT92lDBsFvO40parH5wLbGL__mqH-eEF-NsYPTQrR9gOWGqaDDKkvI

3. Kouluruuan hiilijalanjäljen puolittaminen (Kouluruoka 2030 -idea / Kokeilunpaikka): https://www.kokeilunpaikka.fi/fi/experiment/961/ 

4. Kouluruokaraati osallistuu ruokien valitsemiseen (Kouluruokaraadeissa osallistetaan oppilaita hiilineutraali Turku 2029 -tavoitteeseen / SYKE): https://www.syke.fi/fi-FI/Ajankohtaista/Tiedotteet/Kouluruokaraadeissa_osallistetaan_oppila(49978)?fbclid=IwAR2aC9Z9P2TWWfjxrMFfRFzgyzI00ndZUyknbP6624-nazWpDNSWYGVTHDM

5. Hävikkiruuan hyötykäyttöä:

Tee vastamainos

Vastamainokset ovat mainoksilta näyttävää yhteiskunnallista viestintää, mainosparodioita. Huumorin avulla, mainosten kieltä käyttämällä vastamainoksissa voidaan kommentoida kulutusyhteiskunnan ongelmia, kuten tuotannon ympäristöhaittoja, eettisiä ongelmia tai ihmisoikeusloukkauksia. Samalla vastamainos on kuuluva ja näkyvä puheenvuoro yksisuuntaisen mainostulvan keskellä. Ruokaa mainostetaan paljon ja vastamainokset ovat tehokas tapa osallistua ruoka-aiheiseen kulutuskeskusteluun, kun teokset julkaistaan somessa tai koulun tai vaikkapa paikallisen kirjaston seinillä näyttelynä.

Ohjeet ja valmiit materiaalit ruoka-aiheisen vastamainostyöpajan pitämiseen löydät täältä kohdasta “Opettajan opas ruoka-aiheisen vastamainostyöpajan ohjaamiseen”: https://peda.net/yhdistykset/bmol-ry/oppimateriaalit/il/global-luonnos

Vastamainokset ovat hyvä tapa ruokamainonnan kriittiseen kommentointiin. Kuvan vastamainokset on tehnyt Häiriköt-päämaja.

Järjestä taidenäyttely vastuullisesta ruuasta

Taiteen avulla voidaan herättää katsojissa paljon ajatuksia, oli näyttelyssä mukana sitten valokuvia, vastamainoksia, meemejä, maalauksia, sarjakuvia, installaatiota, tai muita taideteoksia tai journalistisia ulostuloja. Valitkaa toteutustapa tai -tavat ja ottakaa kantaa kestävän ruuantuotannon ja -kulutuksiin näyttelyn avulla. Näyttelyn voi järjestää esimerkiksi koulun ruokalassa tai aulassa, tai paikallisessa kirjastossa tai galleriassa.

Järjestä pienemmille oppilaille oppitunti vastuullisesta ruuasta

Koulun isommat oppilaat ovat pienten oppilaiden parhaita esikuvia. Suunnitelkaa opetustuokio vastuullisen ruuan teemoista pienemmille oppilaille ja menkää pitämään se. Hyvä opetustuokio sisältää jonkin verran luennointia ja ainakin yhden ohjatun tehtävän, jonka pienet oppilaat voivat tehdä oppiakseen aiheesta lisää tekemisen kautta.

Someta ja juttele

Tutut ihmiset ja heidän mielipiteensä ja esimerkkinsä vaikuttavat omiin ajatuksiimme ja kulutusvalintoihimme kaikista eniten. Siksi myös sinun mielipiteesi ja kulutusvalintasi vaikuttavat oman tuttavapiirisi ajatusmaailmaan ja käytökseen. Tee siis omat ajatuksesi ja toimesi näkyväksi somessa! Jaa kuvia vastuullisista tuotteista joista pidät ja kerro miksi pidät niistä. Jaa hyviä reseptejä. Tee meemejä ja jaa niitä. Jaa videoita ja linkkejä kiinnostavista vastuulliseen ruokaan liittyvistä aiheista ja kerro miksi ne ovat mielestäsi tärkeitä. Samoista aiheista kannattaa keskustella kavereiden kanssa, perheessäsi ja harrastusporukassa myös kasvotusten.

Monenlaiset tahot voivat tehdä monenlaista vaikuttamista. Kuvassa maataloustuottajat ovat osoittamassa mieltään Senaatintorilla Helsingissä. Kuva: Pinja Sipari

Murretaan ruokaan liittyviä myyttejä

Eläintuotanto on eräs julkisessa keskustelussa tiiviisti esillä oleva aihe. Kuva: Janne Salo.

Ruokakeskustelu on täynnä syvään juurtuneita myyttejä. Tässä näistä myyteistä murretaan seitsemän keskeistä, oppaan teon myötä kohdattua myyttiä.

1. Pakkaukset muodostavat merkittävän osan ruuan ympäristövaikutuksista.
-> Pakkauksista voi aiheutua jäteongelma, ellei niitä käsitellä oikein. Pakkausten osuus esimerkiksi ruuan elinkaaren aikaisista ilmastovaikutuksista on kuitenkin vain muutamia prosentteja, kun alkutuotannon osuus on n. 60 %. Keskeisintä ruuan ympäristövaikutusten kannalta on se mitä ostoskoriisi laitat (lihaa vai kasviksia?) ja se että ruoka ei päädy hävikiksi.

2. Lähiruoka on ilmastoystävällistä.
->Kuljetusten osuus ruuan elinkaaren aikaisista ilmastovaikutuksista on n. 5 %, vaikka ruoka tulisi kaukaakin. Siksi ruuan ilmastovaikutusten kannalta ruuan tuotantopaikalla ei ole juuri merkitystä. Tuotantopaikan perusteella ei myöskään voida päätellä sitä, kuinka paljon päästöjä on syntynyt. Ilmastovaikutusten kannalta merkittävää on se, kuinka paljon päästöjä syntyy ruokaa tuotettaessa (esim. kasvisten ilmastokuorma on pienempi kuin lihan). Ilmastoystävällisyys ei siis ole peruste lähiruuan valinnalle, mutta valintaa tukee mm. se, että ruuan alkuperä on helpommin selvitettävissä, se työllistää kotiseudullasi ja tukee tuotannon omavaraisuutta.

3. Geenimuunneltu ruoka on vaarallista
-> Geenimuunnellun ruuan syöminen ei aiheuta vaaraa ihmisten tai eläinten terveydelle. Geenimuuntelu ei ole ongelmatonta, mutta siihen liittyvässä keskustelussa sekoitetaan usein aiheettomasti intensiivisen kaupallisen tuotannon ja suuryritysten toiminnan kritiikki, sekä itse teknologian kritiikki. Osallistuessasi gm-keskusteluun, suhtaudu kuulemaasi erityisellä kriittisyydellä ja pyri hahmottamaan puheenaiheet  osana laajempaa maataloustuotantoon liittyvää keskustelua. Tehotuotantoon liittyy aina ongelmia, kuten yksipuoliset viljelymenetelmät ja liian suuret torjunta-aineiden käyttömäärät. Ne eivät ole ainoastaan geenimuuntelun ongelmia.

4. Luomu on viherpiiperrystä
-> Maaperän, vesistöjen ja luonnon monimuotoisuuden kannalta, sekä eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta luonnonmukainen, eli luomutuotanto on tutkitusti parempi vaihtoehto kuin tavanomaisesti tuotettu ruoka. Sen sijaan ilmastovaikutuksiltaan luomu ei nykytutkimuksen mukaan yleensä ole tavanomaista tuotantoa parempi (muttei myöskään pahempi). Luomuruualla ei myöskään ole todettu olevan erityisiä terveysvaikutuksia.

Luomuinstituutti jakaa tutkittua tietoa luomusta, mm. yleistajuisia yhteenvetoja luomuun liittyvistä ajankohtaisista tutkimuksista: www.luomuinstituutti.fi

Pro Luomun sivustolta löydät perustietoa luomuasioista https://proluomu.fi/mita-on-luomu/

5. Soija on pahis
-> Soijaa pidetään virheellisesti ympäristölle ja jopa terveydelle haitallisena ravintona. On totta että soijantuotanto aiheuttaa etenkin Etelä-Amerikassa laajoja ympäristöongelmia, mm. sademetsien hakkuita soijaviljelmien tieltä. Viljelypinta-alojen jatkuvasta kasvusta aiheutuvat ongelmat ovat kuitenkin pääasiassa eläinten syömän soijan seurausta. Soija on lihantuotannon kannalta tärkeä öljykasvi ja tällä hetkellä reilusti yli 90% maailmassa tuotetusta soijasta käytetäänkin tuotantoeläinten rehuna. Mitä enemmän tuotetaan lihaa ja kananmunia, sitä enemmän tarvitaan soijaa. Ihmisten ravintona soija on ympäristöystävällinen, terveellinen ja proteiinipitoinen kasvi ja se sisältää myös monia muita hyviä ravintoaineita.

6. Suomalainen lehmä on ilmastoviisas
-> Suomalaisessa ruokakeskustelussa elää sitkeänä tiettyjen tahojen ruokkima väite, jonka mukaan suomalainen lehmä on ilmastoviisas. Väite ei pidä paikkaansa vaikka onkin niin, että suomalainen naudanliha on ilmastoystävällisempi valinta kuin esimerkiksi brasilialainen nauta. On kuitenkin selvää, että ympäristöystävällisimmätkin eläintuotannon muodot häviävät ympäristövaikutuksiltaan valtaosalle kasvintuotannosta – naudanlihan ollessa kyseessä, jopa reilusti. Suomalaisen karjatalouden on mahdollista olla tietyiltä osin hyvinkin ympäristöystävällistä, mutta tämä vaatii isoja muutoksia nykyisissä tuotantotavoissa. Vaikka lihantuotannosta tehtäisiin kestävämpää, koko ruokajärjestelmän tasolla eläintuotannon osuutta on joka tapauksessa pienennettävä.

7. Maataloustuet tulisi poistaa
Maataloutta tuetaan kaikissa EU-maissa ja jollakin tavalla lähes kaikissa maailman maissa. Nykymuotoiseen maataloustukijärjestelmään sisältyy tiettyjä ongelmia. Sen arvellaan johtaneen siihen, että tuet ohjaavat mm. maatalouskoneiden ja laitteiden hinnoittelua ylöspäin samalla kun maatalouden tuotteita ostava teollisuus ja kauppa laskevat hintojaan. Tuet nostavat myös peltojen vuokria ja kauppahintoja. Järjestelmä ei siis kohdenna tukia viljelijöiden kannalta parhaalla tavalla, eikä myöskään ohjaa ympäristön kannalta riittävän kestävään tuotantoon. Siksi joidenkin mielestä koko maataloustukijärjestelmä tulisi kokonaan lakkauttaa. 

Useimmat alan asiantuntijat pitävät ajatusta epärealistisena. Tukien vähentäminen tai poistaminen johtaisi valtaviin muutoksiin ruokajärjestelmässämme jos 1) ne poistettaisiin Suomesta ilman että niitä poistettaisiin samanaikaisesti muista maista ja 2) jos tuottajahinnat eivät vastaisi nykyistä paremmin tuotantokustannuksia. Vain harva tila pystyisi jatkamaan tuotantoa ilman tukia. Tämä vaikuttaisi myös elintarviketeollisuuden kokoon ja vähentäisi työpaikkoja siellä, kun entistä suurempi osa ruuasta tuotaisiin Suomeen valmiina tuotteina.

Lähteet:

Vinkkilista kotitalousopettajalle

Ruuasta on olemassa valtavasti tahojen tuottamaa tietoa. Kuva: Pinja Sipari

Ruoka on kotitalousopettajille jokapäiväinen aihe opetuksessa ja moni kotitalousopettaja on varmasti tottunut käsittelemään myös vastuullisen ruuan teemoja eri kanteilta. Seuraavaan muistilistaan on koottu vinkkejä vastuulliseen ruokailuun liittyen. Uusia toimintatapoja ei kannata ottaa käyttöön isoa määrää kerrallaan, valitse listasta siis ensin jo käytössä olevia ja sitten helpoimmilta tuntivia asioita. Vilkaise listaa pari kertaa lukukaudessa ja toista.

  • Faktat kuntoon. Vastuullisen ruuan teemoista on olemassa valtavasti tietoa, jota kotitalousopettajan on hyvä kerryttää taustatiedoksi itselleen ja oppilaille. Kaikki Open ruoka-oppaan eri oppiaineiden teemat liittyvät tavalla tai toisella kotitalousopetukseen. Ota tavoitteeksi lukea yhden oppiaineen tekstit kuukaudessa ja nappaa talteen sinua eniten kiinnostavat tiedot ja harjoitukset.
  • Tehkää yhteistyötä. Opas tarjoaa mainioita kosketuspintoja kotitalouden ja monien muiden oppiaineiden yhteisopetukseen. Vinkkaa oppaasta kivalle kollegalle ja miettikää, mitä asioita voisitte opettaa yhdessä.
  • Opettele itse valmistamaan herkullista vegaanista ruokaa ja leivonnaisia. Kukaan ei halua syödä pahaa ruokaa. Kun opettaja itse osaa valmistaa hyviä vegaaniherkkuja, saa hän todennäköisemmin myös oppilaat innostumaan aiheesta. Kasvisruoka ei ole erityisruokavalio ja vegaaniruokakin tulee tulevaisuudessa olemaan normaali osa jokaisen ihmisen ruokavaliota ainakin silloin tällöin. (Huom! Tarkoituksena ei ole, että kaikista tulisi vegaaneja, vaan vain se, että kaikki syövät vegaaniruokaa toisinaan)
  • Tarkista, että kotitaloustunnilla valmistetaan ruokaa, joka on tasapainossa vastuulliseen ruokaan liittyvien faktojen kanssa. Mikä on kokkaustunneilla eläinperäisten ruoka-aineiden ja ruokien suhde täysin tai pääosin kasviperäisiin ruoka-aineisiin ja ruokiin? Pitäisikö tehdä muutoksia?
  • Hiokaa hävikkiruuan torjuntataidot huippuunsa. Opetelkaa pakkausmerkinnät ja napatkaa hihaan muutamien perusraaka-aineiden pelastusreseptejä, jos raaka-aineet ovat pian pilaantumassa.
  • Opetelkaa mainoskriittisyyttä. Ruokaa mainostetaan paljon ja siksi on tärkeää, että osaamme tulkita mainosten viestejä ja niiden alle piiloon jääviä ruokafaktoja. Vastamainosten tarkastelu ja tekeminen on yksi erinomainen metodi aiheen harjoitteluun.
  • Käykää rohkeasti arvokeskusteluja. Ruoka on nykyään tärkeä osa identiteettiämme ja vastuulliseen ruokaan liittyvät keskustelut saattavat helposti muuttua tulen polttaviksi. Se ei haittaa, vaikka keskustelujen moderointi voikin tuntua opettajasta haastavalta. Etsikää tietoa yhdessä ja pohtikaa asioita monelta kantilta. Säilyttäkää maltti ja pyrkikää dialogiin.
  • Miettikää koulupuutarhatoiminnan mahdollisuutta. Itse kasvatetuissa vihanneksissa on ihan erityisen hyvä maku ja itse kasvattamalla ruuantuotannosta voi saada omakohtaisen kuvan. Vaikka puutarha on erinomaisen hyvä ja toimiva oppimisympäristö, vaatii se oman panostuksensa, jotta kotitaloustunneille voidaan saada sieltä mukava lisä käytettävien tuotteiden valikoimaan. Ekstrapanostus voi olla sen arvoista!

Tehtäviä

1. Sanaselityksiä kestävästä ruuasta
Versio a) Jaa luokka ryhmiin. Jokaisesta ryhmästä tulee vuoron perään yksi selittämään jotakin valituista sanoista. Sanan tietää ennalta vain selittäjä itse. Ryhmät yrittävät arvata, mikä sana on kyseessä. Kun sana on arvattu, ryhmältä kysytään vielä, mitä sanalla tarkoitetaan (mikäli tämä on tarpeen). Sanoja voidaan selittää monta tai vain muutamia, kuitenkin vähintään yksi selitys per ryhmä. Valmiit sanaselityskortit voit tulostaa WWF:n ympäristökasvatuksen materiaalipankista: Sanaselityskortit https://wwf.fi/mediabank/7801.pdf .

Versio b) Vastuulliseen ruuantuotantoon ja kulutukseen liittyy monenlaista käsitteistöä. Termistöön voi tutustua sanastokorttien avulla tehtävällä harjoitukselle. Voit tulostaa sanastokortit täältä ja tehtävässä tarvittavat kuvakortit täältä. Jokaiselle osallistujalle jaetaan yksi kortti.

  • Etsi itsellesi pari, jonka kortissa on selitys käsitteellesi tai käsite selityksellesi
  • Valitkaa sitten kuvakorteista käsitettänne ja sen selitystä hyvin kuvaava kuva
  • Lopuksi käsitteet luetaan ääneen ja valitut kuvituskuvat esitellään muille

2. Totta vai tarua eläinten hyvinvoinnista -visa
Näkeekö eläimen hyvinvoinnin päällepäin? Voiko sen maistaa tai haistaa? Pohdi, mitä mieltä olet aiheeseen liittyvistä, valikoiduista väittämistä. Tsekkaa sen jälkeen, miten eläinten hyvinvoinnin tutkija niihin vastaisi. Nettivisan on toteuttanut Eläinten hyvinvoinkeskus: https://www.elaintieto.fi/totta-vai-tarua/

3. Suunnitusopas supermarkettiin -visa
Katsokaa Suunnistusopas supermarkettiin -video (kesto 5 min.) ja tehkää siihen liittyvä Kahoot-visa.
Video: https://www.youtube.com/watch?v=YNlae2goWr8
Kahoot: https://create.kahoot.it/share/eb071c07-08b4-435d-9c95-ed5f29ed3f51

4. Vaikuta kouluruokaan -projekti
Projektin tarkoituksena on lisätä kasvisruuan määrää ja saatavuutta kouluruokailussa. Tarkka tavoite kannattaa määritellä koulun tämän hetkisen tilanteen mukaan askelta kunnianhimoisemmaksi. Tavoitteeseen pyritään selvittämällä minkälaista kasvisruokaa oppilaat haluaisivat koulussa syödä ja vakuuttamalla päättävät henkilöt asiasta avoimen keskustelun avulla. Jos tämä ei riitä, ryhdytään tekemään poliittista vaikuttamista. Valmiit askelmerkit ja materiaalit projektin toteuttamiseen löydät täältä: https://openilmasto-opas.fi/enemman-kasvisruokaa/

5. Tee koulustasi reilu -toimintaohjeet
Koulut voivat muuttaa maailmaa. Reilun kaupan koulussa tarjotaan reiluja tuotteita oppilaille ja henkilökunnalla, ja nostetaan opetuksessa esille eettisen kuluttamisen kysymyksiä. Lähde mukaan reiluttamaan kouluasi! Toimintaohjeita löydät Reilun kaupan sivuilta: https://reilukauppa.fi/osallistu/tee-koulustasi-reilu/ 

6. Ateriainnovaatiot -pohdintatehtävä
Tutustukaa Häiriköt-päämajan Ateriainnovaatiot -parodiasivustoon (http://ateriainnovaatiot.fi/ ). Miettikää sivuston vastamainosten avulla sitä, miksi pidämme tiettyjen eläimien syömistä ihan tavallisena, samalla kun jopa vastustamme toisten eläinten syömistä.

7. Vastamainostyöpaja
Ruokaa mainostetaan paljon ja siksi on tärkeää, että osaamme tulkita mainosten viestejä ja niiden alle piiloon jääviä ruokafaktoja. Vastamainosten tarkastelu ja tekeminen on yksi erinomainen metodi aiheen harjoitteluun. Valmiit materiaalit ja askelmerkit ruoka-aiheisen vastamainostyöpajan vetämiseen löydät täältä (kohta 6): https://openruokaopas.fi/ruoka-mediassa-opekoulutuksen-antia/

(Ohjeen nopeampaan vastamainosharjoitukseen löydät kohdasta 25).

8. Perusta koulupuutarha -projekti
Koulujen pienimuotoisenkin puutarhatoiminnan avulla voidaan konkretisoida vaativiakin kestävään ruuantuotantoon liittyviä prosesseja ja tehdä niitä ymmärrettäväksi. Viherlannosta kylväessä, kompostia kääntäessä, typpinystyröitä tarkastellessa ja valmistaessa itse kasvatettua satoa ateriaksi mm. luonnon monimuotoisuuden hyödyt, pölyttäjähyönteisten tarpeellisuus, biologisen typensidonnan mekanismit ja hajottajaeliöiden merkitys luonnon kiertokulussa nousevat keskusteluun luontevasti. Vaikka puutarha on erinomaisen hyvä ja toimiva oppimisympäristö, vaatii se oman panostuksensa. Ekstrapanostus voi kuitenkin olla sen arvoista! s

Erilaisia koulupuutarhamalleja ja konkreettisia ohjeita puutarhan perustamiseen löydät https://puutarhakasvatus.fi/ -sivustolta. Vinkkejä ympäristökysymysten opiskeluun puutarhassa löydät https://puutarhakasvatus.fi/ymppi/ -sivustolta.

9. Eläydy kanalan oloihin -harjoitus
Kokeilkaa eri kanaloiden eroa kanan kannalta teipillä ja ilmapalloilla! Mitatkaa ja merkitkää maalarinteipillä tai nauhalla lattiaan 1m² kokoinen alue. Broilerikanalassa tällä alueella elää enintään 22 – 25 kanaa, virikehäkkikanalassa 13, lattiakanalassa 9 ja luomukanalassa 5 kanaa. Sen kokoisessa tilassa kanat elävät suurkanaloissa. Ilmapallo on kana. Voitte laittaa ilmapallon tai palloja ”kanalaan” malliksi siitä, kuinka paljon tilaa yhdellä kanalla on erilaisissa kanaloissa. Ilmapallojen sijaan voi käyttää myös A4-papereita.

Laajemman version hajoituksesta löydät SEY:n ja Animalia yhteisestä Erityisiä eläimiä – leikkejä ja tehtäviä eläinsuhteen pohtimiseen -materiaalista (Rakennetaan kanaloita tai maatila): https://www.sey.fi/images/Julkaisut/erityisia_elaimia_leikkiopas.pdf

10. Kana nimeltä Ross -pohdintatehtävä
Tutustukaa Yleisradion tuottamaan Kana nimeltä Ross -sivustoon ( beta.yle.fi/ross508/ ). Vertailkaa, miten broileri eroaa kanasta.

11. Liha- ja kalaoppaat käyttöön! -harjoitus
WWF on tuottanut Lihaoppaan ja Kalaoppaan, joiden avulla voit vertailla ruokavalintojesi vaikutuksia. Tutustukaa oppaisiin ja miettikää, mitkä kala- ja muut proteiinivalinnat ovat kestävimpiä, mitkä vähiten kestäviä. Miten oppaiden tieto suhteutuu omiin kulutustottumuksiisi? https://wwf.fi/lihaopas/ , https://wwf.fi/kalaopas/

12. Millaisia vaikutuksia ruuantuotannolla on meitä ympäröivään maailmaan?
Tutustukaa suklaasta, maissista ja lihasta kertoviin infografiikoihin (esim. 1 infografiikka/pienryhmä) ja pohtikaa niiden avulla millaisia vaikutuksia ruuan tuotannolla ja kulutuksella on meitä ympäröivään maailmaan. Kootkaa mahdollisimman pitkä lista asioita. Voit tulostaa infografiikat tästä.

13. Porinaryhmät hyvästä ja vastuullisesta ruuasta
Oppilaat nousevat ylös pulpetista ja kuljeskelevat luokassa vapaasti. Kun ohjaaja sanoo hep, he muodostavat kolmen hengen ryhmän. Kun ryhmä on muodostettu, ohjaaja sanoo aiheen, josta keskustellaan hetki (esim. 3 min./kysymys). Ohjaajan kehotuksesta oppilaat lähtevät taas kulkemaan luokassa, kunnes ohjaaja sanoo uudestaan hep, muodostetaan uusi ryhmä ja saadaan uusi keskustelunaihe. Sopivia kysymyksiä: 1) Mitä kaikkea ihminen tarvitsee voidakseen hyvin? 2) Millainen ruoka on hyvää? 3) Millä perusteella ruoka valitaan perheeni pöytään? 4) Mitkä asiat minua mietityttävät ruuassa? 5) Mistä asioista koostuu vastuullinen ruoka?

14. Kuiskausten kuja vastuullisesta ruuasta

Tarvikkeet: Oppilaiden lukumäärän mukainen määrä lappuja ja kynät, pitkänomainen tila esim. käytävä 

Oppilaat jaetaan kahteen yhtä pitkään riviin. Jokainen saa miettiä yhden ruokaan liittyvän myönteisen kehotuksen, esimerkiksi ”syö lautanen tyhjäksi”, ”kuusi kourallista kasviksia”, ”porkkana on hyvää”, “valitse vastuullista” tai ”tutki jääkaappi”. Valmiit kehotukset voi myös jakaa oppilaille lapuilla tai kuiskaamalla. 

Kuja toimii siten, että yksi kerrallaan sen rivien päistä lähtee joku kulkemaan kujan läpi. Kulkijan osuessa kohdalle kukin osallistuja kuiskaa tämän korvaan oman lauseensa. Kujan läpi kuljettua mennään oman rivin jatkoksi seisomaan. Kuja pyörii kunnes kaikki ovat kulkeneet sen läpi. Purettaessa keskustellaan siitä, miltä viesti tuntui. 

15. Hampurilaisen ja spagetin maaottelu
Merkitse lattiaan kaksi aluetta: noin 4 m² ja noin 0,5 m². Isompi alue on hampurilaisen ja pienempi kasvispastan tuottamiseen tarvittava maa-ala. Pyydä oppilaita kokeilemaan, mahtuvatko kaikki hampurilaisen tuottamiseen tarvittavan maa-alan alueelle. Entä kuinka monta oppilasta mahtuu kasvispastan tarvitseman maa-alan alueelle? Kokeilun jälkeen keskustelkaa siitä, mistä ero mahtaa johtua.Huomio! Kasvispastan tilalla voisi olla myös kasvishampurilaisateria, sillä suurin osa maa-alasta kuluu lihantuotannossa. 

Harjoitus on poimittu täältä: https://wwf.fi/mediabank/8156.pdf 

16. Pallon paras ruoka -peli
Pelikorttipakka jaetaan tasan 4-5 oppilaan ryhmien kesken. Kukin ryhmä valitsee omista ruokakorteistaan vastuullisimman aterian, esittelee sen ja perustelee valintansa koko luokalle. Lopuksi luokka valitsee yhdessä keskustellen voittaja-aterian. Jos tulee kiistelyä, ryhmät voivat yrittää saada oman ateriansa voittajaksi kertomalla, miten kyseisen ruuan vastuullisuutta voi vielä lisätä.

Korttipakan voit tulostaa kaksipuoleisena täältä: https://wwf.fi/mediabank/3946.pdf (pdf-dokumentista löydät myös toisenlaiset ohjeet pelin pelaamiseen)

17. Proteiinivertailu
Mietitään erilaisia proteiinin lähteitä ruokavaliossamme (juusto, kalapulla, kana, lihaleike, linssit, maapähkinävoi, tahini, tofu, pavut, pähkinät, nyhtökaura…). Selvitetään tuotteiden proteiinimäärät. Ne näkee pakkauksista tai www.fineli.fi -sivustolta. Laitetaan valitut proteiinipitoiset elintarvikkeet proteiinipitoisuuksien mukaiseen järjestykseen esille ruokalaan. Tässä työssä voi tutustua moniin uusiin proteiinien lähteisiin. Voidaan myös laskea, mikä määrä ruoka-ainetta tyydyttää ihmisen päivittäisen proteiinintarpeen (n. 1–1,5 g/painokilo) ja keskustella valittujen tuotteiden ympäristövaikutusten ohella myös niiden sisältämien aminohappojen laadusta. Proteiineja tulisi saada päivän aikana useammasta ruoka-aineesta. Näin varmistetaan aminohappojen monipuolinen saanti. Samalla tavoin voidaan vertailla muitakin ravintoaineita ja pohtia niiden laatua.

Tehtävä on muokattua Kestävä kehitys kemian opetuksessa -oppaan materiaaleista (s. 28). https://www.sll.fi/app/uploads/2018/08/Kestava-kehitys-kemian-opetuksessa-opas-1.pdf

18. Minä ja me ruokakansalaisina
Tutustutaan ruokakansalaisuuden käsitteeseen käytännön esimerkkien kautta. Jokaiselle oppilaalle jaetaan lappu, jossa on 8 väittämää itsestä ruokakansalaisena. Väittämät leikataan erillisiksi lapuiksi. Kaikki väittämät eivät päde kaikkiin, mutta se ei haittaa. Oppilaat kulkevat ympäri luokkaa ja vaihtavat lappuja siten, että ne täsmäisivät itseen. Tavoitteena on, että harjoituksen lopussa jokaisella on ainakin 5 itseen täsmäävää väittämää. Lopuksi jokainen voi lukea väittämät ääneen tai liimata vihkoon otsikolla Minä ruokakansalaisena. Listaa voidaan lopuksi myös täydentää itse keksityillä väittämillä.

Opettaja voi tulostaa väittämälaput täältä. Tiedostossa on väittämät 12 henkilöä varten, setti voidaan siis tarvittaessa tulostaa kahteen kertaan.

19. Ruokaneuvottelut
Kuvitelkaa, että kunnassanne pohditaan uutta joukkoruokailustrategiaa. Tavoitteena on linjata minkälaista ruokaa kunnan joukkoruokailuissa tulevaisuudessa tarjotaan, jotta ruokailuissa voidaan täyttää kestävän ruuan kriteerit. Neuvotteluun on kutsuttu mukaan kestävää ruokajärjestelmää eri näkökulmasta tuntevia asiantuntijaosallistujia.

Luokka jaetaan 6:en ryhmään ja kukin ryhmä nimetään yhden näkökulman asiantuntijaksi. Asiantuntijaryhmät edustavat seuraavia näkökulmia:

  • ekologisen ruuantuotannon asiantuntijat
  • eläinten hyvinvoinnin asiantuntijat
  • terveellisen ruuan asiantuntijat
  • työntekijöiden oikeuksia globaalisti puolustavat asiantuntijat
  • kotimaista ruuantuotantoa ja omavaraisuutta puolustavat asiantuntijat

Kukin ryhmä valitsee keskuudestaan yhden edustajan neuvotteluun. Varsinaisessa neuvottelussa muut ryhmäläiset toimivat neuvottelijansa neuvonantajina. Ryhmät perehtyvät ensin omaan asiantuntijuusalaansa ja muodostavat kantansa neuvottelun pääkysymyksiin. Neuvottelu koostuu neljästä osiosta:

  • Kuinka monta kasvisruokapäivää pidetään viikossa?
  • Kuinka suuren osan ruuasta on oltava kotimaista?
  • Kuinka suuren osan ruuasta on oltava reilusti tuotettua, esim. Reilun kaupan sertifikaatilla varustettua
  • Minkälaiseen kompromissiratkaisuun neuvottelussa päästään?

Harjoituksen purku: Neuvottelun päätyttyä käykää siitä vielä purkukeskustelu.

  • Minkälaisia huomioita teitte neuvottelujen kuluessa?
  • Missä asioissa eri alojen asiantuntijoilla oli yhteisiä näkemyksiä?
  • Missä asioissa eri alojen asiantuntijoilla oli eriäviä näkemyksiä?
  • Ovatko kaikki neuvottelun tulokseen tyytyväisiä?
  • Miten voitte hyösyntää neuvottelussa oppimianne asioita oikeassa elämässä?
  • Millaista muuta kosketuspintaa neuvottelulla on oikeaan elämään? Missä tilanteissa/ organisaatioissa vastaavia neuvotteluita käydään kunnassanne?

    Harjoituksen kokonaiskesto: 90-120 min. Taustamateriaalit voit halutessasi ottaa käyttöön täältä.

20. Villivihanneksia bongaamaan!
Monet Suomen luonnossa kasvavat kasvit ovat terveellistä ja maukasta syötävää. Mustikka, puolukka, hilla, metsämansikat ja monet sienet ovat kaikille tuttuja herkkuja ja nykyään puhutaan entistä enemmän myös nk. villivihanneksista tai hortasta. Ne tarkoittavat luonnossa kasvavia syötäviä kasveja ja niiden kukkia, lehtiä, varsia ja juuria. Luonnonkasvit voivat olla ympäristöystävällistä syötävää, sillä niitä ei tarvitse kastella tai lannoittaa.  Etsikää oheisten korttien avulla mahdollisimman monta erilaista villivihannesta. Pyrkikää löytämään kutakin kasvia sen verran iso määrä, että koko ryhmä saa pienen maistiaisen. Kootkaa löytämänne kasvit pöydälle näyttelyksi, jossa kuvakortti toimii nimikylttinä. (Huom! Vihreäreunaiset kortit sopivat paremmin keväällä kerättäväksi, oranssireunaisia voi kerätä myös syksyllä.)

21. Kuvakortteja ruuasta
Kuvakortteja voidaan käyttää opetuksessa monenlaisiin tarkoituksiin. Ruoka-aiheiset kuvakortit sopivat hyvin esimerkiksi ruoka-aiheeseen orientoitumiseen. Jokainen sai valita ruoka-aiheisista valokuvakorteista sen, joka parhaiten kuvasi sen hetkistä fiilistä, tulevaan opintojaksoon liittyviä odotuksia tai omaa suhdetta ruokaan tai ruuantuotantoon. Jokainen esittelee oman valintansa suullisesti pienryhmälle, koko ryhmälle tai kirjallisessa muodossa. Voit tulostaa kuvakortit täältä.

22. Opintoretki maatilalle
Maatilavierailulla päästään konkreettisesti sen kysymyksen äärellä, mistä ruoka tulee. Aidossa maatilaympäristössä voidaan omien aistien avulla havainnoida tuotannon mittakaavaa, oppia toimintatapojen, koneiden ja laitteiden nimiä ja tarkoituksia, nähdä, kuulla, haistaa ja tuntea sitä, miten ruokaa tuotetaan. 

Opintoretki on helpompaa saada järjestymään kasvinviljelytilalle kuin eläintuotantotilalle, mutta jälkimmäistäkin voi yrittää. Tiesithän jo, että MTK tukee koululaisvierailuja kustantamalla bussikuljetuksen maatilalle!!!

Järjestä opintoretki maatilalle näin:

– mieti mihin opintokokonaisuuteen ja mille ryhmälle retki maatilalle voisi olla erityisen hyödyllinen. Mitä haluaisit oppilaiden oppivan retkellä?

– mieti millaisen tuotantosuunnan tila voisi kiinnostaa sinua: kasvinviljelytila (viljaa vai kasviksia?), vai kenties eläintuotantotila? Luomu vain tavanomainen?

– Etsi paikallisen MTK:n yhdistyksen yhteystiedot (esim. puheenjohtaja). Ne löydät seuraavalla tavalla: mene MTK-liittojen sivuille (https://www.mtk.fi/liitot) ja sieltä koulua lähinnä olevan liiton omalle sivulle (esim. MTK-Uusimaa). Etsiydy paikallisen liiton sivulla kohtaan MTK-yhdistykset, josta löydät paikallisyhdistysten listan.

– Paikallisyhdistyksen puheenjohtaja auttaa sinua sopivan vierailutilan löytämisessä, bussikuljetuksen järjestämisessä ja neuvoo varusteiden kanssa. Hyvä ohjenuora varusteiden kanssa on se, että retkieväät saatetaan tarvita, säänmukainen varustus on toivottava ja kumisaappaat kannattaa olla jalassa joka tapauksessa. Vierailutiloilla on yleensä muu mahdollisesti tarvittava lisävarustus, kuten kumisaappaiden päälle laitettavat muovipussit ja tarvittaessa muut suojavarusteet.

– Retki kannattaa suunnitella hyvissä ajoin, jotta sopiva aika sille saadaan löydettyä. Kasvinviljelytiloilla parhaat ajat ovat koulun näkökulmasta loppukevät ja alkusyksy. Nämä ovat myös viljelijöiden vuoden kiireisimmät sesongit, joten sopivaa aikaa saatetaan joutua sovittelemaan.

– Jos haluaisit vierailulle hiiliviljelytilalle, voit kysellä sopivaa tilaa Carbon Action -hankkeen koulutuspäälliköltä ja viljelijayhteistyöstä vastaavalta henkilöltä. Myös Luomuliiton paikallisyhdistysten puheenjohtaja voi auttaa löytämään sopivan luomutilan: http://www.luomuliitto.fi/jarjesto/verkostot/jasenyhdistykset/ . Bussikuljetuksen järjestämistä varten kannattaa kuitenkin olla yhteydessä myös MTK:n paikallisyhdistykseen.

ANTOISAA OPINTORETKEÄ, muistakaa käsitellä retken antia luokassa myös jälkeenpäin!

23. Kuluttajavalintoja eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta 
Jokaiselle ryhmälle jaetaan yksi proteiini. TEHTÄVÄ: Ostat jauhelihaa/kanamunia/maitoa. Tutki Eläin ruokana -kuluttajan opasta ja valitse sieltä yksi laatu, jonka olet valmis ostamaan. Perustele valintasi eläinten hyvinvointisyillä. Voit käyttää perusteluna lisäksi muitakin syitä, kuten ilmasto, biodiversiteetti, etiikka, uskonto yms. Löydät oppaan täältä: https://elainruokana.elaintieto.fi/

24. Rikotaan ruokamyyttejä
Paritehtävässä etsitään perusteluja sille, miksi jotkut sitkeät ruokamyytit ovat virheellisiä. Tehtävä toteutetaan monisteen avulla. Lue myyteistä lisää täältä: https://openruokaopas.fi/myytit/

25. Vastamainontaa!
Vastamainos on visuaalisen kulttuurin ilmaisumuoto, jolla kommentoidaan kulutusyhteiskunnan ongelmakohtia mainosten kielellä.

Yritykset ja poliittiset puolueet kommunikoivat kuluttajakansalaisille usein mainosten välityksellä. Tavallisesti mainonta on yksisuuntaista viestintää, eikä vastaanottajan tehtäväksi jää muuta kuin osto- tai äänestämispäätöksen tekeminen. Vastamainoksen voisi mieltää heittäytymiseksi dialogiin, jossa vastataan mainostajan viestiin mainonnan omaa kieltä käyttäen. Siinä, missä mainoksen tavoitteena on johdattaa yleisön ajatukset yhteen lopputulemaan, pyrkii vastamainos päinvastoin avaamaan uusia näköaloja. Vaikka vastamainos on muodoltaan mainoksen näköinen, sen tavoite on perustavalla tavalla erilainen: vastamainos ei myy mitään vaan pyrkii ainoastaan herättämään ajatuksia.

Vastamainoksia on nähty niin taidemuseoissa kuin kansalaisjärjestöjen kampanjoissakin. Niitä tehdään kouluissa osana medialukutaidon opiskelua ja kuka tahansa voi tehdä vaikkapa netistä löytyvillä työkaluilla omia mainosparodioita sosiaalisessa mediassa meemeinä levitettäväksi.

Voit tulostaa tehtävässä tarvittavan vastamainosgallerian täältä.

TEHTÄVÄ: Tutustukaa oheiseen vastamainosgalleriaan, eli erilaisiin ruoka-aiheisiin vastamainoksiin. Katselkaa vastamainoksia ensin kaikessa rauhassa. Valitkaa sitten yhteiseen tarkasteluun esim. 3 vastamainosta ja pohtikaa niitä niiden avulla seuraavia kysymyksiä:- Mitä tuotetta tai brändiä vastamainoksessa on muunneltu?
– Mitä valittu vastamainos pyrkii meille viestimään (suoraan tai ns. rivien välistä)?
– Minkälaisia keinoja valitussa vastamainoksessa käytetään viestin välittämiseen?
– Miten valittu vastamainos liittyy keskusteluun vastuullisesta ruuasta?
– Pidätkö valitusta vastamainoksesta? Miksi, miksi et?

Lopuksi voitte keskustellen valita mielestänne parhaan vastamainoksen.

26. Follow the Thing -tutkimus
Follow The Thing on monitieteinen tutkimusala, jolla seurataan maailmankauppaa eri tuotteiden valmistamisen, luonnonvara- ja ihmisoikeuskysymysten ja markkinoinnin näkökulmasta. Eri alueilla on erilaiset luonnonvarat, joita käytetään energiaksi ja kulutustuotteisiin. Raaka-aineisiin ja pitkiin tuotantoketjuihin liittyy mm. valtakysymyksiä ja konflikteja valtiojohdon, monikansallisten yritysten ja kansalaistoimijoiden välillä. Follow the Thing -tutkimuksen tuotetarinat auttavat ymmärtämään globalisaatiota ja asioiden riippuvuussuhteita.

Tiedemaailmassa Follow The Thing-tutkimuksen asioiden esittämisen tapa on poikkeuksellinen, sillä tekstien on usein tarkoituskin herätellä kriittisyyttä, solidaarisuutta ja kansalaistoimintaa. Faktat ovat kohdillaan, mutta kerronnan tapa on jopa tarinanomainen. 

Globaali ruokajärjestelmä koostuu monista osista ja tuotantoketjut ovat nykyään usein pitkiä. Järjestelmää ja sen eri osissa, eri puolilla maailmaa tehdyn työn määrää ja vaikutuksia voi olla hankala hahmottaa. Follow the Thing -tutkimuksen tekeminen onkin hidasta ja työlästä asiaan perehtyneille aikuisillekin. Koulutehtävänä Follow the Thing -tutkimus voidaan tehdä koko kurssin mittaisena laajana tutkimusprojektina, tai lyhyempänä aihepiiriin johdatuksena, jota pääsette nyt itse kokeilemaan.

TEHTÄVÄ: Opettaja kerää tehtävää varten erilaisia ruokapakkauksia. Luokka jaetaan pienryhmiin, joista kukin saa yhden itseään kiinnostavan pakkauksen tutkittavakseen. Pienryhmissä tuotteesta etsitään seuraavan kysymyslistan mukaisia tietoja ja vastaukset kootaan paperille, sähköiselle alustalle tai posteriksi. Tulosten esittämisen apuna voidaan käyttää myös tyhjää maailmankarttapohjaa. 

Useimpiin kysymyksiin ei löydy valmiita vastauksia. Tällöin voidaan esittää valistuneita arvauksia (esim. banaanin tuotantomaa on ehkä Intia, koska se on maailman suurin baanintuottajamaa). Merkatkaa arvaukset esim. eri värillä kuin varmat tiedot.

Kysymykset:
– Mitä raaka-aineita tuote sisältää?
– Missä maissa raaka-aineet on tuotettu?
– Onko tuotteella jotakin vastuullisuussertifikaatteja? Jos on, mitä ne tarkoittavat?
– Mitä työvaiheita tuotteen valmistukseen kuuluu?
– Minkälaisia ammattiryhmiä tuotteen valmistukseen on osallistunut?
– Mitä ympäristöjä, eläimiä, infrastruktuureja jne. tuotantoprosesseihin kuuluu?
– Minkälaisia hyviä ja huonoja sosiaalisia ja ekologisia vaikutuksia (esim. elintasoon, työntekijöiden oikeuksiin tai ympäristön hyödyntämiseen liittyen) tuotannolla on?
– Miten voitot jakaantuvat?
– Miten tuotteesta voisi tehdä kestävämmän?

Lähde: https://kuilutumpeen.fi/follow-vaatevallankumous-gradu/
Lue lisää: http://followthethings.com/

27. Mitä kannattaa syödä?
Jokainen pienryhmä saa selvitettäväkseen yhden eläinproteiinin lähteen: possu, nauta, broileri, kananmuna. Tehtävässä käytetään taustamateriaalina seuraavia:
– WWF:n lihaopas: https://wwf.fi/lihaopas/ ja
– EHK:n Eläin ruokana –opas: https://elainruokana.elaintieto.fi/

TEHTÄVÄ: Selvittäkää oppaiden avulla yksi mahdollisimman hyvä tuoteryhmänne tuotantotapa ja yksi mahdollisimman huono. Huomioikaa valinnoissanne sekä ympäristö että eläinten hyvinvointi. Perustelkaa valintanne.

28. Arvojanoja ruokakysymyksistä
Arvojanat ovat ympäristö ja globaalikasvatuksen perusharjoitus, jossa osallistujat kertovat mielipiteitään kehollisesti. Alussa sovitaan, että koulutustilan yhdessä päässä oleminen tarkoittaa “olen aivan samaa mieltä” ja toisessa päässä että on “aivan eri mieltä”. Harjoituksen voi toteuttaa myös nostamalla  kädet ylös (kyllä) tai laskemalla ne alas lattiaan (ei). Harjoituksessa kouluttaja/opettaja lukee väittämiä ja osallistujat asettuvat koulutustilaan oman mielipiteensä mukaiseen kohtaan “janalle”.

Harjoitus puretaan siten, että kouluttaja kysyy kunkin väittämän jälkeen muutamalta eri paikoissa janaa seisovalta osallistujalta perusteluja sille, miksi hän on kyseissä kohdassa janalla. Tässä liuta ruoka-aiheiseen arvojanaharjoitukseen sopivia väittämiä, joista voit valita tarkasteluun esim. 4 kpl:
– Ruoka / ruokavalioni on minulle tärkeä asia
– Mainokset saavat minut haluamaan ostaa ruokaa ja juomaa
– Löydän kaupasta usein niitä tuotteita, joita toivon
– Ostaminen lisää onnellisuutta
– Tiedän, missä päin maailmaa tänään syömäni aamiainen on valmistettu
– Olen nähnyt filmin tai uutisjutun jonkun ruokatuotteen tekemisestä
– Meidän kotona syntyy paljon ruokajätettä
– Jokaisella on oikeus syödä mitä huvittaa
– Ruuan pitäisi olla mahdollisimman halpaa
– Ympäristöystävällisiä ruokavalintoja on helppo tehdä
– Koulussa pitäisi olla vain yksi liharuokapäivä viikossa
– Voin itse täysin vaikuttaa siihen, mitä syön
– Olen valmis vähentämään lihan kulutustani
– Ruuan pitää olla jokaisella aterialla eettisesti ja ravitsemuksellisesti erinomaista

29. Tietovisa maailmankaupasta
Kaupankäynti ja kuluttaminen yhdistävät meidät moniin alueisiin eri puolilla maailmaa. Missä tuotetaan ja kulutetaan eniten banaania, kahvia, teetä ja kaakaota? Merkitään tai piirretään arvaukset kartalle! (Oikeat vastaukset tässä suluissa kunkin kysymyksen jälkeen).
– Missä tuotetaan eniten teetä? (Kiina, Intia, Kenia, Sri Lanka)
– Missä tuotetaan eniten kahvia? (Brasilia, Vietnam, Kolumbia, Indonesia, Honduras, Etiopia)
– Missä tuotetaan eniten banaania? (Intia ja Kiina (kotimaanmarkkinoille), Ecuador, Filippiinit, Costa Rica, Kolumbia (vientiin))
– Missä tuotetaan eniten kaakaota? (Norsunluurannikko, Ghana, Nigeria, Kamerun (70 % maailman kaakaosta tulee Länsi-Afrikasta))

– Missä kulutetaan eniten teetä? (Kiina (kokonaismäärällisesti), Turkki, Irlanti, Iso-Britannia (väestön määrään suhteutettuna))  
– Missä kulutetaan eniten kahvia? (Suomi, Norja, Islanti, Tanska, Alankomaat, Ruotsi, Sveitsi, Kreikka)  
– Missä kulutetaan eniten banaania? (Vaikea määritellä (onko makea vai keittobanaani, onko kauppatilastoissa vai omavaraistuotantoa). Suurimpia Ecuador, Brasilia, Filippiinit, Angola, Kamerun, toisaalta ruokabanaani saattaa kattaa jopa neljäsosan ruokavaliosta joissain Afrikan maissa (Uganda, Ruanda, Kamerun))
– Missä kulutetaan eniten kaakaota? (Yhdysvallat (kokonaismäärällisesti), Belgia, Sveitsi, Saksa, Slovenia, Ranska (väestön määrään suhteutettuna))

30. Onko kasvisruoka epämaskuliinista? -keskustelu
Ruokakeskustelussa elää sitkeänä näkemys siitä, että paljon lihaa syövä mies on miehekäs tai maskuliininen ja kasvispainotteista ruokavaliota noudattava taas ei ole. Pysähdytään hetkeksi pohtimaan seuraavia kysymyksiä:
•Mistä arvelette tämän ”Tosimies syö lihaa”-kulttuurin juontavan juurensa?•Näkyykö tämä ilmiö koulussa? Miten?
•Miten tätä länsimaisen kulttuurin ilmiötä voisi haastaa?

Aiheeseen virittäytymiseksi voidaan katsoa Burger Kingin hulvattoman mainoksen vuodelta 2006. Se löytyy YouTubesta: https://www.youtube.com/watch?v=MxhU4A0RXV8

Open ruokaopas kertoo vastuullisesta ruuasta ja kestävästä ruuantuotannosta sinun oppiaineesi näkökulmasta. Sivuston on toteuttanut Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry.